Harmaata

Joo, kovin on harmaata, niin ulkona kuin mun mielessänikin.  On ollut taas ihme jumitus nyt reilun viikon ajan, enkä oo aatellukkaan bloggaamista. Oon kattonu Supernaturalia ja antanu ajatusten stopata. En oo edelleenkään saanut tota kaulan alueen ongelmaa kuriin: Se välillä oli parempi jo, mutta nyt se on taas pahentunut todella paljon. Pitäisi varmaan varata lekurille taas aikaa, mutta... Mä olin taas tänään työhaastattelussa, ja jos sattusinkin pääsemään kyseiseen paikkaan, en haluaisi heti poistua lekurin luo, antaisin tosi "hyvän" kuvan itestäni, varsinkin kun poissaolot ei kuulu meikäläisen ohjelmistoon noin niinku yleisesti ottaen. En tiiä, oon tosi turhautunut tähän nyt. Mieliala ei ole ehkä ollu viime aikoina nyt parhaimmasta päästä.  Joulunviettokin on vielä vähän auki. Joulu on mulle kuitenkin se tärkein hetki vuodesta, joten olisi kiva saada vähän selvyyttä siihen, mutta eiköhän se ajallaan tarkennu.

<3 Mun pikkuiset...

...Päivänpaisteeni <3

No, ainakin sen tiedän varmaksi, että pääsen lähiaikoina pari pätkää tekemään vanhaan tuttuun työpaikkaan. Se tulee nyt erittäin hyvään väliin tässä: päiville muuta tekemistä eikä sinne menoa tarvi jännittääkkään ollenkaan, toisin kuin uusien työpaikkojen kohdalla aina käy. Jossain määrin koen pientä ahdistusta ajatuksesta "uusi työpaikka". Voi venäjä sanon mää...! En ehkä kestä itseäni ja pääkoppaani :D Onneksi viikonloput on tarjonnut ihanasti tosi mukavaa tekemistä, ja näin on myös ensi viikonloppuna: Meillä on meidän tarhalikkaporukan kanssa pikkujoulut. Kävin tänään ostaan viikonloppua varten itelleni mustat korkkarit, suoraa Prismasta. Mun vanhat samantapaiset on sanoneet sopimuksensa irti, oikeestaan jo aika pitkän aikaa sitten, joten nyt oli hyvä syy ja korkea aika ostaa ne:

Miten niin meillä on valkokarvaisia piskejä?

Mutta mutta, palataas nyt reilu viikon verran taakse päin:

Maanantaina 17.11. oli Jenni Vartiaisen vuoro esiintyä Tamperetalossa, ja sinnehän me suunnattiin kulkumme. Liput oli toki ostettu jo aikoja sitten valmiiksi, ja silloinkin oli enää muutamat hassut paikat jäljellä. Sali oli ääriään myöten täynnä ja tottakai sain jonkun pitkän miehen eteeni istumaan, se on enemmin sääntö kuin poikkeus. Konsertti pitkästä miehestä huolimatta oli kertakaikkisen huikee. Ensimmäinen puolisko oli rauhallisempaa tunnelmointia ja tuli enemmän itselle vieraampia kappaleita, toki mukana oli myös pari semmosta biisiä, jotka ulkoa osasin, mainittakoon nyt vaikka Duran duran ja Selvästi päihtynyt. Tän ekan puoliskon aikana tein mielenkiintoisen huomion koskien Jennin ääntä. Jenni osaa käyttää todella hienosti ääntään, ja livenä se pääsee PALJON paremmin oikeuksiinsa, kuin levyllä. Se kuulosti mun korvaani jollakin tavalla selkeämmältä ja kirkkaammalta. Mulla tosissaan loksahti monttu auki, kun hän rupesi ensimmäistä biisiä vetämään. Kyllähän mää sen tiesin, että Jenni osaa laulaa, mutta että noin upeasti... Siinä mielessä ihan hyvä, että eka setti oli sitä tunnelmointia, että tämmöiseenkin asiaan pystyi selkeämmin kiinnittämään huomiota.

(Meitsin konsertti vaatetus ja uus lelu: Kaukolaukaisin!)

Toinen setti kun alkoi, meno teki täyskäännöksen, alkoi semmoinen valoshow ja tykitys, että oksat pois. Setin alku oli todella vaikuttava, sillä se lähti täydestä pimeydestä ja räjähti sen jälkeen täyteen vauhtiin. En osaa paremmin kuvailla, mutta eiköhän kaikki, jotka ovat olleet vastaavanlaisessa konsertissa, tiedä mitä tarkoitan. Tällä setillä tuli enemmän tuttuja kappaleita mm. Eden, En haluu kuolla tänä yönä, Ihmisten edessä, Missä muruseni on ja konsertin päättänyt Minä sinua vain, joka on muuten todella kaunis kappale ja joka meinaa saada meikäläisen aina vähän tunteelliseksi. Ainoa miinus, jos sitä nyt semmoiseksi voi sanoa, oli se, että yksi lempparini Jennin biiseistä sekä ylipäätään kaikista tietämistäni kappaleista jäi uupumaan: Eikö kukaan voi meitä pelastaa? No, Jennin keikalle täytyy päästä kyllä uudelleen, ja täytyy toivoa, että joku kerta hän vetäisi tuon ko. kappaleen :)

Viime viikonloppu oltiin kokolailla rauhassa kotosalla, mitä nyt kaupoilla käytiin ja ekoja joululahjoja tuli ostettua. Tein meille lauantaina tämmöset pippuripihvi setit. Naudan sisäfilettä kerma-pippurikastikkeella, ite tehdyt timjami-valkosipulilohkoperunat sekä hunajalla maustettua, pannulla paistettua punasipuli-chili paistosta. Jälkkäriks tehtiin sitten suklaisia mukikakkuja, ne on nykyää ihan meidän lemppari, makea herkku. Jopa Mikko tykkää siitä tosi paljon!

Ja hei, chileistä kun oli puhetta, niiiiiiin:

Meidän ikioma, siemenestä kasvatettu, ENSIMMÄINEN valmis Rawit- chilimme! Jes! Se saa kunnian maustaa huomisen ruoan: Kana-kookoskastikkeen itämaiseen tapaan siis :)

Heh, tulipa jotenkin heti paljon mukavampi olo kun sai kuulumisiaan kerrottua täällä. Tässä yksi syy miksi tykkään blogata. Ja onneksi on Mikko, tukena ja turvana.

 Kiitos sulle, joka jaksoit taas lukea tämänkin tekstin loppuun, alku angstaamisestani huolimatta, toivottavasti siellä on hyvä ja turvallinen viikko <3