Kakkuhulinaa ja tukkataikoja

No nyt on lokakuukin jo taittunut marraskuun puolelle, ja reilu viikon blogissa vallinnut hiljaiselo päättyy. Älkää kysykö miksi on ollut hiljaista, en tiedä oikein itsekään :D Voi apua, mää on ihan hirmusen väsynyt nyt vaan koko ajan. Ei mitään saa itsestä oikein irti. Ei kai vaan meinaa ensimmäistä kertaa käydä niin, että syksy ja sen pimeys meinaa päästä niskan päälle...?! No sehän ei passaa sitten alkuunkaan. Ei anneta periksi. No ei mitään niin pahaa, etteikö jotain hyvääkin: Meikäläinen kutsuttiin työhaastatteluun, joka on nyt siis tulevana tiistaina!! OMG!! Vaikka mua nyt ei "jatkoon" sitten valittaisikaan, tää haastatteluun pääsy on mulle jo henkilökohtainen voitto, sen verran harvinaista herkkua on ollu nää työhaastattelut. Sain työhaastatteluun soiton viikolla, olikohan nyt tiistaina, ja sitten keskiviikkona soi puhelin taas ja mua kysyttiin joulukuussa pariksi päiväksi töihin, samaan tuttuun paikkaan, jossa olen aiemminkin tänä vuonna, useampaan otteeseen ollut. Ihan huikeeta! :) Eli, jotakin työtä on ainakin varmasti luvassa :)

Työjuttujen lisäksi, pinnalla on ollut leipominen. Tänään juhlittiin mummoni 84-vuotis synttäreitä, ja minä kakkumaakarina taas sinne tarjottavaa taiteilin. Täytekakku meni ulkonäkönsä vuoksi penkin alle, mutta voileipäkakku onnistui ihan kivasti kaikin puolin :) Täytekakun kanssa ongelmat alkoivat heti kättelyssä... Nimittäin, taikinaa tehdessäni, mun yleiskone sanoi sopimuksensa irti. Se vain pysähtyi ja myksityi lopullisesti. Rakas sähkömies-puolisoni totesi moottorin hajonneen. Kivat vaan sulle. Eihän mulla oiskaan tässä ollu kun muutamat kakun leipomiset tiedossa >:( No, ei auta, käsivatkain kehiin ja sillä mentiin. Että näin.

Ei se kerma kuitenkaan ihan ton väristä ollut, miltä se tossa pursotuksissa näyttää... :D

Täytekakun kanssa kävi vanhanaikaisesti, sekä kerman laadun ja pursotusten osalta. Kerman joukkoon lorahti liikaa vaniljakreemijauhetta, ja lopputulos oli liian jäykkää pursottamiseen nähden eikä sen tekstuuri suussa tuntunut kovin kivalta. Hmh. No, näin käy välillä. Niin joo, olin juuri hätäpäissäni saanut pari kuvaa kakuista otettua juhlapaikalla, niin meni hetki, ja yhtäkkiä sprite pullo oli kipannut itsensä kakun päälle :D Siihen tuli hauska reikä keskelle kinuskikuorrutusta, jonka näppärä setäni paikkasi pikkuleivällä :D

Voileipäkakusta kuitenkin olin ylpeä. Enkä vähiten siksi että, täyte oli kokonaan vaihteeksi oma soveltama, ei mistään valmiista ohjeesta :) Hyvin tavanomainen kinkkuvoileipäkakku kuitenkin oli kyseessä.

Semmoset leipomiset tällä kertaa. Ensi viikonloppuna on sitten seuraavan kakun vuoro :) Mutta seuraavaksi niistä tukkataioista. Joku aika sitten kitisin täällä blogissakin siitä, että sen kerran kun meen kampaajalle, kampaaja ei osaa tehdä toiveideni mukaista tukkaa. Nyt otin ohjat omiin käsiini, ja värjäsin itse itselleni uuden tukan ja jopa leikkasinkin sitä jonkin verran itse :D

Nyt on niin punasta latvaa, että oksat pois! Oon tosi tyytyväinen tähän :) Kuvat on eilisestä asustani, kun suunnattiin Mikon kanssa kaupunkiin ja treffattiin jälleen velipoikani ja tämän naisystävä. Käytiin tsekkamassa Pork & Moore, joka piti jo taannoin käydä testaileen, mutta silloin raflassa oli sähkövika ja pulju oli kiinni. Pääruoaksi otettiin Mikon kanssa kumpikin brisket- täytteiset leivät (Ihanan ylikypsää ja mureeta härkää), jossa mukana oli myös paikan itse tehtyjä suolakurkkuja, kaalia, taivaalliset soosit ja vaikka mitä. Lisukkeeksi juustoranut, jotka olisivat mun makuuni kaivanneet suolaa vähän enemmän ja aavistuksen lisämakua juustokastikkeeseen, mutta muuten toimiva homma. Toisena lisukkeena oli etikkapohjainen coleslaw, joka oli ihanan raikas versio perinteisestä majoneesi coleslawsta. Olikohan tässä kaalin lisäksi nyt paprikaa, sipulia ja porkkanaa...? Ihan varmaksi en muista, oli niin kiirus vaan mättää kaikki kitaan, heh. Ensi kerran kun paikassa käy, täytyykin testata chiliranut, joihin tuli enemmän kaikkea oheishuttua. Velipoika nääs otti ne ja ite kuolasin vieressä ;)

Huhhuh, mitenkähän nyt tämän koneen ääressä istuminenkin väsyttää niin kamalasti. Ehkä on syytä siis poistua areenalta ja heittäytyä sohvalle homehtumaan, antaa sen syksyn hetken verran päästä, osittain, niskan päälle, muttei kokonaan! ;)

Ps. Huvitti tuolla mummon synttäreillä, kun 6 vuotias veljenpoikani kysyi meikäläiseltä, että miksi mä nauran vaan koko ajan... :D Mitääh, nauranko mää paljon vai?! :D

Enkeleitä onko heitä?

Onhan niitä, ainakin Anne Mattila on tästä vakuuttunut, niinkuin myös allekirjoittanutkin. Ehdin kuin ehdinkin tähän blogin ääreen, vielä ennen reissuamme! Sain juuri valmiiksi tätini synttärikakun (Perinteinen mansikkakakku, RUNSAALLA kermalla ;)) ja nyt tässä ennen synttäreille lähtöä, oli hyvä rakonen tulla raapustelemaan eilisen keikan kuulumiset.

Eilen oli siis vuorossa Nokian Tottijärven Hämyslava. Oltiin tien päällä Mikon kanssa keskenämme, ja ehdittiin Hämyslavalle siinä yhdeksän jälkeen. Oltiin jo valmiina hyvissä ajoin lähtemään, mutta unohduttiin X-boxin pariin, ja kello kiisi eteenpäin kauheeta kyytiä, ihan huomaamatta :D Heh, näinkin voi käydä siis.

Anne Mistral-yhtyeineen olivat illan ainoat esiintyjät, joten ilta päättyikin inhimilliseen aikaan ja matkaakaan ei tämän lavan ja meidän kodin välillä ole kuin joku  40 km, joten nukkumaankin päästiin ajoissa. En tiedä meinaako tässä vanhuus iskee, kun ei oikein enää tahdo pystyä valvoon, ja nykyään arvostaa suunnattomasti näitä lyhyitä keikkamatkoja.... ;) Oli miten oli, mukava keikka kuitenkin oli! Saatiin kuulla Annen levyjen hittejä, Asfalttiviidakkokin pariin otteeseen, kun sitä niin toivottiin :) Annen vaki-basisti oli poikansa rippijuhlia juhlistamassa, joten Sputa tuuraamassa oli (Pahoitteluni, mikäli nimi menee väärin) Jussi Manninen. En tiedä kuvittelinko omiani, mutta musta tuntui, että erotin sen erilaisen basson musiikin seasta, ei sillä että soitto olisi jotenkin huonosti mennyt, päinvastoin, mutta jotenkin tuntui, että tämä basso soi jollakin tavalla "korkeammalta" kuin Spun...? Tiedä häntä, mulle basso on suhteellisen vieras soitin, enkä muutenkaan juuri ymmärrä noista mitään, mutta tälläinen fiilis meikäläiselle tuli :D Kuitenkin on niin monella keikalla jo käynyt, että ei se varmaan ihme ole, jos havaitsee eroavaisuuden, tuurajan ollessa paikalla...? :D

Ekan setin aikana kiinnitin huomiota Annen kosketinsoittaja Räyskin paljaisiin varpaisiin, ja niin kiinnitti Mikkokin ja tuumasi: Teillä on samanlaiset varpaat! Sain aivan kamalan nauruhepulin, eikä siitä meinannut tulla loppua :D Kun hepuli yltyy pahimmilleen, kuulostan mielestäni jo edesmenneeltä vaariltani, jonka naurun muistan sellaisena hassun pihisevänä, oikein kunnolla keuhkoista tulevana :D Mainitsin asiasta sitten seuraaan setin alussa Räyskille, joka pöyristyi, eihän naisille tommosia saa sanoa ;)

Ilta hujahti haipakkaa ohitse, hyviä esiintyjiä seuraten ja keikkakavereiden kanssa oleillen, jotka myös toivottelivat mukavaa matkaa meille :) Lämpöä riitti taas yllinkyllin, ja vettä sai kurkusta kaataa alas yhtenään. Oli ihan luksusta hypätä autoon, kun sai ilmastoinnin pauhaamaan täysille, omassa autossani ei semmoista hienoutta löydykkään. Kun sitten kotipihaan päästiin, meinas multa poru päästä, kun astuttiin parkkipaikalla autosta ulos: Ilmoille kajahti kamala ulvominen ja kiljuminen, joka tottakai kuului MEIDÄN ASUNNOSTA. Kyllä sen oman piskinsä äänen tunsi heti. Mikillä on iskenyt taas joku vahtikoira vimma, ja se päivystää nyt aivan kaiken mahdollisen. Sen takia pistettiin Mikille haukunestopanta lähtiessä, mutta eihän se mitää nyt tehonnut! Koko kämppä haisi sitruunalta kun tultiin sisälle....Rupes pelottamaan, että mitä jos Miki onkin kiljunut siellä koko illan, vaikkei me montaa tuntia oltukaan pois! Naapurit kiittää... Mää en tajua mikä sille nyt taas on iskenyt, pitkään meni niin hienosti... :(

Ja loppuun jälleen kerran pakolliset lumppukuvat:

Voitteko muuten uskoo, kuinka onnelliseksi mut teki se, että saan tukkani taas kunnon nutturalle?! Pikku hiljaa hiusten pituus lähenee jo "normaalia"  :D  Lisäksi värjäsin hiukseni taas eilen sävyteshampoolla, astetta tummemmiksi, noin niinkuin reissun kunniaksi. Nyt ei tullut ihan niin musta kuin edellisellä sävytyskerralla, jolloin värinä oli "tummanruskea", nyt mentiin "pähkinänruskealle" ;)

Nyt alkaa olla aikamoiset lähtötäpinät päällä, reilun 12 tunnin päästä pitää jo sitten nousta ylös ja ottaa suunnaksi Helsinki-Vantaan lentokenttä!! Siistiä! :D Käytiin eilen vielä velipojan kanssa ottamassa vähän pohjarusketusta pintaan, läheisellä rannalla. Oli hauska käydä oikein kunnolla pulikoimassa ja hyppimässä :D En oo vuosiin hyppiny tornista tai päälleni veteen, mutta kyllä sieltä takaraivosta se uskallus jostain löytyi :D Nyt täytyy kyllä lopetella ja alkaa valmistautuun synttäreille lähtöön!

Synttärikakku!

Miki ja Make jää sitten samalla reissulla hoitoon, nyyh! Mulla on jo valmiiksi ikävä mun pikkuisia elukoitani. Niillä kaikilla on kuitenkin hyvät hoitajat, niin Mikillä ja Makella, kuin Einarilla ja Taunollakin, että eiköhän tästä viikosta kunnialla selvitä. Oon juurillain -blogi hiljenee nyt reiluksi viikoksi, mutta sitten palataan taas sorvin ääreen! Näkemisiin! :)

Uutuuksia

Huolia, murheita, hauskoja asioita?? Tällä kysymyksellä mun ala-asteen 4. luokan luokanvalvojalla tapana aloittaa aamut, ennen kuin päivän hommat aloitettiin :D Se toimikoon siis aloituksena myös tälle postaukselle.

Hommattiin Ikeasta meille uusi naulakoita (+ erittäin oleellisena: vessapaperiteline.) kylppäriin. Näin ollen kylppärimme pääsi samalla ikuistetuksi kuviin. Mulle jostakin syystä kylppäri on tärkeä paikka, siinä mielessä, että haluan sen olevan mahdollisimman mukava ja tyylikäs :D Mulla on omakotitaloon jo vaikka minkälaiset suunnitelmat saunoihin ja vessoihin yms! Täällä kerrostalossa tila on todella rajoitettua, eikä meidän kylppäri ole tällä hetkellä JUST sitä, mistä tykkäisin. Kuitenkin se on ihan toimiva ja nyt kun saatiin uudet naulakot, sai koko kylppäri kivaa pirstettä siinä samalla. Tai siis, meille tuli neljä tappia seinään (Toimii pikkupyyhkeille pidikkeinä.) sekä Oksari (Lue: Tommoinen Oskarin oksa tyyppinen viritelmä.) isoille pyyhkeille. Oksari on siis oma keksimä nimitys tolle, jos joku ihmetteli :D

Sitten muita uutuuksia: Meidän jätkät sai vihdosta viimein uudet kaulapantansa Lemmikkistoresta :) Nyt herposilla on uudet, selvät nimilaatat sekä nahkaiset & heijastavat pannat.

Uusien asusteiden kunniaksi, harjattiin turkitkin oikein viimeisen päälle tarkasti ja pidettiin pieni kuvaussessio. Tarkoituksena oli hakea vähän kuin studio meininkiä mutta.....Voi kamala, oon ihan hirvee emäntä. Make on niin pöhlön näkönen 90 % kuvissa missä se esiintyy. Välillä ei kuvaamisesta meinannu tulla mitään, kun mä rupesin kesken etsimen tiiraamisen hihittään hillittömästi Maken hölmistyneelle ilmeelle. Miki sen sijaan on kunnon malli, melkein sen käytöksestä veikkaisin, että se nauttii kuvailusta...? Joka tapauksessa, koitin noukkia fiksuimmat otokset mukaan :D (Ää, mä en kestä noiden kieli ulkona- kuvia, NIIIIN luttania <3)

Sitten piti myös rotta-armeijaa (Nää täyttää viikon sisään 3 v....!) kuvailla tasapuolisuuden nimissä:

Tähän uutuuspostaukseen sopii myös päivän-asu kuvat. Jotka tosin ovat eiliseltä, kun kävin ystäväni K:n kanssa Ideaparkissa pyörimässä. Kuvissa oleva neulemekko oli siis ensimmäistä kertaa käytössä. Ostin sen hiljan Löytötexistä. Aivan loistolöytö!!

(Wippii, oma hiusväri on jo tosi pitkälle kasvanu!!)

Voi lahopää, mun piti kuvata myös meidän uus ovikyltti! Saatiin joku aika sitten Mikon äidiltä uusi perhoskoira-ovikyltti, ja se pääsi nyt edustamaan ulko-oveen. Päätin, että se toimi virassaan kevät- ja kesäkauden ja sitten taas syksy- ja talvikauden hoitaa vanha, valkopohjainen ovikyltti. Noh, täytyy kuvata se jossain vaiheessa jos vaan muistan :) Laitetaan nyt sen sijasta meidän ikkuna-ukulista kuva (Joka siis saatin joululahjaksi.):

Ei mitään, mutta kuitenkin jotain

Uuret villasukat!

Nyt tuli tarve päästä kirjotteleen, joten eihän siinä auta kuin aloittaa. Mitään erikoista materiaalia mulla ei tosin ole tarjota teille. 

Tiistaina oli Tamperetalossa tosiaan tää Suomi-iskelmän helmet konsertti. Kuvaaminen oli kielletty, joten kuvia ei sieltä ole luvassa. Kaiken kaikkiaan hieno konsertti oli. Lea Lavenin ja Kake Randelinin näin kummatkin ensimmäistä kertaa, Markku Aron toista kertaa ja Anne Mattilan...No, en just nyt pysty sanomaa kuinka monetta kertaa ;) Soittajina toimi aina yhtä ihana Mistral-orkesteri. Tuli taas ylläri fakta, kun Lea Laven tokaisi Mistralin soittaneen hänenkin taustallaan joskus vuosia sitten. On ne paljon ehtinyt.

Tukkalaitteen kanssa temppuilua...

Mikä tekee konsertista hyvän? No, ainakin meikäläisen mielestä tutut kappaleet näyttelevät suurimmassa osassa. Ja niitä tiistaina riitti. Joukossa oli ihan pari hassua vierasta kappaletta, mutta useimmissa pääsi lauleskelemaan mukana. Markku Aro teki muhun erityisen vaikutuksen. Jösses siitä miehestä lähtee komee ääni, sitä ei voi kukaan kiistää.  

...Joka kuitenki jäi pois illan lookista.

Konsertti sali oli hävyttömän vajaa, liekö arki-ilta syynä, vai mikä. Esiintyjistä tämän en usko kyllä johtuvan, semmoisia helmiä lavalla kuitenkin oli.

Nyt tässä välissä kuitenkin on pakko rutista suomalaisista. Ottakaa joskus se tikku persiistänne pois ja rentoutukaa, pitäkää hauskaa. Antakaa sen musiikin viedä mukanaan. Itse viimeistään "Nastan pimun" kajahtaessa ilmoille pääsin kunnon fiiliksin ja elin täysillä mukana. En tiedä kuinka esiintyjät asian kokevat, mutta itseäni ärsytti se, kuinka vakavana ihmiset jäpittivät penkeissään. Vaikka et koko ajan pomppisi ja riekkuisi musiikin tahdissa, niin voihan sitä hyvää fiilistä tuoda julki sillä erittäin vaikealla ilmeellä (Lue; hymyllä). Vai onko niin, että suomalainen tarvitsee aina sen alkoholin voidakseen pitää hauskaa? Ja kyllä, tarkoituksella yleistän ja korostan tätä asiaa.

Oon tän saman ilmiön huomannut tuhansia ja aina vaan tuhansia kertoja, eikä se kosketa vain konsertteja, vaan ihan joka päiväisessä elämässä, suomalaiset ovat kamalan happamia ja ynseitä. Ja hanakoita antamaan ainoastaan negatiivista palautetta. Ikävä kyllä. Nää on näitä asioita joita haudon pienessä päässäni aikani, mutta jossain vaiheessa sitten tulee se karva, joka katkasee kamelin selän, ja rupeen märisemään ääneen elämän vääryyksistä ;) 

Joka tapauksessa, itselläni todella hyvä mieli konsertista ja koin taas sen saman tutun ahaa-elämyksen siitä, miksi tykkään juuri iskelmästä. Huomenna sitten jatketaan sillä iskelmällä Nightclub Tähdessä. Sitä ennen käydään herkuttelemassa ravintola Comossa. Nam nam! Tosta tuli muuten mieleen: Mun silmään tökkää joka kerta, kun luen jonkun kirjoittavan "Om nom nom"! Sen kuuluu olla nam nam! :D :D Ja tulihan tähän tekstiin lopulta syvällisempikin asia, vaikka aluks tuntuikin, ettei mitään asiaa olis. Nyt mää lähden herkutteleen kanalla ja riisillä! :D

Uus tukka!

Heippa taas! Nyt on taas mun mittapuullani mennyt liian pitkään, ilman blogi päivityksiä. Yksinkertaisesti, fyysiset voimat on olleet koetuksella työharjoittelussa, sen verran rankkaa touhua, että ei ole paljoa jaksanut kirjoittamista miettiä. Nyt sunnuntaina, hyvin levänneenä, jaksaa naputella jotakin pientä ;)

Tämä viikonloppu meni ns. tien päällä. Vietimme triplasynttäreitä sisaruskatraamme keskimmäisen luona. Eli, toinen veljeni ja tämän lapset, ovat syksyllä syntyneet, ja koska he asuvat nykyisin vähän kauempana, oli helpointa juhlistaa kaikkia yhtäaikaa. Aloitus kuva on samalla reissulla räpsäisty, käytiin akkojen kesken pieni metsälenkki heittämään :) 

Samalla reissulla sitten toteutin (tai oikeastaanhan vanhempi veljeni sen käytännössä toteutti) sen, mitä olen jo pitkään hautonut, eli hiukset lyhyeksi nips naps! Tuli meinaan pikkuisen parempi kuntoiset hiukset nyt, kun super kuivat latvat lähti käveleen. Te jotka tunnette mut, tiedätte että mulla on käytännössä aina ollut pitkät hiukset, joten tää oli aika radikaali veto, mutta yllättävän kivuttomasti siitä silti selvittiin! Pelkäsin, että iskee kamala morkkis ja itku pääsee, mutta ei. Todella vapautunut olo nyt ja malli mielestäni toimii meikäläisen lantussa ihan hyvin. Semmoinen 20 cm siitä lähti. Koko ajan pakko hiplata hiuksia ja fiilistellä ;)

Lapsukaiset lähtivät lauantai-iltana hoitoon ja kävimme syömässä "aikuisten" kesken. Mitää kovin suurta ja ihmeellistä juhlimista emme kuitenkaan pitäneet, vaan lähdimme Amarillosta suoraan takaisin kämpille katselemaan Vain elämää- jaksoa, sekä pelaamaan pöytälätkää ja Trivial pursuitia. Tuollaiset illat on mun mieleen ihan tosissaan, mä en todellakaan ole mikään bilehile joka viihtyisi baareissa pikkutunneille asti. Jos jossain "viihteellä" käydään, niin silloin ideaaleinta olisi mennä johonkin istumapaikkaan, ihan oikeasti vain parille. En tunne mitään vetoa siihen seuraavan päivän huonoon-oloon ja muutenkin multa onnistuu hauskanpito ilman alkoholia. 

Tästä tuli mieleen, että mulla on joku lukko päällä tänne kirjoittelun suhteen. Ja se on ollut siis aina, ei ole hetken oikku. Olen varsin tiukka mielipiteissäni ja multa tulee aina kaikkeen tosi kärkevää sanottavaa, mutta jokin estää mua kirjoittamasta ihan omana itsenäni tänne. Tai siis, että jotenkin tuntuu, ettei voi ihan suoraan sanoa sitä täällä ääneen, mitä ajattelee. Aina tarvii miettiä, että joku hippiäinen ottaa ja loukkaantuu jos sanoo asian väärällä tavalla, eikä muista tarpeeksi pahoitella etukäteen sanomisiaan, mikä on todella syvältä. Esimerkiksi suhtautumiseni tupakointiin, en todellakaan halua alkaa pahoittelemaan sitä, että inhoan sitä niin perkeleesti. Ja tämä nyt oli vain yksi esimerkki. Eikä asian tarvi olla edes niin haudan vakava, mutta silti jokin pidättelee mua.

Ehkä siinä on se yksi syy, miksei täällä ainakaan julkisesti tätä lue kovin montaa (liittykää lukijoiks, pliiiiiiiis....), vaikka luin-klikkauksia ilmestyy mukavan monta, ainakin välillä. :) Havaitsin myös, että kun kirjoitin MS-taudista, mikä ei ole niin kepeä aihe, klikkauksia tuli hetkessä sen 15, kun normaalisti sen 9 klikkauksen saaminen kestää viikon. MS-tauti postauksessa uskalsin jo vähän suoremmin ja syvemmin päästää ajatuksia esille...Oliko siinä suosion syy? Valaiskaahan mua! :) Oli miten oli, oon tavattoman onnellinen joka-ainoasta klikkauksesta, mitä viitsitte vain pistää :) JA kommenteista! Ihanaa kun niin moni (eli kolme;)) innostui kirjoittamaan edelliseen postaukseen <3 IIIISO kiitos joka tapauksessa teille kaikille lukijoille, klikkaajille ja kommentoijille <3 Tiedän blogin tilastoista, että tätä lukee useampikin ihminen, kuin mitä klikkauksilla annetaan ymmärtää ;) 

Nyt alkaa olla taas ne hetket, että mopedin on aika painua talviunille :) Vielä kun sen jaksaisi siistiä vähän inhimillisempään kuntoon... :D Jos tuon saisi vielä vähän madallettua ensi vuodeksi, niin ehkä mun ajokilometrit nousis vähän isommiksi... se on kuitenkin mulle edelleen snadisti liian korkea, vaikka sitä onkin jo madallettu :D Niin ja saishan sen pistää täystehoseksikin ens kaudelle! Talviunensa kikseri nukkuu Mikon vanhempien tallissa. Samaisessa paikassa, "mummolassa", oli piskitkin hoidossa tän viikonlopun ja ai että, niillä oli vallan mainiota tekemistä siellä... ;)

Mikon isä siis oli nikkaroinut jäbille tuollaisen sillan, missä kelpaa taiteilla. Tänään sitten ylpeinä siinä tepasteltiin ja näytettiin mammalle ja papalle mitä osataan ;) Tämä idea jalostui siis aikaisemmista kokeiluistamme. Miki se vaan on kumman terveellinen koira, se ei tarvi palkaksi namuja, vaan on onnellinen, kunhan vain saa rakkaan kurpitsalelunsa.

Make sen sijaan menee ihan vain herkkujen perässä. Tai kyllä se oikeastaan nykyisin innostuu temppuilemaan ilmankin nameja... Olis kamalan hauska käydä agilityssä tai tokossa näiden kanssa, ehkäpä mä vielä joskus innostun, jos sais jonku kaverin samaan aikaan mukaansa ;)

Mulle iski todella kova ikävä Mikiä ja Makea viikonlopun aikana, yllätyin ihan itekin. Se kuitenkin autto, että tiesin noiden olevan hyvässä hoidossa, paikassa jossa ne viihtyy tosi hyvin. Sitä vaan ei voi lainkaan vähätellä, kuinka tärkeitä karvaturreja koirat on. Niinkuin siinä jutussa mainitaan, mikä netissä on kiertänyt, jossa annetaan "ohjeita" kylään tuleville ihmisille. Yksi kohtahan menee jotakuinkin tähän tyyliin: Muista, että lemmikkini asuvat täällä ja pidän lemmikeistäni enemmän kuin useimmista ihmisistä. Tai jotenkin vastaavasti... :D Se vaan pitää paikkaansa. 

Onneksi meillä käyvät ihmiset tuntuvat tykkäävän näistä ötököistä, joten mitään ongelmia asian suhteen ei ole ollut :)

Tästä taas vähän täytyy singahtaa eri aiheeseen. Nyt vain on kova kriisi! Suunnataanko me ensi perjantaina Somerolle Annen keikalle, vaiko Annelin keikalle Tansskrouviin??? Somero olis uus tuttavuus, mikä toisaalta viehättäis, mutta Tanssikrouvi olisi tuttu ja turvallinen, sekä ennen kaikkea lähellä. Ei menis yö myöhäseen kun pääsee kotiin :) Onneksi tässä on vajaa viikko pähkäillä näin suuria kysymyksiä, että eiköhän tästäkin kriisistä selvitä kunnialla ;) 

Tähän loppuun kuitenkin pistän vielä lyhyen videopätkän piskien puuhailuista, joten ei muuta kuin kiitos ja ensi kertaan! :)

(Mun tekis mieli päivittää blogin ulkoasu syksyisemmäksi, mutta kun ei saa itsestään aikaiseksi mennä ottamaan uutta bannerikuvaa.....)