Jatkoa edellisestä numerosta...

Niin, kuten edellisessä postauksessa lupailinkin, tässä tulee nyt meidän Makeen liittyen pieni stoori.

Kaikki tais alkaa 26.- 27.3 välisenä yönä, jolloin Make pomppasi sängystä alas ja oksensi. Noh, se on vielä aika normaalia, se aina hyppää fiksusti lattialle jos huono-olo iskee, eikä tuo yksi oksennus vielä hirveesti säikäytä. Make takaisin kainaloon ja unta nuppiin uudelleen. Aikaa menee X:n verran, ja sama kaava toistui. Ja taas. Pelkkää vaahtoa.

Make on ollut aina meidän herkkämahainen otuksemme, ja yleensä, jos sillä iskee tämmöinen yrjöhepuli, ollaan tulkittu sen A) Olevan nälkäinen B) Ollaan madotettu se, jolloin homma on ollut sillä selvä. No, nytkin oli se nälkä puoli heti epäilyksenä, ja hoidettiin se homma kondikseen. Se nirsoili oman ruokansa kanssa ja epäiltiin, että jos sillä on vain kurja olo mahassa edelleen oksentamisesta, niin päätettiin keittää sille riisiä, jos se vaikka rauhottaisi massua. Aamupäivästä se oksensi pariin otteeseen uudelleen. Muuten Make oli aivan oma iloinen ja hölmö ittensä, ei mitään viitteitäkään, että se ois kummemmin kipeänä. Seuraavana yönä ei enää mitään, joten ajateltiin että hyvä, kaikki kunnossa taas.



Lauantaina 28.3. oltiin lenkillä, ja huomasin, että sillä tuli pikkuisen kirkasta verta jöötin mukana, niin että karvat vähän sotkuivat. Siinä kohtaa säikähdin tottakai hirveesti, mutta koitin rauhotella itteeni, että olihan sillä kerran aiemminkin näin käynyt, ja silloin kun olin eläinlääkäriin heti puhelimitse yhteyksissä, lekuri sanoi, että se voi johtua siitä, jos koiran maha on ollut muuten sekaisin, niin jotkin verisuonet suolistossa saattavat ärsyyntyä, jonka seurauksena voisi tulla verenvuotoa ulosteen mukana. Sen jälkeen mun tuntosarvet alkoivat olla jo aavistuksen herkemmät Maken suhteen. Silti itse otus oli vain iloinen, söi ruokansa ja riehui. Korvat pystyssä, eikä minkäänlaista apaattisuutta havaittavissa.

KUNNES, tuli taas yrjöjen yö. Siinä vaiheessa oli jo alla muutenkin pari todella huonosti nukuttua yötä, koska kun oon huolissani pikkuisista, herään piskien pieninpäänkin nielaisuun tai asennon vaihtoon. Tuona yönä nukuttuja tunteja pystyi kevyesti alle yhden käden sormilla laskemaan. Ja aamulla ei taas oma ruoka oikein maistunut.  Rupesin funtsimaan eläinlääkärille soittoa, mutta Maken oma käytös oli todella hämäävää, koska se ei vaikuttanut olevan millään. Kirsukin oli vaan kylmä ja kostea, ja päivällä maistui jälleen ruoka. Päätettiin kokeilla sitten madotusta, seuraavaa varteenotettavaa vaihtoehtoa. No, sen jälkeen ei sitä oksentamista ihan heti tullutkaan, mutta meikäläinen vaan säpsähteli öisin puolentunnin välein tarkastamaan, hengittääkö toi otus vai ei (Eli, tasan just niinkuin mä aina teen, pienemmästäkin poikkeavaisuudesta johtuen).

Sitten tuli pitkäperjantai, ja Mikon palatessa sisälle piskien kanssa, sain kuulla Maken taas päästäneen verta peräsuolestaan. Siinä kohtaa mulle riitti, ja soitin eläinlääkärille. Ennen soittoa hetken aikaa arvoin kohdetta, ja päädyin soittamaan Univetin Eläinsairaalaan Hattulaan. Siellä vastasi erittäin ystävällinen hoitaja, jonka kanssa käytiin läpi koko homma, ja päädyttiin siihen, että jos vielä tulisi jokin oire, lähtisimme Makea lekuriin kiikuttamaan. Sen enenpää ei perjantaihin draamaa sisältynyt, mitä nyt meikäläisen verenpaine rupes hipoon aikalailla maksimia, ja nukkuun mennessä tutisin ja olin aivan suunniltani Maken puolesta. Päätettiin Mikon kanssa, että tuli oireita tai ei, lähdetään jokatapauksessa aamulla Makea päivystykseen näyttämään, oli tämmöistä epämääräistä oireilua jo niin kauan jatkunut, vaikka edelleenkin, Make itse oli aivan normaali muuten.

Sitten aamuyöstä, havahduin horroksesta kun Make liikahti, nousi, nielasi, hyppäs lattialle ja PLUP, yrjösi. Siinä sitten hetken kokosin ajatuksiani, ja lopulta uskaltauduin herättämään Mikonkin ja totesin, että nyt mä soitan sinne eläinsairaalaan uudestaan ja lähdetään sinne samantien. Meidän onneksi paikka oli sillä hetkellä aivan tyhjä, ja meidät otettiin välittömästi vastaan. Itsehän menin Maken kanssa lekurin juttusille, kun Mikko ja Miki jäivät odotushuoneeseen vartoilemaan.

Eläinlääkäri tutki ja tunnusteli Makea, ja enkä mä meinannut korviani uskoa, Make rupes muriseen lekurille! Siis meidän Make, joka ei murise kuin vastaantuleville koirille ja joskus harvoin öisin, jos herran unia sattuu jokin häiritsemään. Ei tullut sydänäänten kuuntelustakaan mitään, kun murina kasvoi vaan, ja lopulta eläinlääkäri ehdotti kuonokopan laittamista, ja meikäläinen huulipyöreänä inisee, ettei tää oo kyllä yhtään tän tapaista... Tajusin kyllä itse siinä kohtaa, että kipeähän tuon on oltava, ja pahasti. Kuonokopan laiton jälkeen Make ressukalle tungettiin kuumemittari takapuoleen, ja lukemaksihan paljastui 39.6, eli kuumetta oli. Kai mä siinä kohtaa menin paniikkiin, koska en oikein edes muista tilanteesta mitään, mutta vikisin eläinlääkärille, että nyt tutkitaan koira sitten kunnolla kaikin tavoin, makso mitä makso,  että saadaan se kuntoon. Niinpä Make vietiin sairaalan puolelle verikokeisiin ja röntgeniin.

(Tähän väliin: Kuulostanko teidän mielestä hieman ylidramaattiselta asian suhteen? Hyvin paljon mahdollista, mutta noin mä ton tilanteen kuitenkin koin, ja oon aika 100 % varma, että ruudun toisella puolella on muutama muukin koiristaan/ lemmikeistään  ylihysteerinen ihminen. Tämmöinen mää vaan oon heti, jos vaikuttaa siltä, että mun rakkainpani (Koskee myös siis läheisiä ihmisiä, ei pelkästään koiria) on jollakin tavalla uhattuna... Seli seli.)

Siinä me sitten kolmeen pekkaan, Minä, Mikko ja Miki odoteltiin odotushuoneessa Makea ja tuomiota. Mikko koitti olla se rationaalinen henkilö mun ylitunteellisuuden rinnalla, mutta turha mulle on tossa kohtaa mitään koittaa selittää Maken pirteydestä ja siitä kuinka sille kuitenkin ruoka maistui, ettei mistään hengenvaarallisesta todennäköisesti ole kyse. Lopulta sitten meidän toinen otuksemme ilmestyi odotushuoneeseen, tassu kanyylissa, hoitajan saatelemana, joka kertoi, ettei röntgenkuvista ollut löytynyt mitään vierasesineitä tai mitään niihin viittaavaa. Sitä seurasi syvä helpotuksen huokaus mun osaltani ja rutistin tuon karvaisen turren syliini niin tiukasti kun vain pystyin, litistämättä sitä kuitenkaan hengiltä.

Verikokeiden tuloksia jouduttiin tunnin verran odottelemaan. Tylsäksi ei aika kuitenkaan käynyt, sillä paikalle saapui uusi asiakas koiransa kanssa, ja siinä he saivat sitten pienen tilanteen aikaiseksi henkilökunnan kanssa. Sitä seuratessa aika hurahti hyvää kyytiä eteenpäin, ja pian eläinlääkäri tulikin kutsumaan meidät Maken kanssa uudelleen sisälle huoneeseen, kokeiden läpikäymistä varten. En tiedä oliko lekuri huomannut mun hätäni Maken suhteen, sillä hän heti sanoi mulle sisään päästessäni, että mistään kovin vaarallisesta tässä ei sitten ole kyse. Verikokeet oli normaalit, mistään haimatulehduksesta, tai suurista tulehdusarvoista ei tässä kohtaa ollut kyse, vaan lääkäri diagnosoi Makelle mahasuolikanavantulehduksen, johonka määrättiin antibioottikuuri, närästyslääkettä, kipulääkettä ja tarvittaessa apteekista haettavaa oksennuksenestolääkettä. Näistä kahta ensimmäistä olisi tärkein antaa, ja kaksi viimeksi mainittua vain tarvittaessa.

Meillä on nyt niin onnellisesti tässä käynyt, että kipulääkettä, saati sitten oksennuksenestolääkettä ei ole tarvinnnut Makelle antaa, vaan paraneminen on ilmeisen hyvin lähtenyt käyntiin. Make tosin aiheutti pientä lisäjännitystä meille sillä, että herra päätti pantata jöötiään päivän verran, jonka seurauksena oli vielä yksi valvottu yö mun osaltani, Make sen sijaan nukkui kuin tukki.

En sitten tiedä, oliko sillä sunnuntai-maanantai yönä taas hivenen huono-olo, vai mistä kiikasti, mutta se piti pientä nieleskelyä alkuyöstä jonkin verran, ja pomppasi kerran lattialle, päästäen ihme kurlaus äänen, kuitenkaan oksentamatta. Loppu yön se nukkui taas leppoisasti.

Antibiootin olisi tarkoitus vaikuttaa 3-5 päivässä, ja jos oireet jatkuvat sen jälkeen, hakeudutaan uudelleen lääkäriin. Nyt vain täytyy toivoa tassut ristissä, että tämä episodi olisi ollut tässä, ja meidän pikkuiset saisivat olla turvassa kaikelta inhottavalta taas pitkään aikaa.

Tarinan opetus: Jos vaistot yhtään varoittavat jostakin, kuten mulla tässä tapauksessa eläinlääkäriin hakeutumisesta, niin niitä kannattaa kuunnella, vaikka yleiset merkit antaisivatkin muuta ymmärtää. Makehan ei missään vaiheessa vaikuttanut muuten kipeältä, joten siksi tämä hoitoon hakeutuminen kesti hetken aikaa. Jokin pieni ääni mun takaraivolla kuitenkin koko ajan kuiski, että kaikki ei ole aivan sitä miltä näyttää. Onneksi kuitenkaan ei mistään sen vaarallisemmasta ollut kyse.

Tunteita ja tuoksuja

Ähää! Yllätinkö yhtään?! Nyt ei mennytkään viikonlopulle saakka seuraava postaus, vaan päätin repästä keskellä viikkoa! Tunti aikaa lähtee kuntotanssiin, mutta ehkä mää ehdin tän raapustella ja kuvat fiksailla ;) Nyt oli kuitenkin turhaakin turhempi, mutta itselle poltteleva aihe kyseessä, nimittäin: Hajuvedet. Again. Mutta kun ne on NIIN kivoja. Sen kivuuden lisäksi sain tänään postikallelta tuomisia: Nordicfeelista tilaamani hajuvesi saapui! (JA saahan noista puteleista aika nättejä kuviakin aikaiseks!)

Kyseessähän on tottakai Escadan tämän vuoden kausituoksu "Turquoise Summer". Ah, tässä viehättää jo ulkoisesti kaikki: Lempimerkkini, perhosia, päävärinä yksi lempiväreistäni... Ja tuotekuvauksessa oleva maininta "Vanilja". Aamen. Joskaan vanilja ei ole se pääasia, eikä suuresti erottuva elementti tässä tuoksussa. Kaikin puolin täydellinen hajuvesi kuitenkin. Kävin Stockmannilla etukäteen tätä nuuskuttelemassa ihan livenä, rakastuin ja pitkän aikaa jupisin, että tämä pitää hankkia, ja viime viikolla sitten pistin tämän tilaukseen. Taattua, makeaa Escada tyyliä!

Aivan mahtavaa! Kuten eräs hahmo, eräässä tv- ohjelmassa usein hoki ;) Oon pitkänlinjan Escada käyttäjä, mikä on täällä jo aiemminkin käynyt ilmi. Kertauksen vuoksi: Mun varastoista löytyy kaksi muutakin Escadan kausituoksua: Pacific Paradise (Kausituoksu 2006) ja Rockin Rio (Kausituoksu 2005, mutta myöhemmin uudelleen myyntiin tullut). Ensimmäinen Escadani oli näyteputkilo vuoden 2004 kausituoksusta "Island Kiss", ollessani 13- vuotias. Sen jälkeen myöhemmin bongasin kaupasta tuon Pasific Paradisen, eli silloin vuonna 2006, ja pyysin isältäni, että hänen käydessä laivalla, hän toisi minulle kyseisen tuoksun tuliaiseksi, laivalta kun halvemmalla sitä sai. Noh, isukki ei sitten silloin osannut tuoda oikeata tuoksua, vaan toi vahingossa edellisen vuoden kausituoksun Rockin Rion. Tämä vahinko-ostos jäi kuitenkin siitä hetkestä asti vakiokäyttööni, eli ei yhtään hullumpi vahinko ollut kyseessä ja myöhemmin ostin sitten myös sen alunperin iskältä "tilaamani" tuoksun. Eli, kohta 10 vuotta on nämä tuoksut palvelleet.

Luonnollisesti, nykyään kaapissani olevat pullot eivät enää ole samat kuin silloin vajaat 10 vuotta sitten, vaan uusia on täytynyt hommata. Rockin Rioa saikin hankittua helpommin lisää, kun se tuli kauppoihin uudelleen myyntiin, mutta tuo Pasific Paradise aiheutti harmaita hiuksia, koska mun oli pakko saada sitä meidän häihin itselleni. Ensinnäkin siksi, että käytin sitä silloin, kun rupesimme Mikon kanssa seurustelemaan ja toisekseen, sen tuotekuvauksessa on mainittu "orkidea". Perhoskoirat -> Perhoset -> Hääteema -> Hääkukat -> Perhosorkideat. U know?  Heh, yksityiskohdat kunniaan ;) Tuskinpa kukaan muu tajusi edes orkideojen merkitystä meidän häissä :D Lopulta serkkuni tilasi sen mulle...Olikohan se nyt Amazonista vai mistä... Mutta vaikeamman kautta se oli kuitenkin tehtävä, mutta kun tarpeeksi uskoi hankkeeseen, se toteutui! :)

Säästösyistä päätin viime kesänä nämä tuoksut pistää vain kevät- ja kesätuoksuiksi. Talvella pääasiallisesti käytän näitä erilaisia vaniljatuoksuja:

Lisäksi hyllystä löytyy sekalainen seurakunta muitakin tuoksuja, joita on aina välillä piristävää käyttää, ettei turru näihin tiettyihin tuoksuihin. Jösses sentään mikä hajuvesipostaus tästä tulikin... :D

Laitetaan tähän loppuun nyt vielä ihan oikeetakin asiaa, piskiasiaa nääs. Kuten osa jo naamakirjasta varmasti lukikin, (ja kuten jo viime postauksessa mainostin) meidän jätkät kävi eläinlääkärissä maanantaina. Miki sai pelkästään rokotuksen, sekä krhm, sen berberin rauhasista tyhjennettiin tavarat pihalle, mutta Make sen sijaan joutuin kovempaan käsittelyyn: Rokotuksien lisäksi, sen purukalusto koluttiin läpi ja reppanalta napattiin kaksi etuhammasta veks.

Olin tosiaan huomannut, että toinen pois nypätyistä hampaista oli tummentunut ientä myöten ja soittelin heti eläinlääkärille ja varailin ajan. Lääkäri maanantaina totesikin sitten, että tummuneen hampaan viereinen hammas heiluu, joten kumpikin täytyi ottaa pois. Muuten Maken suu oli kuulemma hyvässä kunnossa, pikkuisen oli hammaskiveä, muttei mitenkään hälyttävästi. Nyt meidän kielihirviö sitten tunkee kielenpäänsä koko ajan tuosta rakosesta esille...Höpsön näköinen rehveli <3 Hyvä kuitenkin, että saatiin hoidettua suukku kuntoon, olisi vaan mielenkiintoista tietää mikä tuon hampaan mädäntymisen ja toisen heilumaan alkamisen aiheutti... Pikkukoirien jalostus? Tiedä häntä, pääasia kuitenkin, että nyt homma on ok :)

Harmaata

Joo, kovin on harmaata, niin ulkona kuin mun mielessänikin.  On ollut taas ihme jumitus nyt reilun viikon ajan, enkä oo aatellukkaan bloggaamista. Oon kattonu Supernaturalia ja antanu ajatusten stopata. En oo edelleenkään saanut tota kaulan alueen ongelmaa kuriin: Se välillä oli parempi jo, mutta nyt se on taas pahentunut todella paljon. Pitäisi varmaan varata lekurille taas aikaa, mutta... Mä olin taas tänään työhaastattelussa, ja jos sattusinkin pääsemään kyseiseen paikkaan, en haluaisi heti poistua lekurin luo, antaisin tosi "hyvän" kuvan itestäni, varsinkin kun poissaolot ei kuulu meikäläisen ohjelmistoon noin niinku yleisesti ottaen. En tiiä, oon tosi turhautunut tähän nyt. Mieliala ei ole ehkä ollu viime aikoina nyt parhaimmasta päästä.  Joulunviettokin on vielä vähän auki. Joulu on mulle kuitenkin se tärkein hetki vuodesta, joten olisi kiva saada vähän selvyyttä siihen, mutta eiköhän se ajallaan tarkennu.

<3 Mun pikkuiset...

...Päivänpaisteeni <3

No, ainakin sen tiedän varmaksi, että pääsen lähiaikoina pari pätkää tekemään vanhaan tuttuun työpaikkaan. Se tulee nyt erittäin hyvään väliin tässä: päiville muuta tekemistä eikä sinne menoa tarvi jännittääkkään ollenkaan, toisin kuin uusien työpaikkojen kohdalla aina käy. Jossain määrin koen pientä ahdistusta ajatuksesta "uusi työpaikka". Voi venäjä sanon mää...! En ehkä kestä itseäni ja pääkoppaani :D Onneksi viikonloput on tarjonnut ihanasti tosi mukavaa tekemistä, ja näin on myös ensi viikonloppuna: Meillä on meidän tarhalikkaporukan kanssa pikkujoulut. Kävin tänään ostaan viikonloppua varten itelleni mustat korkkarit, suoraa Prismasta. Mun vanhat samantapaiset on sanoneet sopimuksensa irti, oikeestaan jo aika pitkän aikaa sitten, joten nyt oli hyvä syy ja korkea aika ostaa ne:

Miten niin meillä on valkokarvaisia piskejä?

Mutta mutta, palataas nyt reilu viikon verran taakse päin:

Maanantaina 17.11. oli Jenni Vartiaisen vuoro esiintyä Tamperetalossa, ja sinnehän me suunnattiin kulkumme. Liput oli toki ostettu jo aikoja sitten valmiiksi, ja silloinkin oli enää muutamat hassut paikat jäljellä. Sali oli ääriään myöten täynnä ja tottakai sain jonkun pitkän miehen eteeni istumaan, se on enemmin sääntö kuin poikkeus. Konsertti pitkästä miehestä huolimatta oli kertakaikkisen huikee. Ensimmäinen puolisko oli rauhallisempaa tunnelmointia ja tuli enemmän itselle vieraampia kappaleita, toki mukana oli myös pari semmosta biisiä, jotka ulkoa osasin, mainittakoon nyt vaikka Duran duran ja Selvästi päihtynyt. Tän ekan puoliskon aikana tein mielenkiintoisen huomion koskien Jennin ääntä. Jenni osaa käyttää todella hienosti ääntään, ja livenä se pääsee PALJON paremmin oikeuksiinsa, kuin levyllä. Se kuulosti mun korvaani jollakin tavalla selkeämmältä ja kirkkaammalta. Mulla tosissaan loksahti monttu auki, kun hän rupesi ensimmäistä biisiä vetämään. Kyllähän mää sen tiesin, että Jenni osaa laulaa, mutta että noin upeasti... Siinä mielessä ihan hyvä, että eka setti oli sitä tunnelmointia, että tämmöiseenkin asiaan pystyi selkeämmin kiinnittämään huomiota.

(Meitsin konsertti vaatetus ja uus lelu: Kaukolaukaisin!)

Toinen setti kun alkoi, meno teki täyskäännöksen, alkoi semmoinen valoshow ja tykitys, että oksat pois. Setin alku oli todella vaikuttava, sillä se lähti täydestä pimeydestä ja räjähti sen jälkeen täyteen vauhtiin. En osaa paremmin kuvailla, mutta eiköhän kaikki, jotka ovat olleet vastaavanlaisessa konsertissa, tiedä mitä tarkoitan. Tällä setillä tuli enemmän tuttuja kappaleita mm. Eden, En haluu kuolla tänä yönä, Ihmisten edessä, Missä muruseni on ja konsertin päättänyt Minä sinua vain, joka on muuten todella kaunis kappale ja joka meinaa saada meikäläisen aina vähän tunteelliseksi. Ainoa miinus, jos sitä nyt semmoiseksi voi sanoa, oli se, että yksi lempparini Jennin biiseistä sekä ylipäätään kaikista tietämistäni kappaleista jäi uupumaan: Eikö kukaan voi meitä pelastaa? No, Jennin keikalle täytyy päästä kyllä uudelleen, ja täytyy toivoa, että joku kerta hän vetäisi tuon ko. kappaleen :)

Viime viikonloppu oltiin kokolailla rauhassa kotosalla, mitä nyt kaupoilla käytiin ja ekoja joululahjoja tuli ostettua. Tein meille lauantaina tämmöset pippuripihvi setit. Naudan sisäfilettä kerma-pippurikastikkeella, ite tehdyt timjami-valkosipulilohkoperunat sekä hunajalla maustettua, pannulla paistettua punasipuli-chili paistosta. Jälkkäriks tehtiin sitten suklaisia mukikakkuja, ne on nykyää ihan meidän lemppari, makea herkku. Jopa Mikko tykkää siitä tosi paljon!

Ja hei, chileistä kun oli puhetta, niiiiiiin:

Meidän ikioma, siemenestä kasvatettu, ENSIMMÄINEN valmis Rawit- chilimme! Jes! Se saa kunnian maustaa huomisen ruoan: Kana-kookoskastikkeen itämaiseen tapaan siis :)

Heh, tulipa jotenkin heti paljon mukavampi olo kun sai kuulumisiaan kerrottua täällä. Tässä yksi syy miksi tykkään blogata. Ja onneksi on Mikko, tukena ja turvana.

 Kiitos sulle, joka jaksoit taas lukea tämänkin tekstin loppuun, alku angstaamisestani huolimatta, toivottavasti siellä on hyvä ja turvallinen viikko <3

Mikä boogie?

Meidän kämpän sisustuksessa toistuu jatkuvasti tietyt elementit, joista yksi on SIMPUKAT...

Tiedättekö, oon ollu ihan sika innoissani ton edellisen postauksen kuvista? Se on ihan mieletön tunne kun tuntee onnistuvansa jossakin, on ylittänyt ittensä. Tosi kiva fiilis :) Muutenkin nää kamerajutut on nyt aika pinnalla, oon pikkuserkkuni kanssa niistä höpötellyt, kun hän suunnittelee sellaisen ostoa ja lisäksi Mikko tilas mulle vähän ennenaikaisen synttäri & joululahjan (VAIKKAKIN, se on itekkin ihan yhtä innoissaan siitä ;) ).

...Simpukoiden lisäksi meillä on jonkin verran Iittalaa ilmestynyt nurkkiin...

Se tilas lisäsalaman, macro-objektiivin sekä kaukolaukaisimen. ÄÄ, en meinaa pysyä housuissani :) Niiden tulossa tosin kestää, kun jokin niistä oli varastolla väliaikaisesti loppu...? Eli, tiedä häntä, tuleeko niistä nyt sittenkään niin ennenaikaiset lahjat. Ja nää ei ollu sitten mitkään useiden satojen eurojen kapistukset, älkää kuvitelko vaan :D Halvimmasta päästä selattiin nää tuotteet, mutta ne on meikäläisten tarpeisiin riittävät. Saattaa olla, että ystäväni E joutuu hyvinki hätäseen tuleen uudestaan kameran eteen poseeraamaan, kunhan vaan saan hyppysiini tuotteet ;)

...Kynttilöitä nyt on jokatapauksessa enemmän kuin laki sallii...

Tää oli tosi piristävä tempaus Mikolta, meinaan oon ollut aavistuksen paniikissa täällä mun kaulavaivojeni kanssa, joihin ei nyt ole vieläkään selvyyttä löytynyt. Mystiset vaivat + päivät kotona yksin + mun mielikuvitus + satunnainen googlailu = Tuhoon tuomittu yhdistelmä. Että niin, oon täällä diagnosoinu itelleni jo vaikka mitkä sairaudet, mutta onneks eilen mulla oli nyt kaulaultra, jossa ainakin todettiin kilpi- ja sylkirauhasten olevan hyvässä kondiksessa ja normaalin kokoset kuin myös imusolmukkeet, joita ehkä tässä eniten jännäilin. Oon ravannu verikokeissa tässä kyllästymiseen asti, ja aina joku arvo on jotenkin heittänyt, mutta seuraavan kerran se on taas normalisoitunut...?! Eilinen kuitenkin huojensi oloa jonkin verran, enkä oo ihan niin poissa tolaltani enää. Mikkokin kiittää, koska luonnollisestihan se mun pelostani on joutunut kärsimään eniten. Muutenkin vähän on normi rutiinit kärsinyt ton ärsyttävän jämäämisen takia.

..Erityisesti näitä kivi- ja suolakidetuikkuja. Niitä meillä ON PALJON...

En rehellisesti sanottuna voi vähätellä porukoitten "kohtaloa" osa syynä pelkoni suuruuteen, mutta täytyy yrittää pitää vaan pää kylmänä, koska eihän kaikki asiat aina tarkoita automaattisesti syöpää tms. kivaa pikku sairautta. No, tutkinta jatkuu, nähtävästi seuraava siirto on korvalääkärillä käynti, ja jonkinsortin tähystys...? Fuck...

...Kuten myös kaikkea muuta, pientä kivaa, jota Jalokivigalleriasta on löytynyt :)

Noniin, tääki vuodatus helpotti taas oloa, kiitos :D Lisäksi yksi kiva juttu, mikä on pitänyt ajatukset muualla on ollut H.P. Lovecraftin kokoelmakirja "Kuiskaus pimeässä ja muita kertomuksia", jonka lainasin serkultani. Kauhua, mahtavaa! Ja juuri sen tyyppistä kauhua, mikä mua kiehtoo suunnattomasti! Vaikka ehkä teksti ei ole kaikkein helppolukuisammasta päästä, ainakaan mun lantulleni, sen vaikeus kompensoituu novellien lyhyydellä. Täytynee pian hamstrata luettavaksi lisää ko. herran tuotantoa...! :D

Voi jaiks, löysin netistä yhden TOSI ihanan kuuloisen herkun reseptin, tosin aika vaikea tekoisen... Pitäsköhän semmonen yrittää väsätä, varsinkin kun huomenna meille ois tulossa vieraita ehtoon puolella? Ois ainaski hyvä syy ;) Jos päädyn sen tekemään, saatte nähdä sitten mikä on kyseessä, jos taas en... no jääköön sitten arvoitukseksi, heh ;) No, loppuun kuitenkin vielä kuva, siitä paljon puhutusta tautoinnista. Kuvan iholleni on hakannut Satu Tabell.

Postipaketti

Tein pitkästä aikaa leivontatarviketilauksen maanantaina, ja nyt paketti on jo kotosalla, siistiä! Tosi nopeesti tuli ja oli ihanaa päästä taas suuren suurella jännityksellä availemaan tuota pakettia, ihan ko jouluna ;) Tilasin ensinnäkin täydennystä pastaväreihin: Kirkkaan punainen sekä ruskea. Tuttuja, hyväksi havaittuja Wiltonin värejä jälleen kerran. Sen lisäksi, tilasin sokeripitsimuotin, pitsiainetta sekä pienen palettiveitsen pitsien työstämistä varten.

Tilasin myös pienen extra jutun, mitä ei alunperin ollut tarkoitus tilata, mutta nähdessäni sen, innostuin ihan kamalasti :D Nimittäin, korkkarimuotti! Siistiä! :D Meikäläisen syntymäpäivä on n. kuukauden päästä, ja omaan synttärikakkuun on hyvä harjoitella näiden uutuuksien käyttöä.

Saapi nähdä kuinka akan käy noiden korkkareiden kanssa! Yhdet tennarit tosiaan olen näpertänyt ristiäiskakkua varten, joten uskoisin, että kyllä näistäkin korkkareista tunnistettavat tulee, ainakin toivon niin :D

Pitsimuotin tilasin ensi vuotta silmällä pitäen, alkuvuodesta tulee sille olemaan tarvista. Onneksi oli hyvä syy hankkia tämmössiä :D Pitkään arvoin, että minkälaisen pitsimuotin tilaan, mutta lopulta sitten päädyin tähän ylläolevaan. Se olikin leveempi mitä odotin, mutta kelpaa hyvin silti. Oon kerran aiemmin noiden pitsien kanssa päässyn touhuamaan, silloin en tosin ollut niitä itse valmistanut, nimittäin pikkuserkkuni ja tämän miehen hääkakkua koristellessa:

Aikamoita taiteiluahan tuo oli, kukaan meistä ei aikaisemmin ollut moisia käsitellyt, mutta kyllä me siitäkin selvittiin koristelutiimin kanssa, vaikka kello olikin yö kahden kieppeillä ;) 

Noh, se niistä leivontatavaroista tällä erää, tuloksia näette sitten myöhemmin! :) Muuten täällä meikäläisen arki pyörii kaulaongelman kanssa, johon en saanut vieläkään varmistusta. Nyt eri lääkäri sitten sulki pois kilpirauhasen ongelmat, ja halusi hoitokokeiluna pistää mulle kuukauden somac-kuurin. Itsehän en mikään lääketieteen ihminen ole, mutta aika vahva kutina on ahterissa, ettei tää kyllä mitään närästyspolitiikkaa ole. Oon jo vuosien ajan kärvistellyt satunnaisen närästyksen parissa, eikä tää kyllä siltä tunnu. Toisekseen, ei mun kurkku ole ärtynyt millään muotoa, siellä vaan tuntuu olevan jotain ylimääräistä...?! No, nyt seurataan kuukauden verran, jos auttaa, niin hyvä homma, jos ei, niin taas sinne vastaanotolle aikaa ja näytille. Hmh. Tämmöinen rauhallinen eteneminen vissiin ois olevinaan mulle ihan hyvää harjotusta, kun ei mun luonnolle semmonen sovi. Kaikki vaan heti äkkiä just nyt hoitoon. Oon täällä kun kissa pistoksissa aiheen kanssa, mutta...Otetaan tämä harjoituksen kannalta :D

Viime viikonloppuna oltiin sitten veljeni ja tämän naisystävän kanssa syömässä tampereella, mutta ei sitten koskaan maltettu heidän seurasta Tähteen poistua, joten Annen keikka jäi tällä kertaa näkemättä. Suunnitelmat kokivat alusta asti hienoisia muutoksia, kun ravintola, johon meidän oli tarkoitus mennä syömään, oli suljettu sähkövian vuoksi!! Voi voi, harmittaa ravintolan kannalta, toivottavasti heillä ei menny systeemit ihan pilalle siellä :( Lopulta päädyttiin sitten syömään New Yorkiin, jossa mun eteeni tuli pulled pork sandwich. Leipä täytteineen oli aivan taivaallisen hyvää, MUTTA, mun lanttuun ei vaan mahdu se, että minkä hemmetin takia se piti tarjoilla sipsien kanssa, eikä ranskalaisten?! :D Joo, ne on kummatkin perunaa ja joo, tykkään sipseistäkin, mutta ei sipsejä niin kuulu nauttia! :) Ilta kuitenkin meni todella kivasti niitä näitä höpötellessä. Kun taksilla sitten kotio tultiin, oli hauska sattuma, että kuskina oli vanha yläasteen naapuriluokkalainen :D  

Tässä taas kuulumiset tällä erää, meikäläinen rupee henkisesti valmistautuun illan kuntotanssia varten :)

Pala kurkussa

Tai oikeastaan aavistuksen kuristava tunne. Enkä tällä kertaa puhu kuvainnollisesti, vaan ihan fyysisesti. Tää viikko on menny osittain pilalle oudon tunteen kanssa, mikä on kurkussa kiusannut. Tää tunne on oikeastaan jatkunut jo pidemmän aikaa, mutta tällä viikolla se on pahentunut. Ja kun ei mun kurkku ole sillä flunssamaisella tavalla kipeä (Enkä tunne muutenkaan itseäni kipeäksi, mitä nyt ehkä vähän väsyneemmäksi, mutta se voi johtua siitäkin vaan, että muutamat on tullu nukuttua normaalia huonommin, juurikin tän vaivan takia), vaan pikemmin kaulan ulkopuolelta ikään kuin särkee ja tuntuu kuin nielussa olis jotain ylimääräistä. Eilen sitten lekurilla kävin ja hän epäili, että kilpirauhanen kiusaisi.

 Sain kouraani lähetteen verikokeisiin ja reseptin tulehduskipulääkkeeseen ja ohjeet, että mikäli ääni alkaa menemään tai hengittäminen vaikeutua niin uudelleen lääkärille käymään. No, eilen illalla mun ääneni sitten rupesi menemään ja soitin päivystykseen mitä he tuumaavat asiasta -> Lääkäriin. Tämäkin päivystävä lääkäri laittoi lähetettä labraan, tosin pikkuisen enemmän tutkittavaa, kuin edellinen ja tänä aamuna sitten kävin siellä kamalassa koettelemuksessa :D Ai että, mä niin inhoan verikokeen ottoa. Aina mä unohan sen rauhassa hengittämisen, ja sitten rupee päässä heittään. Ynh. No, selvittiinpä kuitenkin tästäkin reissusta kunnialla, ja nyt se on takana päin. HUH.

Mulla on ton kilpirauhasen kanssa joku kissa ja hiiri leikki päällä koko ajan. Se antaa välillä aina ymmärtää, että siinä ois jotain vialla, joskus turpoo kaula siitä kohdin, kuten nyt myös on tapahtunut, ja joskus on arvotkin heitelly hieman, muttei kuitenkaan niin pahasti, että ois mistään vajaa-/liikatoiminnasta ollut kyse. Ei tartte väkisin olla yhteistyökykyinen! :D

Noh, se siitä ongelmasta tällä erää. Soittelen myöhemmin tänään tulokset ja sitten ollaan viisaampia taas. Tänään ois luvassa perinteinen pizzaperjantai :D Haetaan lähi kebaanilasta pizza ja liimaudutaan tv:n ääreen puoli kasilta illalla. Tänään tulee poikkeuksellisen paljon kaikkea ohjelmaa: Salkkarit, Posse ja Vain elämää. Tämä tarkoittaa sitä, että Vain elämää täytyy katsoa myöhemmin vaikka Ruudusta :D Kivan rento perjantai-ilta tiedossa vissiin siis. JOS on, ettei tarvi taas lähtee päivystykseen tms. Meinaaaan, viime perjantainahan me jouduttiin meidän Mikin kanssa lähtemään Tuhatjalkaan päivystykseen, kymmenen jälkeen illalla.

Oltiin saunomassa mummolassani perjantai-iltana ja kun tultiin saunasta, Miki kenotti päätään oudosti, puolelta toiselle, eikä kävelystä oikein tahtonut tulla mitään. Reppana tutisikin kuin katupora. Mikin juttu oli sen verran hurjan näköistä, että olin jo ihan varma, että joudun hyvästelemään mun pikkuiseni. Ja se, että Mikkokin huolestu tosissaan, oli meikäläisellekkin varma merkki, että nyt ei ole mistään ihan turhasta hätiköinnistä kyse, jonkalaista aina välillä saatan piskien kanssa harrastaa. Matka landelta tampereelle ei oo ikinä tuntunut niin perhanan pitkältä, mitä se oli silloin.

Päästiin Tuhatjalkaan ja kun lääkäri alkoi tutkimaan Mikiä, niin eihän se Miki tietenkään enää sitä päätään samalla tavalla kenottanut, kuin kotoa lähtiessä. Kävellä Miki ei tykännyt edelleenkään normisti, vaan parin askeleen jälkeen pisti aina takaisin maahan pitkäkseen, ja sieltä noustessa pikkuisen kallisteli päätään.  Lääkäri epäili jotain väliaikaista tasapainoelimen häiriötä, tai välikorvantulehdusta, mutta koska Miki ei ollut "sen huonommassa kunnossa" lääkäri ei kokenut tarpeelliseksi kuvata  / määrätä lääkkeitä. Mä en ois millään hyväksynyt pelkkää epävarmaa diagnoosia, ja jumitin siellä Tuhatjalan aulassa hyvän aikaa ja koitin kävelyttää Mikiä edes takaisin, että henkilökunta näkisi paremmin, mikä se Mikin juttu on. No, lopulta sitten ei auttanut kun lähteä kotiin.

Aamulla kun herättiin, Miki oli taas normaali, iloinen itsensä. Kun sitä sitten omalla porukalla pohdiskeltiin, että mikä sen nyt ois aiheuttanut, tuli mieleen, että oisko Miki mahdollisesti lyönyt päänsä / telonut vaikka koipensa, meidän ollessa saunassa, noi piskit kun osaa olla aika vauhdikkaita ja honkkeleita, kun riehumistuulelle sattuvat. Yhtenä vaihtoehtona ite mietittiin, että oisko se voinu olla joku lievä epileptinen kohtaus? Semmoinen, mitä Makekin on saanut pari kertaa. Se ei kuitenkaan ihan samalaiselta vaikuttanut kuin Makella, ja luulis eläinlääkärin semmoisen huomanneen.

Nyt ollaan viikko selvitty eteenpäin Mikin kanssa, ja noi kuvat, mitkä lisäsin edelliseen postaukseen piskeistä, on otettu tätä episodia seuranneena päivänä, ja kyllä Miki ihan normilta. terhakkaalta itseltään näyttää niissäkin. Ehkä se oli vain se "yhden illan juttu". Toivottavasti. Haluaisin suojella mun pikkuisia elukoitani niin kovasti kaikelta pahalta, mutta ikävä kyllä sehän ei luonnollisesti ole 100 % mahdollista. Ne on meille kuin omia lapsia, oikeita kun meille ei ole ihan hetkeen tulossa. Tätä ei voi korostaa tarpeeksi, sillä "yllättäen" näitä lapsi uteluita on ruvennut sateleen häiden jälkeen...!

Mutta semmoinen sairaskertomus tästä postauksesta tuli, eivätkä kuvat tälläkään kertaa liity millään muotoa aiheeseen. Hieno bloggaaja/ blogi, teksti ja kuvat ei kulje käsi kädessä, mutta ehkä te sen kestätte...Vai? ;) No, huomenna taitaa tulla taas uutta materiaalia, kun tarkoituksena ois mennä Annea katsomaan Nightclub Tähteen! Jei! Sitä ennen on taas tutulla kaavalla vuorossa syöpöttelyreissu johonki raflaan velipojan ja tämän naisystävän kanssa :) Kun vaan olo pysyy yhtä hyvänä, eikä toi kurkku/ kaula rupea sekoileen mitään, niin hyvä o!