Kesä on täällä, joo sen tuntee, kun avaan ikkunan iltaisin

Stina Girsin ihanasta "Kirje" kappaleesta napattu otsikko sopii tän hetkisiin fiiliksiin. Lauluhan jatkuu tosin "Ei oo satanut kolmeen päivään, ilma on jo kuivaa hengittää", ja se puolestaan ei sovi tähän, meinaan tota vettä on aika ajoin tuolta taivaalta ropsahdellut niskaan. Onneksi vanha sanonta, kesä kuivaa sen minkä kastelee pätee tässä kohdin kyllä täysin: Aurinkoakin on saatu kivasti vastapainoksi! Toi samperin tuuli on sitten oma lukunsa täysin...Tässä mennään kovaa kyytiä jo kesäkuun puolella, ja edellisestä postauksestakin on kulunut likemmäksi kaksi viikkoa, joten ikävä tänne blogin puolelle oli jo kova!

Tänään käytiin viemässä porukoiden haudoille kesäkukkaset, tänä vuonna vuorossa oli taas verenpisarat, hopeakäpälät JA JOTKIN somat pienet kukat, joita ei aikaisemmin ole ollutkaan meillä käytössä, mutta joiden nimiä en nyt vain millään kykene muistamaan. Sama pää kesät talvet :)

Tähän viikonloppuun muuten on sisältynyt siivoilua, parvekkeen kesäkuntoon laittelua ja tarhalikkojen kanssa tapaamista (Tämä meidän päiväkodista asti pysynyt ystäväporukkamme siis).  Käytiin syömässä Rossossa ja pelailtiin muutamissa eri istumapaikoissa lautapelejä. Aika leppoisaa meininkiä siis. Oli todella ihana nähdä näitä mulle todella rakkaita ihmisiä, niin kuin aina :) Taas kerran saan iloita siitä, kuinka siunattu olen, että mulla on tommoisia ystäviä, jotka ovat pysyneet matkassa mukana jo sen parisenkymmentä vuotta :)

Viime viikonloppuna puolestaan mulla oli kakkubisneksiä taasen. Tein työkaverini lapsenlapsen ristiäisiin täytekakun. Täytekakun jonka kanssa mulla oli pientä riisinpoikasta havaittavissa, mutta lopulta sain kakun toimitettua ehjin nahoin perille. Lisää kuvia kakusta löytyy Paakariperhosen puolelta : "Vaaleanpunainen tossukakku vol 2."

Lisäksi viime viikonloppuna käytiin meidän mummolassa velipoikien kanssa vähän tekemässä pihahommia JA kuvaamassa. Tehtiin näitä uusintaotoksia vuosientakaisista kuvista, ja voin kertoo, että niiden väsääminen oli kyllä huisin hauskaa puuhaa! :D En viitti nyt julkaista täällä tuotoksia, ainakaan vielä, kun en ole noiden äijien mielipidettä asiaan kysynyt, mutta katsotaan jos joskus niitä ilmestyisi. FB- kaverithan ne ovatkin jo nähneet :)

Sitten olisi luvassa kuvia suhteellisen uudesta jutusta makkarissamme, josta jo jokin aika sitten laitoin sneak peekin tänne:

 Hehee, siinä se nyt on: Vaaterekki by Ikea! :D No vähän on hipsterimeininkiä, mutta hällä väliä, musta se on ihku! :D Että semmottia, eiköhän tässä nyt ollu tän kerran raapustukset taas kasassa. Mun mielestä tässä postauksessa oli nyt jotenkin tosi kliffat kuvat, en tiedä mitä te tykkäsitte, mutta meitsi diggailee kyllä :)  JA HEI, tiedättekö mitä! Ens viikonloppuna ois vihdoin Mattila Rönninlavalla, Anne nääs! Jos mitään maata mullistavaa ei tule, meikäläiset suunnistaa sinne, ketä mukana?! :)

Pala kurkussa

Tai oikeastaan aavistuksen kuristava tunne. Enkä tällä kertaa puhu kuvainnollisesti, vaan ihan fyysisesti. Tää viikko on menny osittain pilalle oudon tunteen kanssa, mikä on kurkussa kiusannut. Tää tunne on oikeastaan jatkunut jo pidemmän aikaa, mutta tällä viikolla se on pahentunut. Ja kun ei mun kurkku ole sillä flunssamaisella tavalla kipeä (Enkä tunne muutenkaan itseäni kipeäksi, mitä nyt ehkä vähän väsyneemmäksi, mutta se voi johtua siitäkin vaan, että muutamat on tullu nukuttua normaalia huonommin, juurikin tän vaivan takia), vaan pikemmin kaulan ulkopuolelta ikään kuin särkee ja tuntuu kuin nielussa olis jotain ylimääräistä. Eilen sitten lekurilla kävin ja hän epäili, että kilpirauhanen kiusaisi.

 Sain kouraani lähetteen verikokeisiin ja reseptin tulehduskipulääkkeeseen ja ohjeet, että mikäli ääni alkaa menemään tai hengittäminen vaikeutua niin uudelleen lääkärille käymään. No, eilen illalla mun ääneni sitten rupesi menemään ja soitin päivystykseen mitä he tuumaavat asiasta -> Lääkäriin. Tämäkin päivystävä lääkäri laittoi lähetettä labraan, tosin pikkuisen enemmän tutkittavaa, kuin edellinen ja tänä aamuna sitten kävin siellä kamalassa koettelemuksessa :D Ai että, mä niin inhoan verikokeen ottoa. Aina mä unohan sen rauhassa hengittämisen, ja sitten rupee päässä heittään. Ynh. No, selvittiinpä kuitenkin tästäkin reissusta kunnialla, ja nyt se on takana päin. HUH.

Mulla on ton kilpirauhasen kanssa joku kissa ja hiiri leikki päällä koko ajan. Se antaa välillä aina ymmärtää, että siinä ois jotain vialla, joskus turpoo kaula siitä kohdin, kuten nyt myös on tapahtunut, ja joskus on arvotkin heitelly hieman, muttei kuitenkaan niin pahasti, että ois mistään vajaa-/liikatoiminnasta ollut kyse. Ei tartte väkisin olla yhteistyökykyinen! :D

Noh, se siitä ongelmasta tällä erää. Soittelen myöhemmin tänään tulokset ja sitten ollaan viisaampia taas. Tänään ois luvassa perinteinen pizzaperjantai :D Haetaan lähi kebaanilasta pizza ja liimaudutaan tv:n ääreen puoli kasilta illalla. Tänään tulee poikkeuksellisen paljon kaikkea ohjelmaa: Salkkarit, Posse ja Vain elämää. Tämä tarkoittaa sitä, että Vain elämää täytyy katsoa myöhemmin vaikka Ruudusta :D Kivan rento perjantai-ilta tiedossa vissiin siis. JOS on, ettei tarvi taas lähtee päivystykseen tms. Meinaaaan, viime perjantainahan me jouduttiin meidän Mikin kanssa lähtemään Tuhatjalkaan päivystykseen, kymmenen jälkeen illalla.

Oltiin saunomassa mummolassani perjantai-iltana ja kun tultiin saunasta, Miki kenotti päätään oudosti, puolelta toiselle, eikä kävelystä oikein tahtonut tulla mitään. Reppana tutisikin kuin katupora. Mikin juttu oli sen verran hurjan näköistä, että olin jo ihan varma, että joudun hyvästelemään mun pikkuiseni. Ja se, että Mikkokin huolestu tosissaan, oli meikäläisellekkin varma merkki, että nyt ei ole mistään ihan turhasta hätiköinnistä kyse, jonkalaista aina välillä saatan piskien kanssa harrastaa. Matka landelta tampereelle ei oo ikinä tuntunut niin perhanan pitkältä, mitä se oli silloin.

Päästiin Tuhatjalkaan ja kun lääkäri alkoi tutkimaan Mikiä, niin eihän se Miki tietenkään enää sitä päätään samalla tavalla kenottanut, kuin kotoa lähtiessä. Kävellä Miki ei tykännyt edelleenkään normisti, vaan parin askeleen jälkeen pisti aina takaisin maahan pitkäkseen, ja sieltä noustessa pikkuisen kallisteli päätään.  Lääkäri epäili jotain väliaikaista tasapainoelimen häiriötä, tai välikorvantulehdusta, mutta koska Miki ei ollut "sen huonommassa kunnossa" lääkäri ei kokenut tarpeelliseksi kuvata  / määrätä lääkkeitä. Mä en ois millään hyväksynyt pelkkää epävarmaa diagnoosia, ja jumitin siellä Tuhatjalan aulassa hyvän aikaa ja koitin kävelyttää Mikiä edes takaisin, että henkilökunta näkisi paremmin, mikä se Mikin juttu on. No, lopulta sitten ei auttanut kun lähteä kotiin.

Aamulla kun herättiin, Miki oli taas normaali, iloinen itsensä. Kun sitä sitten omalla porukalla pohdiskeltiin, että mikä sen nyt ois aiheuttanut, tuli mieleen, että oisko Miki mahdollisesti lyönyt päänsä / telonut vaikka koipensa, meidän ollessa saunassa, noi piskit kun osaa olla aika vauhdikkaita ja honkkeleita, kun riehumistuulelle sattuvat. Yhtenä vaihtoehtona ite mietittiin, että oisko se voinu olla joku lievä epileptinen kohtaus? Semmoinen, mitä Makekin on saanut pari kertaa. Se ei kuitenkaan ihan samalaiselta vaikuttanut kuin Makella, ja luulis eläinlääkärin semmoisen huomanneen.

Nyt ollaan viikko selvitty eteenpäin Mikin kanssa, ja noi kuvat, mitkä lisäsin edelliseen postaukseen piskeistä, on otettu tätä episodia seuranneena päivänä, ja kyllä Miki ihan normilta. terhakkaalta itseltään näyttää niissäkin. Ehkä se oli vain se "yhden illan juttu". Toivottavasti. Haluaisin suojella mun pikkuisia elukoitani niin kovasti kaikelta pahalta, mutta ikävä kyllä sehän ei luonnollisesti ole 100 % mahdollista. Ne on meille kuin omia lapsia, oikeita kun meille ei ole ihan hetkeen tulossa. Tätä ei voi korostaa tarpeeksi, sillä "yllättäen" näitä lapsi uteluita on ruvennut sateleen häiden jälkeen...!

Mutta semmoinen sairaskertomus tästä postauksesta tuli, eivätkä kuvat tälläkään kertaa liity millään muotoa aiheeseen. Hieno bloggaaja/ blogi, teksti ja kuvat ei kulje käsi kädessä, mutta ehkä te sen kestätte...Vai? ;) No, huomenna taitaa tulla taas uutta materiaalia, kun tarkoituksena ois mennä Annea katsomaan Nightclub Tähteen! Jei! Sitä ennen on taas tutulla kaavalla vuorossa syöpöttelyreissu johonki raflaan velipojan ja tämän naisystävän kanssa :) Kun vaan olo pysyy yhtä hyvänä, eikä toi kurkku/ kaula rupea sekoileen mitään, niin hyvä o!

Hyvät naiset, pahat naiset ja Rönniläiset...!

Ah, että mää niin diggailen näistä Anneli Mattilan kitaristin, Mikon, spiikeistä! :D Jos jollekkin nyt jostain kumman syystä tai toisesta jäi vielä epäselväksi, oltiin eilen siis Anneli Mattilan keikalla Rönnissä. Oltiin matkassa Mikon porukoiden sekä Mikon äidin ystävättären kanssa. Rönnissä oli paljon tuttuja keikkakavereita, oli tosi mukava nähdä teitä!

Pakko sanoa, että rahtusen lavalla heilujia kävi sääliksi: Itsellä oli yleisössä ollessa pirskatin kuuma, niin voin vain kuvitella olot, jotka esiintyjillä oli, huhhuh! Mutta eipä se kyllä tuntunut vaikuttavan millään muotoa esiintymiseen, loistavaan malliin keikka sujui. Illan toisena esiintyjänä oli Juhamatti. Olin kyllä erittäin mielissäni tästä, koska Juhamatilla sattuu olemaan eräs, hyvinkin tunnettu, biisi, jonka kuuleminen on aina yhtä hienoa ja liikuttavaa, erityisesti livenä. Ollaan kerran aiemmin nähty Juhamatti, silloin oltiin Annen perässä Harjavallassa V2:ssa.

Biisihän on tottakai, THE_VOLGA! Oltiin Annelin settien välissä alhaalla käymässä, ja kun päästiin takaisin ylös, kipitin äkkiä yhdeltä keikkakavereistani kysymään täpinöissäni "Eihän Volga oo tullu vielä?!" No eihän se onneksi ollu, vaan heti kysymykseni perään alkoi Volgan ensitahdit kuulua. Jeppis! Jammailin ihan onnellisena lavan edessä, samalla kuitenkin puoliksi porua pidätellen. Noniin, ja kohta joku kysyis: Mikä siinä ny niin sitten on? Ei, ei se ole se biisin surullinen tarina, vaan tää kyseinen biisi tuo niin vahvasti erään Levi-reissun vuonna 2006 kevättalvella.

Oltiin isäni työpaikan mökillä, ja siellä oli karaoke vehkeet + muita DVD:itä. Yhdeltä DVD:ltä löytyi taltioituna Juhamatin laulamana tämä ko. biisi. Jotenkin siitä nousi tuon reissun the_biisi, varsinkin kun isäni kävi sen laulamassa pariinkiin otteeseen eräässä karaokepaikassa. Niin, ja nyt varmasti hokasittekin jo pointin: Yhdistän Volgan todella vahvasti siis isukkiin, ja paaaah. Kattia kanssa kun pitää olla semmoinen porukolli. Välillä aina lauletaan tätä tätini miehen kanssa täysillä kotikaraokessa, mutta silloin se on vaan helkkarin hauskaa, enkä ehdi siinä kohtaa isää ajatella...*Mutinaa ja jupinaa* No, jokatapauksessa, olis tehnyt mieli, kappaleen loputtua, rynnätä lavalle halaamaan Juhamattia, mutta, ehkä ihan hyvä vain, että sain pidettyä tunnekuohuni kasassa ;) Ois äkkiä saattanu jäädä näkemättä Annelin toinen setti. Juhamatti osion loppuun pakko sanoa: Hitokseen hientsat paidat orkesterin jäsenillä oli! Ihan totta, vaikkei ne mitkää super erikoiset olleetkaa, mutta mulla ne iski positiivisesti silmää! :D

Saku oli eksynyt myöskin hengaileen lavatansseihin.

Annelilla ja Recadoksen pojilla oli 100 lasissa eilen illalla, tosi hauskaa seurattavaa! Anneli taputettiin tupla encorelle! :D Kyllä tää bändi toimii Annelin kanssa yksiin täydellisesti. Erityismaininnan ansaitsee kosketinsoittaja Jarkko, jota me anopin kanssa fanitetaan kyllä kovasti! :D Siinä on kyllä mies, jolle on siunaantunut todella upea ääni...Joo tiedän, oon ennenkin hehkuttanu, mutta kun ei siitä vaan yli pääse :D

Sen verran on pakko motkottaa, että ohjelmistosta puuttuu kaksi hitsin hyvää Annelin levyttämää biisiä, "Tää on hullu yö" sekä, ylläripylläri, "Oon juurillain"! :D

Kiitos Annelille ja Recadokselle hauskasta illasta, saas nährä lähdetäänkö me  Annelin keikalle seuraavan kerran jo keskiviikkona! Ois mahdollisuus päästä kokonaan uudelle keikkapaikalle...Hm. Tämä on mietintämyssyssä nyt :) Sitten loppuun vielä pakolliset vaatekuvat:

(Lerssoni: Onkos ny tarpeeks värikästä, hä?! ;))

Tuomio tuli

Hain tänään järkkärini arvioinnista ja tuomio oli kaikessa yksinkertaisuudessaan: Ei kannata korjata. Ei siinä, se tieto vitutti jo ihan tarpeeksi, mutta sitten kun näin missä kunnossa mun rakkaani oli, kun hain sen kotiin...:( Ei tuu kesää...Ihan kun hyvälle ystävälle ois sattunu jotain pahaa. Joo, sehän on vaan materiaa ja elämässä tapahtuu paljon ikävempiäkin asioita, kun kameroiden hajoamiset, mutta kyllä se ottaa aivoon. Ja mun mielestä ihan saakin ottaa.

Tapani mukaan koitan nähdä tässä ne hyvät puolet, vaikka tiukkaa se tekeekin: Saan uuden kameran joo, mutta jotenkin siitä puuttuu nyt se viehätys, ja tietenkin se tässä asiassa on "kivaa", että kerrankin surkuttelun aiheena on oikeasti tämmöinen vähän vähemmän vakavampi aihe, ettei aina jokin läheisen sairaus tms. Ryven nyt oikein urakalla tässä itsesäälissä :D  

Kaiken lisäksi mulla on omat näkemykseni tän onnettomuuden syistä, mitä ei ehkä ihan kaikki ymmärrä, enkä tiedä onko se hyvä vai huono asia 0:) Hörhö mikä hörhö. Kuuluu kuitenkin kategoriaan Anna ja elektroniset laitteet. Todistajia oli useampiakin paikalla kun tää tapahtu, ja kaikki näki, etten tehnyt tolle mitään "väärää"! Joka tapauksessa, Mikko pisti tilaukseen uuden rungon...Onneksi noita vanhoja objektiiveja voi sitten hyödyntää siinäkin, joten tuli snadisti halvemmaksi kun pelkäsin. Lisäksi uusi runko tulee ruotsista, jossa se oli edullisempi, kuin täällä kotosuomessa. Sitä siis odotellessa. Kyllä tää tästä taas iloksi muuttuu.

Vaikka muutenkin tässä on meinannu negatiivinen mieli välillä päästä niskan päälle. Töiden suhteen ei mitään uutta ja nyt tuntuukin siltä, että jos joku uskaltaakin kysyä multa niistä jotain, mulla palaa hihat heti :D En tiedä otanko turhan vakavasti sen, mutta tää paine siitä, että pitäs päästä tekeen jotain (Oman mielenrauhan paine ja yhteiskunnan paine), meinaa välillä tehä hulluksi, kun ei tiedä, että mitä mää tässä pääsen viel tekemään? Edelleenkään en aio tinkiä siitä, että tekisin jotain muuta kuin arkipäivätyötä. Ei hitto, en mää vaan sovi siihen vuorotyö shittiin...Muuten kyllä oon avoin kaikelle! Tuntuu, että tää työttömyys on jokin pelottava mörkö tossa olkapäällä, joka vaatii huomion itseensä vaan jatkuvasti, ja tuntuu semmoisena painona, että ei hyvä tosikaan. Sitten kun joku tulee kysyyn: "Ootkos nyt edes yrittänyt hakea mitään? Ootko vähän liian kranttu?"................................Ei perkele sanon minä! 

Onneksi ympärillä on muitakin samassa tilanteessa olevia, mikä helpottaa omaa oloa hiukan. Se on mulla yksi selviytymiskeino kaikkeen, että tiedostan sen, etten varmasti ole ainoa maailmassa, joka kokee samaisen asian, mikä nyt milloinkin on kyseessä :)

 Ja onneksi Mikko on meikäläisen kanssa samalla aaltopituudella, mulle merkittee ihan kamalasti, että se ymmärtää tilanteen, eikä tarvitse koko ajan vaan pelätä, että aiheuttaa toiselle toistuvaa pettymystä siitä, ettei vain pääse töihin, tai sitä, että Mikko tuomittis mut.

 Eikä missään nimessä ei pidä väheksyä elukoiden (Oli se sitten koira, gerbiili, kissa, lisko tai vaikka hevonen.) oloa helpottavaa voimaa. Siinä vaan on jotain mystistä, mitä ei voi järjellä selittää, sen vaan tuntee sisällään. Eikä sitä voi semmoinen ihminen ymmärtää, jolla ei lemmikeitä koskaan ole ollutkaan, tai sellainen, joka luulee itsestään liikoja elukoiden rinnalla. Ihmisten pitäis ottaa opiksi monessa asiassa eläimiltä. Ei suotta sanota, että koira on ihmisen paras ystävä. 

Koirien älykkyys lokeroidaan mun mielestä liian helposti siihen, että ne on vaan koiria, ei ne tajua sitä, ei tätä eikä tota. Ne oikeesti tajuaa enemmän kuin uskoiskaan, ja on tuhat kertaa ihmistä lojaalimpia, kunhan vaan ei petä koiransa luottamusta väärällä tavalla. Kun antaa koiralleen ehdotonta rakkautta, sitä saa myös moninkertaisesti takaisin. Mun oma henkilökohtainen mielipide on se, että ihminen ei ole millään tavalla arvokkaampi olento, kuin mikään muukaan elävä täällä meidän Telluksella. Ja kyllä toi ajatus ulottuu myös meidän tietoisen elämän ja tajunnan ulkopuolellekin. 

Eilen sain eräällä tavalla vahvistusta elukoiden oleellisuudesta elämässäni, esille nousi pääasiassa koirat, mutta yhtälailla luen mukaan gerbiilit, niilläkin on syvempi merkitys mulle, kuin se, että ne on vaan viihdykkeenä touhuamassa terrassa. Ne on linkki mun lapsuudenkotiin, josta joutui väkisin yhtäkkiä luopumaan. Tulipahan avauduttua syvällisesti. Mutta arvatkaa, se helpotti oloa heti :)

 Mulla olis vielä musiikin osuudesta, olon helpottumisessa, ollu vaikka kuinka ja paljon kirjoitettavaa, mutta ehkäpä säästän ne ajatukset toiseen kertaan, ettei tää karkaa ihan käsistä! :D Kun haluaisin jakaa teillä myös noita vähän vähemmän syvällisempiäkin asioita ;)

 Mulle se on tärkeää, että syvällisten mietteiden lisäksi on vastapainoksi tämmöistä kevyempääkin asiaa, niinkuin Johanna Kalastajan vaimo- blogissaan myös joku aika sitten totesi. Nykyään kun tuntuu siltä, blogeja seuratessa, että tämmöset pinnalliset vaate-, sisustus- ja muut "turhat" jutut on ihan OUT. Kaiken pitäis vaan olla sitä haudan vakavaa ja järkevää asiaa, karusta arjesta, maailmantaloudesta, tasa-arvosta tai jostain muusta merkittävästä. En kiistä noista osan olevan oikeestikin tärkeitä asioita, mutta ei se siihen pelkästään saa mennä!!

Yllä nyt kuitenkin on fotoja parilta viime päivältä. Ihanaa kun lämpöä on taas vähän enemmän! En malta oottaa, kun ens viikolla lähden Helsinkiin, ystävälleni A:lle, pariksi päiväksi kyläileen!!! Toivottavasti silloinkin ois lämmintä ja arska paistais kunnolla :) 

Parvekekin on nyt valmis, ainakin itse oon tyytyväinen siihen :) Uusi hyllykkö on peräisin Askosta. Sattui olemaan näytteillä oleva kappale viimoinen, ja sain aikas mukavan alennuksen siitä!! Olin ystäväni E:n kanssa hakemassa tuota, liikkeellä oltiin vielä meitsin tilaihmeellä, Yariksella. Onneksi E on fiksumpi kuin minä, hän näppärästi sai taiteltua ton hyllyn kasaan liikkeessä ja tungettua sen Yartsuun sisälle :D Yksin oisin ollu ihan ihmeissäni sen kanssa :D

 Hyllykkö tulee kyllä joskus kokemaan pienen käsittelyn, sillä mun mielestä noi mustat pisteet (Jotka on ilmeisesti tarkoitettu "kulumiksi" ja näin tarkoitus tehdä siitä vanhahtavan näköisen...) on ihan törkeen näköiset. Kuvissa näyttää kun sitä pitkin kipittäis hirvee lauma murkkuja, ja läheltä katsottuna ne on kivoja länttejä, jotka on ehkä jollain tussilla tökitty tohon? :D En mää tajuu, jonkun neron idea nähtävästi ollu. NOH, pikku vikoja, ei vakavaa :)

Serkulta saaduissa tuikkukipoissa on tämmöset ihkut sydämet, ja oli pakko filmailla niitä, pokkarilla toki :D

Semmosta siis. Katsotaan millä mielin ensi kerralla blogissa jatketaan ;) Toivottavasti en millään tavalla lannistanut kenekään toisen mielialaa, koska se ei ollut suinkaan mun tarkoitus...:)

Huh hellettä, sanoi jänis pakkasella!

On muuten ollut aivan ihana päivä! Tänään on kyllä tullut nautittua Hra. Arskan seurasta tosissaa. Heräsin aamulla viiden kieppeissä, enkä saanut enää nukuttua. Ei muuta kuin aamupala poskeen ja salille. Saapueassani salini pihaan, kauhukseni sain huomata: Joku oli tullut treenaamaan niin, että hänen koiransa istui autossa tärisemässä ja suunnattomasti läähättäessä. Eläimet kun on mun arka kohtani, kävin kyselemässä kuntosalilla olleilta ihmisiltä vihan ja kauhun sekaisin tuntein, onko kyseessä heidän koiransa. En saanut syyllistä vastuuseen. Reilu puolen tunnin kuluttua tulostani, koiran omistaja hiihteli autolleen ja lähti paikalta. Ai että...Olisi pitänyt vähän päästä jutustelemaan mukavia. Tuo onkin ainoa ikävä asia, mikä tähän päivään on mahtunut, ainakaan tähän mennessä.

Salilta kotiuduttuani, kävin suihkussa ja haukkasin vähän välipalaa, käytin koirat ja klo 11 jälkeen otin suunnaksi ystäväni E:n kodin. E itse asuu nykyään kauempana rannikolla, mutta hän oli vanhemmillaan käymässä, jotka asuvat lähempänä. Löhöttiin auringossa about klo 15 asti. Aika meni ihan hurahtamalla. Ei yhtään tajunnut ajankulua. Meillä oli oma piknik takapihalla ja höpöteltiin kaikkea mahdollista. Todella rentouttava ja kiva päivä siis. Siihen perään sopiikin rentoutua lisää blogia kirjoittamalla ja kuuntelemalla Enigman suurimpia hittejä. Tällä hetkellä pidän asuntoa elukoiden kanssa pystyssä, kun Mikko tekee vähän pidemmän päivän töissä.

Mulla on taas iskeny sen päivänen sisustuskärpänen, että oksat pois. Haluan uudet  verhot, parit uudet tyynynpäälliset, koristevalot....No siinähän ne tärkeimmät jo tulikin. Huomenna, kun menen ystäväni K:n ja tämän lapsien kanssa Tampereelle, poikkean Indiskasta katsomaan, mitä sieltä löytyisi :) Lisäksi mennään käymään järkkärin kanssa pyytään arviota korjauskustannuksista. Huomisen jälkeen ollaan viisaampia, että kannattaako korjata, vai pitääkö ostaa uusi...HUOH.

Meidän partsi on saanut pikkuisen päivitystä. Se ei oo vielä kertaakaan meidän täällä asumisen aikana ollut noin fiksussa kunnossa, mitä se nyt on!! :) Käy ihan yhdestä huoneesta näin kesällä!

Partsi sai värikkäämpää ilmettä ihan parilla pienellä yksityiskohdalla, ja sitä samaa tyyliä haluan tuoda sisällekkin. Katotaan kuinka äijän käy, onnistunko siinä? Mikko perinteisesti ei tykkään mun hienoista sisustusideoista, mutta niinhän se jo häissä selvisi: Mää määrään kaapin paikan, mutta Mikko taas ne isommat asiat...Vai mites se ny olikaa? ;)

Eli, parvekkeelle on ilmestynyt Löytötexistä ostettu tuikku-kynttiläkruunu. Siinä oli alkujaan kirkkaat tuikkukupit, mutta keksin laittaa nää pinkit tilalle, jotka löytyivät ennestään omasta jemmasta. Lisäksi käytiin Bauhausissta hakemassa tuollaista kylpyhuoneisiin tarkoitettua ritilämattoa. Ikävä kyllä juuri oikean kokoista ei ole löydetty mistään.

Hieman harmittaa nyt kun mentiin tuo vajaamittainen leveyssuunnassa ostamaan, kun olisi saanut itse ehkä tehtyä juuri sopivan...No, ei auta, ostettu on jo. Ritilämaton päälle kaivoin kellarista pinkit räsymatot, vähän pehmentävät partsilla kulkua ja tuovat kivaa näköä. Parvekkeella olevalla puusohvalle tulen vielä tekemään jotain faceliftiä, mutta katsoo nyt kuinka sen teen... Toivottavasti siitä saan sitten jo kuvia järkkärillä.

Sitten mainittakoon vielä harrastuksestani: Sain ison "lahjoituksen" pulloja hyllyymme! Ne on niin helkkarin hauskan näkösiä, ainakin mun mielestä. Eikä Mikkokaan niistä valita, joten kaikki on niin kuin pitää ;)

Pulloja on nyt niin paljon, etteivät ne mahtuneet enää noihin ylävitriineihin. Tuo nykyinen paikka oli kylläkin jo varattuna pulloille etukäteen. Ainoa mikä harmittaa, että en saanut yhtä hienoimmista pulloista mahtumaan tuohon väliin. Se on vajaan sentin liian korkea!!! Sika hieno naisen torso nääs. Nyt se nököttää sitten pystyvitriinissä yksinään pienenä pullona :( Ja korostan nyt vielä tässäkin välissä, että noita puteleita ei todellakaan ole tarkoitus ruveta kittaamaan missään vaiheessa. Todennäköisesti säilyvät avaamattomina maailman tappiin saakka :D

Välillä tulee tunteita, että ei hitto, kiinnostaako nää jutut yhtään ketään ja että miten tylsää mun elämä voi olla, kun ehdin keskittyä koko ajan vaan sisustamiseen ja kaikkeen tämmöiseen ihme säätämiseen MUTTA,
ISO KIITOS taas kaikille, jotka ovat viitsineet/ muistaneet klikkailla tota pikavalinta nappia, aina tekstien lopussa! :) Pidättehän saman tahdin yllä jatkossakin, jookosta kookosta? :) Tulee taas uutta energiaa bloggailla kun tulee noin paljon klikkauksia ;)