Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mielipiteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mielipiteet. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Mä matkalaukun täytin unelmillain ja kartan piirsin toiveistain

Kaiken rehellisyyden nimissä: Eilinen oli oikeesti täydellinen lauantai. Tämmöstä kiireetöntä, löysäilevää päivää oon kaivannut jo pitkään ja se tuli siis nyt todella tarpeeseen. Sää oli myös ihan meikäläisen puolella tän asian tiimoilta, oli varmaan tän kesän komein ja lämpimin (Vai lämpöisin...KUMPI ON OIKEIN?!) päivä. Aamulla heräiltiin aivan rauhaksilteen ja lähdettiin piskien kanssa vetämään kivan pitkä aamulenkki (Noita karvakasojakaan ei kiinnostanut liian aikaisin nousta, vaan nekin tuhisi tyytyväisinä pitkälle aamuun.).

Aamupalaksi syötiin perjantaista mariannekääretorttua (Koska aikuinen ja koska voin ;) ) Kaakaokäärispohja, kuohukerma vaahdoksi, sekaan kaakaojauhetta, sokeria, vaniljasokeria ja mariannecrushia... So simple, but so delicious! Saattaa olla että tänäkin aamuna aamupalaksi oli tätä samaa herkkua... heh. Kauheen kaunishan toi kääris ei ollu, pohja repes totaalisesti ja leikatessa koko pa*ka hajos, mutta tähän sopi taas tää suuresti inhoamani fraasi "ei se ulkonäkö oo tärkeintä, vaan maku". Joo-o, silloin kun teet jonkun juhliin kakkua ja ulkonäkö menee keturalleeen, toi sanonta ei lohduta kyllä tippaakaan! :D

No, kuitenkin, käärishetken jälkeen otettiin suunnaksi tampere, ja, yllätys yllätys, jatkettiin syömispoliittisiatoimintoja, ja mentiin tutustumaan Fazerin uuteen kahvilaan, joka sijaitsee lähellä keskustoria, hämeenkadun varressa. Vähän jopa arvelutti mennä, kun kyseessä on oman työpaikan kilpailija... ;)




Paikka oli kyllä todella tyylikäs, siitä ei pääse mihinkään. Mitä nyt katto oli jätetty kyllä auttamattomasti keskeneräisen näköiseksi! Kun astuttiin kahvilaan sisälle, vastassa oli tosi herkullinen näky, vitriinit notku herkullisista tarjottavista, niin suolaisista kuin makeistakin. Itse otin suolapalaksi lohitartarleivän ja Mikko otti lämpimän, täytetyn croisantin. Makeaksi herkuksi otettiin mansikkaviinerit. Ah, vaniljakreemiä oli runsaasti, mansikoita ei oltu pilattu sillä hemmetin kiilteellä, taikinaa oli sopivassa suhteessa täytteeseen JA mikä parasta: Tässä versiossa ei ollu ollenkaan sitä sokerikuorrutetta! Oijoi! Palanpainikkeeksi join capuccinon ja Mikko jonkilaisen Fazerin oman sekoitetun kahvin. Tämä koko lysti kustansi 27 e, mikä oli tämmöisen maalaishiiren näkövinkkelistä turhan tyyristä, ja Mikon ilme oli näkemisen arvoinen kun kassaneiti sanoi hinnan. Toisaalta, eipä sitä hirveesti voi muuta odottaakkaan, mutta sanotaanko näin, ettei tästä paikasta tule ehkä se vakiomesta.

Noh, tämän kahvilahetken jälkeen lähdettiin haahuilemaan hämeenkatua pitkin, ja yhtäkkiä löydettiin ittemme terassilta, meikäläinen valkkarilasi kourassa. Olo oli hetken aikaa siinä auringon lämpimästi helliessä ihan sellainen, että olisi voinut vaikka ulkomailla olla. Ei ollut ollenkaan suomifiilis.

Tämän jälkeen päädyttiin H&M ja tällä kertaa tuolle karvaisemman sukupuolen edustajalle lähti vaatekappale mukaan, ei meikäläiselle niinkuin olisi ehkä joku saattanut luulla ;)  Vaateshoppailun jälkeen suunnaattiin autolle, josta matka jatkui ruokakauppaan. Ehee, ihan kuin ei oltais vielä siinä vaiheessa oltu syöty ihan hirveesti, mutta poistuttiin kaupasta jätskitötteröt räpylöissä.

Tampereella hengailun jälkeen oli aika suunnata kotiin ja alettiin valmistautumaan iltaa varten, olihan sentään meidän iki-ihana Annemme illalla Rönnissä esiintymässä, ja sinnehän toki oli päästävä. Edellinen, samalla ainoa aikaisempi tämän vuoden AM- keikka oli jo MAALISKUUSSA. Mihin tää aika oikein menee, ihan totta hei?! Ja ikävä kyllä, Annella ei ihan hirveesti tähän meidän likelle osu keikkoja enää kesällä. Hmph. Mutta Annelilla sentään onneksi osuu, useampikin. Ja Anniinallakin taitaa olla yksi, mikäli oikein muistan! :)

























Meidän tiimi saapui Rönniin siinä yhdeksän nurkilla, kun Anne puolestaan saapui lavalle puoli yhdeltätoista. Meillä oli puoltoistatuntia tehokasta seurusteluaikaa paikalle saapuneiden keikkakavereiden ja sukulaisten kanssa. Siinä höpötellessä ja naureskellessa aika meni todella reipasta tahtia, ei tarvinnut edes kännykkää räpeltää odotellessa kertaakaan,  ja uskokaa pois, se on todella harvinaista mulle! :D Ja, kuten eilen totesinkin, tulipahan paikattua pari sivistyksessä olevaa aukkoa illan aikana! Illan toisena esiintyjänä oli tanssiorkesteri Ippe Mansikka. Rakastuin ehkä tohon nimeen! :D

Anne aloitti uudella sinkullaan "Kuivaa koivua", ja nyt pystyin jo laulamaan mukana biisiä. Ja kyllä, minä lauleskelen itsekseni keikalla aina kaikki tuntemani biisit :D Muista biiseistä mainittakkoon nyt vaikka Elämän peli, Ravintola Sydänsuru, Annoit suunnan elämään, Pidä siitä kii, Jakaranda ja MATKALAUKKU. Tämä biisi on kyllä niin ihana, ja hei, Annen ihan itse tekemä. Sanoinkin korttia hakiessa Annelle tästä, ja kuinka pystyn hyvin maalaamaan mieleeni kuvan kuinka kauniina kesäpäivänä ajelee maantiellä kaikessa rauhassa maaseudulla ja kuuntelee tätä biisiä hyvillä fiiliksillä. Anne totesi, että semmoista fiilistä hän tähän biisiin oli hakenutkin. Onnistunut veto siis!  Nähtiin nyt ekaa kertaa livenä myös Deja vu:n uusi kosketinsoittaja ja uusi Janne Tulkki, ja hienostihan tää veti! Ei arvaisi ollenkaan, että tuore tyyppi bändissä! Lisäksi joukkoon oli eksynyt myös uusi kitaristi, joka oli kyllä kovasti entisen näköinen, se kolmas Tenkula, heh ;)  ja Keikka-ilta oli kaikinpuolin onnistunut, mitä nyt noita pieniä verenimijöitä ei lasketa, jotka inisivät koko ajan korvan juuressa. Ja, jos ei lasketa semmoista lajiketta kuin "Urpot".

Urpojen kuvauksesta jäi uupumaan mahdollinen leveä, humalainen huojuminen takanaolevien syliin. 
Kaikki keikoilla kävijät varmaan pystyvät allekirjoittamaan tämän lajikkeen olemassa olon. Ja ihan turha vetää "Tanssilavoilla tanssitaan, eikä katsella" korttia kehiin, tämä ei koske pelkkiä tanssilavoja, mutta koska tämä nyt sattui tapahtumaan taas kerran tanssilavalla eilen, se toimikoon myös esimerkkinä. Argh.

Noh, loppuun vielä pakolliset vaatekuvat eiliseltä:





sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Hei sinä, ihanuus!

Eli, hei vaan juuri sinulle siellä, joka nyt lueskelet tätä. Tiesitkö, että oot melkosen huipputyyppi? Jos et tiennyt, niin nyt ainakin tiedät :) Mitä meitin rauhaan tänään? Toivottavasti kaikinpuolin hyvää, toivottavasti on ollut kiva viikonloppu, kiva ystävänpäivä, kiva työpäivä, mitä ikinä se nyt sitten onkaan ollut. Ja jos nyt viime päivät on syystä tai toisesta tökkineet, niin eikös tässä kohtaa päätetä, että ens viikosta tulee paljon parempi? Kuitenkin omalla asenteella on niin iso vaikutus siihen, minkälainen päivästä tulee. Eiks jeh?

Just like Stella said: 

Toiset päivät ovat parempia kuin toiset, kyllä sen ymmärrät. Kovin paljon on myös itsestäs kiinni, miten tämänkin kuvan värität.

Meikäläinen täällä naatiskelee rauhallisesta suunnuntaiaamupäivästä, tämmöinen kaalikääryle (Lue: Make) sylissä. Tosiiiin, verenpaineet meinaa lähtee nousuun tän tietokoneen kanssa, kun ei tää peijakas oo yhteistyökykyinen taaskaan!! Ja sitten rauhallinen hengitys sisään, hetken pidätys ja rauhallinen puhallus ulos... Phiuuuh. Johan helpotti ;)

Tää viikko oli kaikin puolin itseni kohdalla onnistunut: Huomasin, että pikku hiljaa rupeen pysymään töissä jo paremmin mukana, on tullut hyviä ohjelmia telkasta, oon lukenut, touhunnut piskien kanssa, tehnyt sukututkimusta, nähnyt isovanhempiani ja kavereitani, JA saanut hyvää ruokaa! Nimittäin, olikohan se nyt torstai, kun tulin töistä kotiin, oli Mikko tehnyt täällä ruokaa meille, ja vielä vähän pidemmän kaavan kautta!





Oli meinaan kyllä viimeisen päälle kaikki herkut. Tässä vaiheessa lienee syytä selventää, että tää ei todellakaan ole tyypillistä meillä, joten sekin lisäsi tämän eleen arvon määrää mun silmissä. Tää setti oli kaikenlisäksi oikeesti ihan mielettömän herkullista! Me ei olla kovia kalansyöjiä kumpikaan, mutta sanoin Mikolle, että tämmöistä kalasettiä söisin vaikka joka viikko. Kala oli hyvin maustettu ja paistettu, paistinperunat oli juuri sopivia, salaatti iso yllätys, koska tää herrahan ei iha hirmusesti tota pupunruokaa kannata,  ja kaiken kruunas täydellinen kermaviilikastike! Ihan totta hei, miksei toi aiemmin oo tuonu julki sitä, kuinka hyvä kermaviilisoosintekijä se on?! Siinä missä mää oon tuhertanu niiden kanssa ja aina tuskaillu  niiden epäonnistumista :D Jälkkäriksi herra oli valmistanut suklaamoussea! Mulla oli kyllä makunystyrät ihan solmussa tän jälkeen, oli todella maukasta ruokaa, en voi muuta sanoa :)

Eikä tässä ollut nyt vielä kaikki! Nimittäin, eilis- ja tänä aamuna oon saanut aamupalaksi vastapaistettuja sämpylöitä!



Hemmetin koirakarvat tunkee joka paikkaan! :) 


Näin meillä tällä hetkellä! Kiitos räkättirastaalle tästä! ;) Tiedän, että tähän ylellisyyteen on turha tottua, nyt vaan kun herra on vuorostaan päivät kotona, sillä riittää energiaa tehdä ja touhuta kaikkea tämmöistä, mutta sitten kun sekin palaa takas töihin, luulen, että seuraavaa  kertaa saa odottaa hyvän aikaa ;) Mutta on se vaan näppärä miekkonen ja suureksi onneksi, mun aviomieheni!

Vielä tästä ruoka-aiheesta: Käytiin eilen ystävänpäivän kunniaksi syömässä ystäväpariskuntamme kanssa yhdessä vakiomestoistamme, Amarillossa! ( Ensimmäinen kuva onkin eilisen vaatetusta koskien. ) Otin Pulled pork pocketin & american style friesit. Annos on ihan mielettömän hyvä, mutta sen mukana tuleva Naga dippi antaa pientä extremeä annoksen nauttimiseen. Itse olen kovasti tulisen ruoan perään, ja joka paikkaan tungen Habanero Tabascoa, mutta kyllä toi Naga dippi on semi kovaa kamaa, varsinkin jos niitä ranuja täytyy lutata siinä dipissä siihen malliin kun mää teen :D Eikä siinä mitään ois, jos sitä vaan sen yhden maistamisen verran ottais, silloin tulee vaan se yksi jälkipotku ja that´s it, mutta sitten kun sitä kiskoo kitusiinsa koko aterian ajan, niin kyllä se hiki rupee pikkusen pintaan puskemaan :D Huomaa, että meidän ulkonasyöminen on vähentynyt jonkin verran, ei meinaa mahdu enää samaan malliin sitä pöperöä mahaan, kuin ennen! Nouuu! Eilen jäi se perus jälkkärikin ottamatta!

Tuossa päivänä muuanna, kun myöhästyin bussista, töistä kotiin päin mennessä, piipahdin Koskikeskuksessa Bijou Brigittessa, tarkoituksenani vain katsella kaikkia ihania koruja, mutta kas, yllättäen mukaani tarttui pari ostosta. Ylläolevat siniset korvikset ostin vihkiäisiin, joita menemme juhlistamaan tulevana viikonloppuna, ja alemman kivisormuksen ostin vain siksi, että tunsin suurta vetoa sitä kohtaa, ehkäpä johtuen suuresta kiinnostuksestani kiviä kohtaan. Olisikohan mahdollisesti jotakin kvartsia?? Mikko ei mun sormuksesta pahemmin diggaillut, minkä osasin kyllä jo arvatakin kiven massiivisuudesta johtuen. No, ainakin hän sanoo rehellisesti mielipiteensä...:D Mutta, ei mulla sitten muuta, kiitos ja hei! <3



torstai 8. tammikuuta 2015

Talvipäivä harjulla

Ollaan siitä onnelisessa asemassa, että meillä on "luontoon" tästä meiltä todella lyhyt matka, vaikka asutaankin tässä suht. keskeisellä paikalla. No, niin keskeisellä, kuin Kangasalan kaltaisessa maalaiskunnassa se on mahdollista (On kuitenkin kaikki tarvittavat palvelut likellä, eli kauppa ja grilli) ;) Joka tapauksessa, tarvitsee kävellä vain muutama sata metriä, kun on jo metsässä, ja nousemassa harjulle. Toinen vaihtoehto on suunnata peltojen keskelle ja järven rantaan, minne on aavistuksen pidempi matka kuin harjulle, mutta sinnekin n. kilometrin verran. Siinä on kaksi meikäläisen lemppari lenkkipaikkaa. Joka päivä piskien kanssa ei tule lähdettyä "luontoon", jolloin luonnossa kulkemisen korvaa lähiteillä tepastelu. Se vaan ei ole yhtään niin kivaa kuin se luonnonhelmassa hengailu. Oon koko ikäni viihtynyt metsissä ja järvien läheisyydessä (VAIKKA, inhosinkin yli
kaiken suunnistamista ja hiihtoa koulussa!) ja niillä on ihanan rauhoittava vaikutus tänäpäivänäkin. Mulla on siis hyvin kiinteä side luontoon ja sen ihmeisiin. Pienenä viihdyin hyvin itsekseni leikeissäni, erityisesti mummoloissani, jotka kummatkin sijaitsivat syvällä maaseudulla, Jumalan selän takana ja joissa luonto oli likellä.

Juttelin puille ja kasveille ihan perus kuulumisiani ja pakenin mielikuvitukseni turvin ties mihinkä fantasiamaailmoihin, silloin kuin kotonakin oli hankalaa. Olin vakuuttunut, (Okei, myönnetään, oon ehkä edelleenkin ;) ) että luonto kuhisee tonttuja, haltioita ja keijuja, kuten myös koko maailmankaikkeus kaikkea semmoista, mitä tiede ei ole tänäpäivänä vielä hyväksynyt. Noniin okei, mä lopetan tän hörhöilyn taas heti alkuunsa, muuten saan kuulla vinoilua tolta ukkelilta taas loppu illan ;) (MUTTA, tätä mieltä mää olen, sanokoot ja aatelkoot muut mitä haluavat!)

Syy, mistä tää aihe kumpusi, on eilisessä: Ystäväni tuli meille, ja lähdettiin lenkille harjuun piskien kanssa. Harjuun mentäessä, on suuntavaihtoehtojakin ties kuinka paljon: Keskusta, asema, lukko... Itse oon kyseisessä metsässä talsinut koko ikäni, (Oon tässä lähellä asunut 19 vuotta 23 ikävuodestani, ja ne 4 vuotta mitä olin muualla, asuin maalla, pellon pielessä.), joten tunnen metsän reitit läpikotaisin. Päädyttiin lähtemään keskustaa kohti, mutta jättäydyttiin erään montun reunalle katselemaan kaunista Kangasalaa. Kangasalaa, joka eilen kylpi viehättävässä harmaudessa.



Liian harva nykyään osaa arvostaa luontoa, ja haluaa vaan päästä kaupungin viliskeeseen. Monelle metsä on vain puita täynnä oleva paikka, eikä sen enempää. ("Ei näe metsää puilta" sopiikin tähän väliin;) ) Tai, moni näkee peltojen keskellä vaan tylsyyden, kun mitään hulinaa ei ole ympärillä. Se on sääli, tosi sääli. Mulle kaupunki on viho viimeinen paikka missä asuisin. Vaikka siellä kaikki olisikin käden ulottuvilla, en viihtyisi alkuunkaan siellä. Kun aikanaan etsittiin Mikon kanssa kämppää itellemme, haettiin asuntoja myös Tampereelta, ja yksi varteenotettava asunto siellä olis ollutkin, mutta onneksi se jäi. Täällä, omilla juurilla on hyvä olla (Jos nyt muutamaa päättäjien tekemää päätöstä ei lasketa.....)  :) On vähän semmonen tunne, että toistan täällä itseäni, mutta olkoon, tärkeä aihe mulle + mun blogi= Saman pastillin jauhantaa kesät talvet ;)

tiistai 30. syyskuuta 2014

Mikä on kun ei taidot riitä...?


No terve! Huomaatteko kuinka ulkoasu on TAAS kerran päivittynyt? Teitä tuskin tökkii yhtään niin pahasti tää ulkoasu asia,  kun mua itteeni. Se tunne, se kauhea kriisi, kun periaatteessa on tyytyväinen johonkin lopputulokseen, mutta silti on tunne, että jos sen kuitenkin vois tehdä paremmin. Eikä tää blogi ole poikkeus siinäkään. Muutenkin elämässäni koko ajan löydän jotain paranneltavaa, johon yksi käytännön esimerkki on meidän kämpän sisustus. Oon joissakin asioissa turhan pedantti, ja sitten kun en suoriudu oman vaatimustasoni mukaisesti, asiat jää kalvamaan ihan kamalan paljon. Haluan tehdä kaiken täydellisesti, tai sitten on vaan parempi antaa kokonaan olla. ARGH. Rasittavaa!




Ja kuitenkaan mulla ei ole muita kohtaa mitään suuria odotuksia/ vaatimuksia, esim. toisten kotona vieraillessa. Vaikka itselle oman kämpän ulkomuoto on hemmetin iso asia, en kuitenkaan odota, että muillakin pitäisi olla just minuutti sitten imuroidut lattiat ja pyyhityt pölyt. Jos vierailukohteen emäntä/ isäntä pahoittelee epäjärjestystä, en yleensä ole edes huomannut moista. Enkä kyttää muiden kotona sitäkään, että onko se matto nyt just suorassa, ja onko ne perhanan mariskoolit aseteltuna just oikein, mitä omassa kodissani teen. Päinvastoin, löydän aina muilta asioita, jotka on paremmin ja hienommin kuin itsellä. Ja sitten iskee taas se kriisi ja ideoita rupeaa pulppuamaan. Enkä kyllä usko, että kukaan meilläkään katselee sitä, jos ne kynttilät eivät ole aivan suorassa rivissä, mutta tämmöset pienet asiat häiritsee meikäläistä.




 Sisustus oli vaan helppo esimerkki, mutta ikävä kyllä tää ongelma koskee kaikkia osa-alueita mun elämässä, eikä ainakaan vähäisimpänä esille nouse onnistuminen kakkujen kanssa, niissä on AINA jotain omasta mielestä vialla :D Siinä ehkä yksi syy, mikä estelee mua luomasta itselleni toiminimeä, jonka kanssa alkaisin sitten kakkuja tekeen ihan oikeesti työkseni...?



Ihmissuhteet, no, niissäkin on omat kiemuransa. Haluaisin kovasti olla koko ajan tekemisissä läheisteni kanssa, mutta sitten tulee se angsti. Jos omasta mielestä vaikka sanoi tai teki jotakin hassusti, kun edellisen kerran tavattiin, niin kynnys sopia seuraavasta tapaamisesta nousee. Kun ei kehtais häiritä jatkuvasti, jos niillä jäi vaikka huono maku suuhun edelliskerrasta, tai muuten vaan roikun turhan tiiviisti...





Enkä nyt tarkoita tuolla äskeisellä hassulla sitä, että kompastun, tai en tiedä mikä on Etiopian pääkaupunki, koska tuollaisissa tilanteissa osaan nauraa itselleni ja that´s it. Jos taas tulen sanoneeksi jotain, mistä joku saattaisi edes pienellä todennäköisyydellä ottaa itseensä, tai unohdan vaikkapa kätellä kun "pitäisi", vedän siitä kauheat pultit itelleni, ja sitten Mikko saa taas pari päivää kuunnella kitinää kuinka hirveen huono ihminen oon kun sanoin / jätin sanomatta tai tein / jätin tekemättä jotakin.


Tää taas kuulostaa siltä, että olen itse tosi pikkumainen ja otan helposti itseeni toisten kommenteista. Väärin. En siinäkään odota muilta samanlaista tuskastelua, kuin itseltäni. Ainoa asia, missä ihmissuhteissa olen hemmetin tarkka, on rehellisyys. En voi sietää valehtelua ja lupausten pettämistä. Koska, ikävä kyllä olen aika hyvä haistelemaan ihmisten puheiden paikkaansa pitävyyttä ja mielialoja. Yleensä en näytä sitä ulospäin, jos havaitsen puheissa jotakin epäkohtia, vaan hiljaa pääni sisällä muodostan ihmisestä oman arvioni, jonka mukaan mietin, minkälaisissa asioissa ko. ihmiseen kannattaa luottaa.



Nyt tuli itseanalysointia harjoitettua, mutta toivottavasti kenellekkään ei tullu nyt kovin pahaa kuvaa musta, koska kyllä mää eniten oon tämmönen vähän pöhkö ja elämäniloinen ihminen :D



Nyt ollaankin jännän äärellä, mulla ei ollu mitään ideaa, mitä kirjoittaisin, kun tämän bloggerin avasin, mutta niin sieltä alitajunnasta kuitenkin purkautui esille jotakin. En kuitenkaan osaa enää jatkaa tästä mitenkään, enkä oikeastaan osaa lopettaa tätä postausta fiksusti, joten päätän tämän tälläin töksähtävästi. TÖKS.

(Kuvat ei luonnollisesti liity tekstiin oikeastaan millään tavalla, kuten ehkä havaitsittekin ;) Kuvailin piskejä viime viikonloppuna, kun oltiin mummolassa :D )

(Ja nyt toi Luin- nappi lähti hornantuuttiin! Joten tyypit, toivottavasti toi kommentti puoli vilkastuu... ;) )

tiistai 3. kesäkuuta 2014

Tuomio tuli


Hain tänään järkkärini arvioinnista ja tuomio oli kaikessa yksinkertaisuudessaan: Ei kannata korjata. Ei siinä, se tieto vitutti jo ihan tarpeeksi, mutta sitten kun näin missä kunnossa mun rakkaani oli, kun hain sen kotiin...:( Ei tuu kesää...Ihan kun hyvälle ystävälle ois sattunu jotain pahaa. Joo, sehän on vaan materiaa ja elämässä tapahtuu paljon ikävempiäkin asioita, kun kameroiden hajoamiset, mutta kyllä se ottaa aivoon. Ja mun mielestä ihan saakin ottaa.

Tapani mukaan koitan nähdä tässä ne hyvät puolet, vaikka tiukkaa se tekeekin: Saan uuden kameran joo, mutta jotenkin siitä puuttuu nyt se viehätys, ja tietenkin se tässä asiassa on "kivaa", että kerrankin surkuttelun aiheena on oikeasti tämmöinen vähän vähemmän vakavampi aihe, ettei aina jokin läheisen sairaus tms. Ryven nyt oikein urakalla tässä itsesäälissä :D  

Kaiken lisäksi mulla on omat näkemykseni tän onnettomuuden syistä, mitä ei ehkä ihan kaikki ymmärrä, enkä tiedä onko se hyvä vai huono asia 0:) Hörhö mikä hörhö. Kuuluu kuitenkin kategoriaan Anna ja elektroniset laitteet. Todistajia oli useampiakin paikalla kun tää tapahtu, ja kaikki näki, etten tehnyt tolle mitään "väärää"! Joka tapauksessa, Mikko pisti tilaukseen uuden rungon...Onneksi noita vanhoja objektiiveja voi sitten hyödyntää siinäkin, joten tuli snadisti halvemmaksi kun pelkäsin. Lisäksi uusi runko tulee ruotsista, jossa se oli edullisempi, kuin täällä kotosuomessa. Sitä siis odotellessa. Kyllä tää tästä taas iloksi muuttuu.

Vaikka muutenkin tässä on meinannu negatiivinen mieli välillä päästä niskan päälle. Töiden suhteen ei mitään uutta ja nyt tuntuukin siltä, että jos joku uskaltaakin kysyä multa niistä jotain, mulla palaa hihat heti :D En tiedä otanko turhan vakavasti sen, mutta tää paine siitä, että pitäs päästä tekeen jotain (Oman mielenrauhan paine ja yhteiskunnan paine), meinaa välillä tehä hulluksi, kun ei tiedä, että mitä mää tässä pääsen viel tekemään? Edelleenkään en aio tinkiä siitä, että tekisin jotain muuta kuin arkipäivätyötä. Ei hitto, en mää vaan sovi siihen vuorotyö shittiin...Muuten kyllä oon avoin kaikelle! Tuntuu, että tää työttömyys on jokin pelottava mörkö tossa olkapäällä, joka vaatii huomion itseensä vaan jatkuvasti, ja tuntuu semmoisena painona, että ei hyvä tosikaan. Sitten kun joku tulee kysyyn: "Ootkos nyt edes yrittänyt hakea mitään? Ootko vähän liian kranttu?"................................Ei perkele sanon minä! 

Onneksi ympärillä on muitakin samassa tilanteessa olevia, mikä helpottaa omaa oloa hiukan. Se on mulla yksi selviytymiskeino kaikkeen, että tiedostan sen, etten varmasti ole ainoa maailmassa, joka kokee samaisen asian, mikä nyt milloinkin on kyseessä :)

 Ja onneksi Mikko on meikäläisen kanssa samalla aaltopituudella, mulle merkittee ihan kamalasti, että se ymmärtää tilanteen, eikä tarvitse koko ajan vaan pelätä, että aiheuttaa toiselle toistuvaa pettymystä siitä, ettei vain pääse töihin, tai sitä, että Mikko tuomittis mut.

 Eikä missään nimessä ei pidä väheksyä elukoiden (Oli se sitten koira, gerbiili, kissa, lisko tai vaikka hevonen.) oloa helpottavaa voimaa. Siinä vaan on jotain mystistä, mitä ei voi järjellä selittää, sen vaan tuntee sisällään. Eikä sitä voi semmoinen ihminen ymmärtää, jolla ei lemmikeitä koskaan ole ollutkaan, tai sellainen, joka luulee itsestään liikoja elukoiden rinnalla. Ihmisten pitäis ottaa opiksi monessa asiassa eläimiltä. Ei suotta sanota, että koira on ihmisen paras ystävä. 

Koirien älykkyys lokeroidaan mun mielestä liian helposti siihen, että ne on vaan koiria, ei ne tajua sitä, ei tätä eikä tota. Ne oikeesti tajuaa enemmän kuin uskoiskaan, ja on tuhat kertaa ihmistä lojaalimpia, kunhan vaan ei petä koiransa luottamusta väärällä tavalla. Kun antaa koiralleen ehdotonta rakkautta, sitä saa myös moninkertaisesti takaisin. Mun oma henkilökohtainen mielipide on se, että ihminen ei ole millään tavalla arvokkaampi olento, kuin mikään muukaan elävä täällä meidän Telluksella. Ja kyllä toi ajatus ulottuu myös meidän tietoisen elämän ja tajunnan ulkopuolellekin. 

Eilen sain eräällä tavalla vahvistusta elukoiden oleellisuudesta elämässäni, esille nousi pääasiassa koirat, mutta yhtälailla luen mukaan gerbiilit, niilläkin on syvempi merkitys mulle, kuin se, että ne on vaan viihdykkeenä touhuamassa terrassa. Ne on linkki mun lapsuudenkotiin, josta joutui väkisin yhtäkkiä luopumaan. Tulipahan avauduttua syvällisesti. Mutta arvatkaa, se helpotti oloa heti :)

 Mulla olis vielä musiikin osuudesta, olon helpottumisessa, ollu vaikka kuinka ja paljon kirjoitettavaa, mutta ehkäpä säästän ne ajatukset toiseen kertaan, ettei tää karkaa ihan käsistä! :D Kun haluaisin jakaa teillä myös noita vähän vähemmän syvällisempiäkin asioita ;)

 Mulle se on tärkeää, että syvällisten mietteiden lisäksi on vastapainoksi tämmöistä kevyempääkin asiaa, niinkuin Johanna Kalastajan vaimo- blogissaan myös joku aika sitten totesi. Nykyään kun tuntuu siltä, blogeja seuratessa, että tämmöset pinnalliset vaate-, sisustus- ja muut "turhat" jutut on ihan OUT. Kaiken pitäis vaan olla sitä haudan vakavaa ja järkevää asiaa, karusta arjesta, maailmantaloudesta, tasa-arvosta tai jostain muusta merkittävästä. En kiistä noista osan olevan oikeestikin tärkeitä asioita, mutta ei se siihen pelkästään saa mennä!!








































Yllä nyt kuitenkin on fotoja parilta viime päivältä. Ihanaa kun lämpöä on taas vähän enemmän! En malta oottaa, kun ens viikolla lähden Helsinkiin, ystävälleni A:lle, pariksi päiväksi kyläileen!!! Toivottavasti silloinkin ois lämmintä ja arska paistais kunnolla :) 






Parvekekin on nyt valmis, ainakin itse oon tyytyväinen siihen :) Uusi hyllykkö on peräisin Askosta. Sattui olemaan näytteillä oleva kappale viimoinen, ja sain aikas mukavan alennuksen siitä!! Olin ystäväni E:n kanssa hakemassa tuota, liikkeellä oltiin vielä meitsin tilaihmeellä, Yariksella. Onneksi E on fiksumpi kuin minä, hän näppärästi sai taiteltua ton hyllyn kasaan liikkeessä ja tungettua sen Yartsuun sisälle :D Yksin oisin ollu ihan ihmeissäni sen kanssa :D

 Hyllykkö tulee kyllä joskus kokemaan pienen käsittelyn, sillä mun mielestä noi mustat pisteet (Jotka on ilmeisesti tarkoitettu "kulumiksi" ja näin tarkoitus tehdä siitä vanhahtavan näköisen...) on ihan törkeen näköiset. Kuvissa näyttää kun sitä pitkin kipittäis hirvee lauma murkkuja, ja läheltä katsottuna ne on kivoja länttejä, jotka on ehkä jollain tussilla tökitty tohon? :D En mää tajuu, jonkun neron idea nähtävästi ollu. NOH, pikku vikoja, ei vakavaa :)

Serkulta saaduissa tuikkukipoissa on tämmöset ihkut sydämet, ja oli pakko filmailla niitä, pokkarilla toki :D
Semmosta siis. Katsotaan millä mielin ensi kerralla blogissa jatketaan ;) Toivottavasti en millään tavalla lannistanut kenekään toisen mielialaa, koska se ei ollut suinkaan mun tarkoitus...:)

tiistai 6. toukokuuta 2014

Olet mitä syöt (Sun muuta sälää)

Uutta tekstiä pukkaa. Aattelin vähän jakaa juttua suhteestani RUOKAAN. Rakastan ruokaa ihan kamalan paljon, lähinnä sitä rasvaista, suolaista ja mahdollisimman epäterveellistä. Toisin kuin ehkä leipomisinnostukseni antaa olettaa, en ole mikään suuri makean ystävä, paitsi sen ah niin ihanan suklaan.  Teini-ikäisenä pystyin syömään kuinka paljon tahansa, eikä se näkynyt kropassa. Ei ollut mitenkään erikoista, että päivällä kun kokkikoulussa oli syöty jotkut hyvät pihvi setit, mentiin vielä illalla esim. kebabille ja sen jälkeen saattoi vielä ohjelmaan kuulua kotosalla normi päiväruoka. Whiuuu! Nyt moisen ajattelukin tuo jo pari kiloa lisää ;) Ei vaan. Tänään vissiin on jokin Älä laihduta- päivä meneillään, mikäli oikein oon ymmärtänyt..? Hemmetin hyvä päivä tälle aiheelle, mutta eipä se mitään, oon aina oman tieni kulkija ;)

Uusi neuletakki ja pöllökoru!


Ruippis-Make!
Kun olin lapsi, käytiin tosi usein porukoiden kanssa ravintolassa syömässä, heti kun oli jokin pienikin juhlanaihe, niin ei muuta kuin raflaan. Eikä se mun mielestä ole ollenkaan huono juttu, vaikka ilmeisen harvinaista tuommoinen on, tuttavapiirin perusteella ainakin.Tykkäsin jo muksuna laittaa ruokaa ja leivoskella ties mitä. Leipomiseen osaltaan kyllä vaikutti se, että äitini oli leipuri. Katselin aina kaikki mahdolliset kokkiohjelmat mitä telkkarista tuli. Kokkisota oli ihan ehdoton lemppari! Ylä-asteella kun oli yhteishaun aika, olin aivan pihalla kaikesta. Mitä hittoa mää haluaisin tehdä? No, ystäväni kanssa tosiaan sitten päädyttiin ravintolakokki linjaan. Ruokajutut kun oli aina kiinnostanut, oli siistiä kun velikin toimi kokkina ja pääsisi ainakin kaikkea herkkua syömään. Hyvät perusteet, eiks jeh?

 No, nyt tänä päivänä tiedän, ettei se ala ole mua varten. Oon todellakin liian herkkä hipiäinen ravintola-alan raadolliseen maailmaan. Täytyy olla määrätynlainen luonne, jotta siinä homma viihtyy ja pärjää. Eikä todellakaan ne työajat paranna asiaa. Siksi en haluakaan missään nimessä koulutustani vastaavalla alalla työskennellä. Nyt lähti yhteen tosi hyvän oloiseen paikkaan työhakemus, ei siis ravintola-alan kohde, ja nyt ensimmäistä kertaa työttömyyteni aikana mulla on olo, että tästä paikasta oon valmis taisteleen kynsin ja hampain. Hitto soikoon!




Kuten osa teistä tietääkin, mun muutama viime vuosi ei ole ollut kaikkein mieluisimmasta päästä, jonka seurauksena painoni nousi pituuteeni nähden rumiin lukemiin. Silloin rupesin pitämään ruokapäiväkirjaa ja se on ollut iso apu, niin painonhallinnan, kuin muunkin hyvinvoinnin kanssa. Kyllä se vaikuttaa tätä nykyä kokonaisvaltaisesti omaan vointiin, että mitä sitä suuhunsa pistää. Jotenkin hirvittää vaan, että olen nykyisin juuri semmoinen, jollainen en ole koskaan halunnut olla, etenkin teinivuosina halveksin suuresti tämmöistä typerää nipottamista elintavoista ja salilla käymistä.

Kana-pinaatti-raejuusto pizza


 No, nykyisin käyn kuntosalilla, käyn pitkillä lenkeillä piskien kanssa, pidän sitä ruokapäiväkirjaa (Jota siis on jatkunut nyt reilu kaksi vuotta.), annoskoot on pienentyneet ja ruokailut ovat säännöllistyneet ja tiheentyneet. Niin, ja olen myös jättänyt mehut kokonaan pois ja vähentänyt limsan juomista reilusti, mutta vieläkään en suostu niihin light/max litkuihin siirtymään, iuh. Edelleen silti harrastan tuota ravintoloissa ravaamista ja nautin eniten niistä samoista rasvaherkuista mistä ennenkin. En todellakaan voi väittää, että se kanapihvi kasviksilla olisi mun lemppariruokaani ;) Kohtuus kaikessa, niin sillä pärjää.

Oon kärsinyt koko elämäni uniongelmista, ja tätä kirjoittaessani koin suuren ahaa-elämyksen: Oon ruvennut nukahtamaan iltaisin paremmin, mitä enemmän ruokavaliotani olen lykännyt terveellisempään suuntaan. Hui! Kokonaan kuitenkaan ei ole vielä kaikki uniongelmat poistuneet, kuten yölliset heräilyt ja suuret vaikeudet nukahtaa uudelleen. Parempaan päin silti!

Pistänpä tähän pahuuttani tämän päivän ruokailut:

Aamiainen: Mustikka-ananas-rahka-vadelmakeitto-auringonkukansiemen smoothie 2,5 dl

Välipala 1: Suklaa soijajuomaa 2 dl

Lounas: Thaimaalainen tonnikalasalaatti

Välipala: 3 keksiä

Päivällinen/ illallinen: Kana-pinaatti-raejuusto pizza

Normaalisti mulla kuuluisi päivään vielä yksi välipala, esim. Elovena välipalakeksi tai suklaa soijavanukas, mutta tuli herättyä sen verran myöhään, että en kokenut tarpeelliseksi väkisin semmoisia syödä :D Lisäksi päivän aikana kurkusta alas menee 1,5 L vettä. Voi argh, että mua itseeni ärsyttää tämä nykyinen minäni, en tunne itseäni enää samaksi Annaksi, joka olin vielä viisi vuotta sitten, vaikka toisaalta, ehkä se on ihan hyvä asia, että oon aikuistunut edes aavistuksen. Vaikka henkisesti pysyn varmaan ikuisesti lapsen tasolla :) Oltiin viime viikonloppuna veljelläni H:lla käymässä, ja ollessamme kaupassa kitisin Mikolle, kun en saanut suklaapatukkaa :D Veli H sitten totesi vaan, että tommosta käytöstä vois odottaa Otsku 5 v:ltä (Veli H:n poika siis.) No, tämmönen mää vaan oon, halusitte tai ette! :D

Otsku 5 v. ja kesätukka!


Viikonlopun reissu meni mukavasti, piskit oli hoidossa tädilläni L:lla. Normista poiketen, oltiin tien päällä vain yksi yö. Suurin osa ajasta kului veljen muksujen kanssa touhutessa :)  Oli parkour- ja taikatemppuja, oli käsilläseisontaan, hippaa, koiran rapsuttelua, ja jouskari ammuntaa :D Ohjelmistoon kuului myös grillausta, ja illalla sitten aikuisten kesken pelailtiin, ja töllöä napitettiin. Erittäin leppoista hengailua siis.

Anna-täti ja Joujou-Rontti.

Anna-täti on myös Rontin sylikummi! :)


Näin meidän viime viikonloppu siis sujui, eli lauantaina lähdettiin ja sunnuntaina tultiin. Perjantaina näin puolestaan ystävääni E:tä. Höpöteltävää riitti ja tuntui kuin oltaisiin viimeksi eilen nähty, juttu jatkuu siitä mihin edellis kerran jäi. Sellaisia ne ystävät on, vaikka kauempana asuisivatkin :)

Sitten yksi synnintunnustus tähän loppuun vielä....Eilen oli taas hieno ruokakauppareissu tällä avioparilla. Voi jee. Ruokaa mentiin hakeen ja kotiuduttiin tabletin kanssa!! Oikeestaan niitä piti kotiutua kaksi, mutta toinen vielä uupuu, kun puuttui varastosta. Tulee sitten myöhemmin tällä viikolla. Meikäläinen oli se onnekas, joka oman tablettinsa sai jo kotiin.



Että semmonen. Samsung Tab 3. Mikolle tulee....Joku...Muu....:D En muista mikä! Tääkin oli taas aivan mun periaatteitani vastaan. Oon vannonut, etten nyt tommosta tablettia hommaa, ellen siihen saa jotain reseptiohjelmaa...Siinä se taas nähtiin :D Onneksi on kuitenkin niitäkin periaatteita, joista tiedän, etten tule lipsumaan, kuten esimerkiksi tupakointi. Ei IKINÄ.

Näillä kuulumisilla taas mentiin, muistakaahan klikkailla noita luin- klikkauksia! :) Onnistuu myös puhelimilla ja tableteilla! Klikkausruutu voi olla vaan näissä em. mainituissa laitteissa pienehkö ja vaikeasti havaittava, mutta siellä se on, kun suurennatte ruutua hieman :) Kiitos ja isot halaukset teille <3