Tuomio tuli

Hain tänään järkkärini arvioinnista ja tuomio oli kaikessa yksinkertaisuudessaan: Ei kannata korjata. Ei siinä, se tieto vitutti jo ihan tarpeeksi, mutta sitten kun näin missä kunnossa mun rakkaani oli, kun hain sen kotiin...:( Ei tuu kesää...Ihan kun hyvälle ystävälle ois sattunu jotain pahaa. Joo, sehän on vaan materiaa ja elämässä tapahtuu paljon ikävempiäkin asioita, kun kameroiden hajoamiset, mutta kyllä se ottaa aivoon. Ja mun mielestä ihan saakin ottaa.

Tapani mukaan koitan nähdä tässä ne hyvät puolet, vaikka tiukkaa se tekeekin: Saan uuden kameran joo, mutta jotenkin siitä puuttuu nyt se viehätys, ja tietenkin se tässä asiassa on "kivaa", että kerrankin surkuttelun aiheena on oikeasti tämmöinen vähän vähemmän vakavampi aihe, ettei aina jokin läheisen sairaus tms. Ryven nyt oikein urakalla tässä itsesäälissä :D  

Kaiken lisäksi mulla on omat näkemykseni tän onnettomuuden syistä, mitä ei ehkä ihan kaikki ymmärrä, enkä tiedä onko se hyvä vai huono asia 0:) Hörhö mikä hörhö. Kuuluu kuitenkin kategoriaan Anna ja elektroniset laitteet. Todistajia oli useampiakin paikalla kun tää tapahtu, ja kaikki näki, etten tehnyt tolle mitään "väärää"! Joka tapauksessa, Mikko pisti tilaukseen uuden rungon...Onneksi noita vanhoja objektiiveja voi sitten hyödyntää siinäkin, joten tuli snadisti halvemmaksi kun pelkäsin. Lisäksi uusi runko tulee ruotsista, jossa se oli edullisempi, kuin täällä kotosuomessa. Sitä siis odotellessa. Kyllä tää tästä taas iloksi muuttuu.

Vaikka muutenkin tässä on meinannu negatiivinen mieli välillä päästä niskan päälle. Töiden suhteen ei mitään uutta ja nyt tuntuukin siltä, että jos joku uskaltaakin kysyä multa niistä jotain, mulla palaa hihat heti :D En tiedä otanko turhan vakavasti sen, mutta tää paine siitä, että pitäs päästä tekeen jotain (Oman mielenrauhan paine ja yhteiskunnan paine), meinaa välillä tehä hulluksi, kun ei tiedä, että mitä mää tässä pääsen viel tekemään? Edelleenkään en aio tinkiä siitä, että tekisin jotain muuta kuin arkipäivätyötä. Ei hitto, en mää vaan sovi siihen vuorotyö shittiin...Muuten kyllä oon avoin kaikelle! Tuntuu, että tää työttömyys on jokin pelottava mörkö tossa olkapäällä, joka vaatii huomion itseensä vaan jatkuvasti, ja tuntuu semmoisena painona, että ei hyvä tosikaan. Sitten kun joku tulee kysyyn: "Ootkos nyt edes yrittänyt hakea mitään? Ootko vähän liian kranttu?"................................Ei perkele sanon minä! 

Onneksi ympärillä on muitakin samassa tilanteessa olevia, mikä helpottaa omaa oloa hiukan. Se on mulla yksi selviytymiskeino kaikkeen, että tiedostan sen, etten varmasti ole ainoa maailmassa, joka kokee samaisen asian, mikä nyt milloinkin on kyseessä :)

 Ja onneksi Mikko on meikäläisen kanssa samalla aaltopituudella, mulle merkittee ihan kamalasti, että se ymmärtää tilanteen, eikä tarvitse koko ajan vaan pelätä, että aiheuttaa toiselle toistuvaa pettymystä siitä, ettei vain pääse töihin, tai sitä, että Mikko tuomittis mut.

 Eikä missään nimessä ei pidä väheksyä elukoiden (Oli se sitten koira, gerbiili, kissa, lisko tai vaikka hevonen.) oloa helpottavaa voimaa. Siinä vaan on jotain mystistä, mitä ei voi järjellä selittää, sen vaan tuntee sisällään. Eikä sitä voi semmoinen ihminen ymmärtää, jolla ei lemmikeitä koskaan ole ollutkaan, tai sellainen, joka luulee itsestään liikoja elukoiden rinnalla. Ihmisten pitäis ottaa opiksi monessa asiassa eläimiltä. Ei suotta sanota, että koira on ihmisen paras ystävä. 

Koirien älykkyys lokeroidaan mun mielestä liian helposti siihen, että ne on vaan koiria, ei ne tajua sitä, ei tätä eikä tota. Ne oikeesti tajuaa enemmän kuin uskoiskaan, ja on tuhat kertaa ihmistä lojaalimpia, kunhan vaan ei petä koiransa luottamusta väärällä tavalla. Kun antaa koiralleen ehdotonta rakkautta, sitä saa myös moninkertaisesti takaisin. Mun oma henkilökohtainen mielipide on se, että ihminen ei ole millään tavalla arvokkaampi olento, kuin mikään muukaan elävä täällä meidän Telluksella. Ja kyllä toi ajatus ulottuu myös meidän tietoisen elämän ja tajunnan ulkopuolellekin. 

Eilen sain eräällä tavalla vahvistusta elukoiden oleellisuudesta elämässäni, esille nousi pääasiassa koirat, mutta yhtälailla luen mukaan gerbiilit, niilläkin on syvempi merkitys mulle, kuin se, että ne on vaan viihdykkeenä touhuamassa terrassa. Ne on linkki mun lapsuudenkotiin, josta joutui väkisin yhtäkkiä luopumaan. Tulipahan avauduttua syvällisesti. Mutta arvatkaa, se helpotti oloa heti :)

 Mulla olis vielä musiikin osuudesta, olon helpottumisessa, ollu vaikka kuinka ja paljon kirjoitettavaa, mutta ehkäpä säästän ne ajatukset toiseen kertaan, ettei tää karkaa ihan käsistä! :D Kun haluaisin jakaa teillä myös noita vähän vähemmän syvällisempiäkin asioita ;)

 Mulle se on tärkeää, että syvällisten mietteiden lisäksi on vastapainoksi tämmöistä kevyempääkin asiaa, niinkuin Johanna Kalastajan vaimo- blogissaan myös joku aika sitten totesi. Nykyään kun tuntuu siltä, blogeja seuratessa, että tämmöset pinnalliset vaate-, sisustus- ja muut "turhat" jutut on ihan OUT. Kaiken pitäis vaan olla sitä haudan vakavaa ja järkevää asiaa, karusta arjesta, maailmantaloudesta, tasa-arvosta tai jostain muusta merkittävästä. En kiistä noista osan olevan oikeestikin tärkeitä asioita, mutta ei se siihen pelkästään saa mennä!!

Yllä nyt kuitenkin on fotoja parilta viime päivältä. Ihanaa kun lämpöä on taas vähän enemmän! En malta oottaa, kun ens viikolla lähden Helsinkiin, ystävälleni A:lle, pariksi päiväksi kyläileen!!! Toivottavasti silloinkin ois lämmintä ja arska paistais kunnolla :) 

Parvekekin on nyt valmis, ainakin itse oon tyytyväinen siihen :) Uusi hyllykkö on peräisin Askosta. Sattui olemaan näytteillä oleva kappale viimoinen, ja sain aikas mukavan alennuksen siitä!! Olin ystäväni E:n kanssa hakemassa tuota, liikkeellä oltiin vielä meitsin tilaihmeellä, Yariksella. Onneksi E on fiksumpi kuin minä, hän näppärästi sai taiteltua ton hyllyn kasaan liikkeessä ja tungettua sen Yartsuun sisälle :D Yksin oisin ollu ihan ihmeissäni sen kanssa :D

 Hyllykkö tulee kyllä joskus kokemaan pienen käsittelyn, sillä mun mielestä noi mustat pisteet (Jotka on ilmeisesti tarkoitettu "kulumiksi" ja näin tarkoitus tehdä siitä vanhahtavan näköisen...) on ihan törkeen näköiset. Kuvissa näyttää kun sitä pitkin kipittäis hirvee lauma murkkuja, ja läheltä katsottuna ne on kivoja länttejä, jotka on ehkä jollain tussilla tökitty tohon? :D En mää tajuu, jonkun neron idea nähtävästi ollu. NOH, pikku vikoja, ei vakavaa :)

Serkulta saaduissa tuikkukipoissa on tämmöset ihkut sydämet, ja oli pakko filmailla niitä, pokkarilla toki :D

Semmosta siis. Katsotaan millä mielin ensi kerralla blogissa jatketaan ;) Toivottavasti en millään tavalla lannistanut kenekään toisen mielialaa, koska se ei ollut suinkaan mun tarkoitus...:)