Kakkuhulinaa ja tukkataikoja

No nyt on lokakuukin jo taittunut marraskuun puolelle, ja reilu viikon blogissa vallinnut hiljaiselo päättyy. Älkää kysykö miksi on ollut hiljaista, en tiedä oikein itsekään :D Voi apua, mää on ihan hirmusen väsynyt nyt vaan koko ajan. Ei mitään saa itsestä oikein irti. Ei kai vaan meinaa ensimmäistä kertaa käydä niin, että syksy ja sen pimeys meinaa päästä niskan päälle...?! No sehän ei passaa sitten alkuunkaan. Ei anneta periksi. No ei mitään niin pahaa, etteikö jotain hyvääkin: Meikäläinen kutsuttiin työhaastatteluun, joka on nyt siis tulevana tiistaina!! OMG!! Vaikka mua nyt ei "jatkoon" sitten valittaisikaan, tää haastatteluun pääsy on mulle jo henkilökohtainen voitto, sen verran harvinaista herkkua on ollu nää työhaastattelut. Sain työhaastatteluun soiton viikolla, olikohan nyt tiistaina, ja sitten keskiviikkona soi puhelin taas ja mua kysyttiin joulukuussa pariksi päiväksi töihin, samaan tuttuun paikkaan, jossa olen aiemminkin tänä vuonna, useampaan otteeseen ollut. Ihan huikeeta! :) Eli, jotakin työtä on ainakin varmasti luvassa :)

Työjuttujen lisäksi, pinnalla on ollut leipominen. Tänään juhlittiin mummoni 84-vuotis synttäreitä, ja minä kakkumaakarina taas sinne tarjottavaa taiteilin. Täytekakku meni ulkonäkönsä vuoksi penkin alle, mutta voileipäkakku onnistui ihan kivasti kaikin puolin :) Täytekakun kanssa ongelmat alkoivat heti kättelyssä... Nimittäin, taikinaa tehdessäni, mun yleiskone sanoi sopimuksensa irti. Se vain pysähtyi ja myksityi lopullisesti. Rakas sähkömies-puolisoni totesi moottorin hajonneen. Kivat vaan sulle. Eihän mulla oiskaan tässä ollu kun muutamat kakun leipomiset tiedossa >:( No, ei auta, käsivatkain kehiin ja sillä mentiin. Että näin.

Ei se kerma kuitenkaan ihan ton väristä ollut, miltä se tossa pursotuksissa näyttää... :D

Täytekakun kanssa kävi vanhanaikaisesti, sekä kerman laadun ja pursotusten osalta. Kerman joukkoon lorahti liikaa vaniljakreemijauhetta, ja lopputulos oli liian jäykkää pursottamiseen nähden eikä sen tekstuuri suussa tuntunut kovin kivalta. Hmh. No, näin käy välillä. Niin joo, olin juuri hätäpäissäni saanut pari kuvaa kakuista otettua juhlapaikalla, niin meni hetki, ja yhtäkkiä sprite pullo oli kipannut itsensä kakun päälle :D Siihen tuli hauska reikä keskelle kinuskikuorrutusta, jonka näppärä setäni paikkasi pikkuleivällä :D

Voileipäkakusta kuitenkin olin ylpeä. Enkä vähiten siksi että, täyte oli kokonaan vaihteeksi oma soveltama, ei mistään valmiista ohjeesta :) Hyvin tavanomainen kinkkuvoileipäkakku kuitenkin oli kyseessä.

Semmoset leipomiset tällä kertaa. Ensi viikonloppuna on sitten seuraavan kakun vuoro :) Mutta seuraavaksi niistä tukkataioista. Joku aika sitten kitisin täällä blogissakin siitä, että sen kerran kun meen kampaajalle, kampaaja ei osaa tehdä toiveideni mukaista tukkaa. Nyt otin ohjat omiin käsiini, ja värjäsin itse itselleni uuden tukan ja jopa leikkasinkin sitä jonkin verran itse :D

Nyt on niin punasta latvaa, että oksat pois! Oon tosi tyytyväinen tähän :) Kuvat on eilisestä asustani, kun suunnattiin Mikon kanssa kaupunkiin ja treffattiin jälleen velipoikani ja tämän naisystävä. Käytiin tsekkamassa Pork & Moore, joka piti jo taannoin käydä testaileen, mutta silloin raflassa oli sähkövika ja pulju oli kiinni. Pääruoaksi otettiin Mikon kanssa kumpikin brisket- täytteiset leivät (Ihanan ylikypsää ja mureeta härkää), jossa mukana oli myös paikan itse tehtyjä suolakurkkuja, kaalia, taivaalliset soosit ja vaikka mitä. Lisukkeeksi juustoranut, jotka olisivat mun makuuni kaivanneet suolaa vähän enemmän ja aavistuksen lisämakua juustokastikkeeseen, mutta muuten toimiva homma. Toisena lisukkeena oli etikkapohjainen coleslaw, joka oli ihanan raikas versio perinteisestä majoneesi coleslawsta. Olikohan tässä kaalin lisäksi nyt paprikaa, sipulia ja porkkanaa...? Ihan varmaksi en muista, oli niin kiirus vaan mättää kaikki kitaan, heh. Ensi kerran kun paikassa käy, täytyykin testata chiliranut, joihin tuli enemmän kaikkea oheishuttua. Velipoika nääs otti ne ja ite kuolasin vieressä ;)

Huhhuh, mitenkähän nyt tämän koneen ääressä istuminenkin väsyttää niin kamalasti. Ehkä on syytä siis poistua areenalta ja heittäytyä sohvalle homehtumaan, antaa sen syksyn hetken verran päästä, osittain, niskan päälle, muttei kokonaan! ;)

Ps. Huvitti tuolla mummon synttäreillä, kun 6 vuotias veljenpoikani kysyi meikäläiseltä, että miksi mä nauran vaan koko ajan... :D Mitääh, nauranko mää paljon vai?! :D