Mikko ja Anna 29.6.2013 |
Ihanaa päästä elään hääpäivä uudelleen kuvien kautta. Mitään en olisi tehnyt toisin :) Vihkiminen tapahtui siis Kangasalan kirkossa ja juhlapaikkana toimi juhlatalo Kontula. Voin erittäin lämpimästi suositella Kontulaa juhlapaikaksi. 61 vuotta sitten isovanhempani myöskin menivät siellä naimisiin!
Mainitsen tekstissä palveluita, joita olemme hyödyntäneet häitämme järjestellessä. Ei, en saa mitään palkkiota mainostamisesta, vaan ihan omaksi ilokseni haluan jakaa nämä hyväksi havaitut asiat. Todella harvoin kehutaan saamiaan palveluita, yleensä vain negatiiviset asiat kulkevat puskaradiossa.
Viimeisiä hetkiä neitinä.. |
Aamulla kävin meikin ja tukan laitattamassa Mimas Beautyssa. Tottakai myös ripseni ja kynteni oli (ja on edelleen) Mimas Beautyn käsialaa.
Kuvaajanamme toimi Reetta Muranen. Vihkimisen jälkeen meidän piti mennä ottamaan läheiselle rannalle hääpotretti, mutta taivas ei ollut ihan samalla kannalla. Kävimme yrittämässä, mutta sade vei voiton. Päätimme siirtyä siis Reetan studiolle poseeraamaan. Ja hei, mikä parasta, studiolta lähtiessämme, ei enää satanut. Kas kun osukin taas niin hyvin! :D
Kaason kamerasta |
Juhlatalo Kontula |
Menu/ohjelma |
Pöytänumerot olivat menu/ohjelma vihkosissa. |
Kaitaliinana toimi kuitusilkki, joka oli peräisin Sinellistä
Skumppalasimme, vieraskirjan + kynän sekä kakunottimet tilasimme Juhlacenteristä. Hiuskoristeeni on peräisin D'esign by Laura.
Moni koirsteista oli peräisin Ikeasta. Valkoisten orkideojen löytäminen osoittautui todella haasteelliseksi! Te jotka luitte myös vanhaa blogiani, muistatte kenties hajoiluni asian tiimoilta... :D Hääkarkkirasiat teki Mikon äiti. Hääkarkkimme oli peräisin Kultasuklaalta. Valkosuklaa-tryffeliperhosia :)
Servettien yhteydessä oli myös nimilaput. |
Pitopalvelunamme toimi Pito-Kalaasi jota voin myöskin suositella. Herkku ruokaa omasta mielestä ja vieraat kehuivat suuresti! Eräs ystäväni oli jopa seuraavana aamuna haaveillut savulohikakusta, jota alkupalana oli tarjolla ;)
Kakkumme tuli myös Pito-Kalaasin kautta. Suklaakakkupohja, tuoreita maniskoita ja kermavaahtoa! Lisäkkeenä oli myös suklaakastiketta, jota sai lorottaa kakkupalansa päälle ;) Idean esitteli pitopalvelu ja totta kai siihen tartuttiin! Miten niin rakastan suklaata?
Kakunkoriste tilattiin Light in the boxista. Koristeessa oli siis nimemme ja häiden päivämäärä.
Kukkasetit (Kimppu, heittokimppu, Mikon ja bestmanin vieheet sekä kaasojen käsikukat) tulivat Kukkamestareilta.
Livemusiikista vastasi Anne Mattila & Mistral. Tätä tiimiä on kyllä pakko kehaista. Käsittämätöntä ammattitaitoa. Anne lauloi Räyskin säestyksellä Leif Wagerin - Romanssi kappaleen, jota olimme toivoneet. Anne ei kuulemma koskaan aiemmin tätä ollut esittänyt ja todella upeasti meni!
Mistralin poikien soittaessa omaa settiään, kävin toivomassa Janne Hurmeen - Kirjettä (biisi on minun ja lapsuudenystäväni THEBIISI.) En edes tiennyt, että Mistral on toiminut myös em. herran taustabändinä! Hetken siinä he miettivät, että mitenkäs se menikään, ei ole tullut jokuseen vuoteen soitettua...Ja sieltä lähti. Ei ongelmaa. Vou.
Kenkäni ja laukkuni ovat peräisin Stilissimasta.
Boolikulhonamme toimi muovinen tonkka by Kuljunkartano :D
"Pakoon!" |
Huoh, jotenkin liikuttuu tässä näitä fiilistellessä. Se oli täydellinen päivä. Silti, kuten olen aiemminkin kirjoitellut, ei jäädä sureen sitä, että ne on ohi. Nyt on uudet kuviot meneillään... ;)
Vielä on tuosta Kontulasta sen verran sanottava, siellä on hyvin suunniteltu esteettisyys. Okei, ehkä näyttämöverho on aikansa elänyt, mutta ei muuta valittamista! Kelpasi loistavasti järjestää häät. Pöytäkoristeita kummempia meillä ei ollutkaan. Ei toi tila vaan tarvitse!
Aivan superihanan näköistä, todella onnistuneen oloiset häät! Kiva, että mainostelit vähän, ehkäpä joku päivä mekin jotain vinkkiä näihin hommiin tarvitaan :)Olitte kyllä panostaneet kunnolla pienintä yksityiskohtaakin myöten.
VastaaPoistaHäistä ei olla oikeastaan puhuttu paljoakaan, mutta esitin jo parisen vuotta sitten toiveen, että häissäni soisi tuo Leif Wagerin Romanssi. Se on niin hullun kaunis laulu.
Onnea onnea!
Minussa elävä pieni perfektionisti pääsi taas valloilleen häitä järjestellessä :D Kaiken oli mentävä just eikä melkein. Onneksi kaikki lopulta onnistui, niin ei tarvinnu ottaa kauheeta pulttia :)
PoistaIsoin osa onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä oli apurit :) Parhaimmat ikinä <3 Ilman niitä olis mennyt vituralleen hommat!
Sitten kun teillä on asia ajankohtainen, päivitäthän blogias aiheesta ;)
Toi romanssi on kyllä sellainen kappale, että oksat pois...Se vain on jotain niin upeeta :)
Kiitos kommentista!
Voi kuinka kauniit häät teillä on ollut ja kaikki ihan viimeisen päälle! <3 ihanaa lueskella ja katsella :) Mekin mentiin Kangasalan kirkossa naimisiin, tuli vaan mieleen kysyä kuka pappi teidät vihki ja oliko hyvä puhe? :)
VastaaPoistaMeidät vihki Juha Seppälä (oli myös rippipappini) :) Puhe oli aika yleisellä tasolla, Juha sanoi että hän ei yleensä kovin henkilökohtaisia puheita tee. Vihkiminen meni kuitenkin ihan hyvin :) Mitä nyt sormus ei mahtunut sormeen ja kauheet nauruhepulit tuli päälle...Niin joo, ja saatiin väärä virsi. Kanttorilla meni 517 ja 571 sekasin :) Onneksi kuitenkin "väärä virsi" oli Suvi-virsi, tuttuakin tutumpi.
PoistaKuka teillä oli pappina? :)
Meidät vihki Henri Lehtola, toivoin juuri häntä tarkoituksella, oli valmiiksi tuttu riparijuttujen kautta :) Hahah mulla taas koko vihkiminen meni pillittäessä! :D
PoistaOkei :) Voi sua <3
PoistaSun haaveistas tehtiin näköjään monellakin tapaa totta. Ei jäänyt ainoastaan haaveeksi tuo, että joku Mattiloista tulisi häihinne laulamaan ;)
VastaaPoistaTodella kauniin näköiset häät on ollut. Voi että mä tykkään tuosta perhosteemasta mikä teillä oli!! :)
Ei jääny ei ;) Itselle toi perhosteema on kyllä tosi rakas, kiitos tosiaan perhoskoirillemme. Ne on meidän elämän keskipiste ja häihinkin se piti saada näkyville :) Ja muutenkin, ettei ollut liian hempeetä, sydämiä jne. Ei oo ihan meidän juttu sellainen ;)
Poista