Enkeleitä onko heitä?

Onhan niitä, ainakin Anne Mattila on tästä vakuuttunut, niinkuin myös allekirjoittanutkin. Ehdin kuin ehdinkin tähän blogin ääreen, vielä ennen reissuamme! Sain juuri valmiiksi tätini synttärikakun (Perinteinen mansikkakakku, RUNSAALLA kermalla ;)) ja nyt tässä ennen synttäreille lähtöä, oli hyvä rakonen tulla raapustelemaan eilisen keikan kuulumiset.

Eilen oli siis vuorossa Nokian Tottijärven Hämyslava. Oltiin tien päällä Mikon kanssa keskenämme, ja ehdittiin Hämyslavalle siinä yhdeksän jälkeen. Oltiin jo valmiina hyvissä ajoin lähtemään, mutta unohduttiin X-boxin pariin, ja kello kiisi eteenpäin kauheeta kyytiä, ihan huomaamatta :D Heh, näinkin voi käydä siis.

Anne Mistral-yhtyeineen olivat illan ainoat esiintyjät, joten ilta päättyikin inhimilliseen aikaan ja matkaakaan ei tämän lavan ja meidän kodin välillä ole kuin joku  40 km, joten nukkumaankin päästiin ajoissa. En tiedä meinaako tässä vanhuus iskee, kun ei oikein enää tahdo pystyä valvoon, ja nykyään arvostaa suunnattomasti näitä lyhyitä keikkamatkoja.... ;) Oli miten oli, mukava keikka kuitenkin oli! Saatiin kuulla Annen levyjen hittejä, Asfalttiviidakkokin pariin otteeseen, kun sitä niin toivottiin :) Annen vaki-basisti oli poikansa rippijuhlia juhlistamassa, joten Sputa tuuraamassa oli (Pahoitteluni, mikäli nimi menee väärin) Jussi Manninen. En tiedä kuvittelinko omiani, mutta musta tuntui, että erotin sen erilaisen basson musiikin seasta, ei sillä että soitto olisi jotenkin huonosti mennyt, päinvastoin, mutta jotenkin tuntui, että tämä basso soi jollakin tavalla "korkeammalta" kuin Spun...? Tiedä häntä, mulle basso on suhteellisen vieras soitin, enkä muutenkaan juuri ymmärrä noista mitään, mutta tälläinen fiilis meikäläiselle tuli :D Kuitenkin on niin monella keikalla jo käynyt, että ei se varmaan ihme ole, jos havaitsee eroavaisuuden, tuurajan ollessa paikalla...? :D

Ekan setin aikana kiinnitin huomiota Annen kosketinsoittaja Räyskin paljaisiin varpaisiin, ja niin kiinnitti Mikkokin ja tuumasi: Teillä on samanlaiset varpaat! Sain aivan kamalan nauruhepulin, eikä siitä meinannut tulla loppua :D Kun hepuli yltyy pahimmilleen, kuulostan mielestäni jo edesmenneeltä vaariltani, jonka naurun muistan sellaisena hassun pihisevänä, oikein kunnolla keuhkoista tulevana :D Mainitsin asiasta sitten seuraaan setin alussa Räyskille, joka pöyristyi, eihän naisille tommosia saa sanoa ;)

Ilta hujahti haipakkaa ohitse, hyviä esiintyjiä seuraten ja keikkakavereiden kanssa oleillen, jotka myös toivottelivat mukavaa matkaa meille :) Lämpöä riitti taas yllinkyllin, ja vettä sai kurkusta kaataa alas yhtenään. Oli ihan luksusta hypätä autoon, kun sai ilmastoinnin pauhaamaan täysille, omassa autossani ei semmoista hienoutta löydykkään. Kun sitten kotipihaan päästiin, meinas multa poru päästä, kun astuttiin parkkipaikalla autosta ulos: Ilmoille kajahti kamala ulvominen ja kiljuminen, joka tottakai kuului MEIDÄN ASUNNOSTA. Kyllä sen oman piskinsä äänen tunsi heti. Mikillä on iskenyt taas joku vahtikoira vimma, ja se päivystää nyt aivan kaiken mahdollisen. Sen takia pistettiin Mikille haukunestopanta lähtiessä, mutta eihän se mitää nyt tehonnut! Koko kämppä haisi sitruunalta kun tultiin sisälle....Rupes pelottamaan, että mitä jos Miki onkin kiljunut siellä koko illan, vaikkei me montaa tuntia oltukaan pois! Naapurit kiittää... Mää en tajua mikä sille nyt taas on iskenyt, pitkään meni niin hienosti... :(

Ja loppuun jälleen kerran pakolliset lumppukuvat:

Voitteko muuten uskoo, kuinka onnelliseksi mut teki se, että saan tukkani taas kunnon nutturalle?! Pikku hiljaa hiusten pituus lähenee jo "normaalia"  :D  Lisäksi värjäsin hiukseni taas eilen sävyteshampoolla, astetta tummemmiksi, noin niinkuin reissun kunniaksi. Nyt ei tullut ihan niin musta kuin edellisellä sävytyskerralla, jolloin värinä oli "tummanruskea", nyt mentiin "pähkinänruskealle" ;)

Nyt alkaa olla aikamoiset lähtötäpinät päällä, reilun 12 tunnin päästä pitää jo sitten nousta ylös ja ottaa suunnaksi Helsinki-Vantaan lentokenttä!! Siistiä! :D Käytiin eilen vielä velipojan kanssa ottamassa vähän pohjarusketusta pintaan, läheisellä rannalla. Oli hauska käydä oikein kunnolla pulikoimassa ja hyppimässä :D En oo vuosiin hyppiny tornista tai päälleni veteen, mutta kyllä sieltä takaraivosta se uskallus jostain löytyi :D Nyt täytyy kyllä lopetella ja alkaa valmistautuun synttäreille lähtöön!

Synttärikakku!

Miki ja Make jää sitten samalla reissulla hoitoon, nyyh! Mulla on jo valmiiksi ikävä mun pikkuisia elukoitani. Niillä kaikilla on kuitenkin hyvät hoitajat, niin Mikillä ja Makella, kuin Einarilla ja Taunollakin, että eiköhän tästä viikosta kunnialla selvitä. Oon juurillain -blogi hiljenee nyt reiluksi viikoksi, mutta sitten palataan taas sorvin ääreen! Näkemisiin! :)