tiistai 7. tammikuuta 2014

Yksi pyyntö


Heipodei! Punnitsin tässä hetken, että katsonko (YLLÄTTÄEN) jakson supernaturalia, vai teenkö postauksen. (Peruslätinöiden jälkeen, mulla on teille lopussa asiaa, joten luettehan sinne asti, jookos? :)) No, päädyin tietokoneen ääreen siis. Oikeastaan mun pitäis varmaan olla purkamassa kuusta. Piti tehdä se jo eilen, ja päädyin kuitenkin itselleni vakuuttelemaan, että teen sen tänään. Näyttää tosi lupaavalta tämänkin päivän kuusen purku. Puolustaakseni itseäni ja koneella oloani: On mulla yks sähköpostikin mitä vartoon, kuin kuuta nousevaa :D Seli seli.



No, siirrytäänpä sitten niihin peruslätinöihin. Eli, mihinkäs me taas jäätiinkään viime kerralla...? Viime sunnuntaina lapsuudenystäväni Venla tuli miehensä kanssa käymään meillä, piiiiiiitkästä aikaa. Edellisen kerran nähtiinkin meidän häissä, ja kuten todettiin, ei sitä voi sellaiseksi näkemiseksi laskea, kun oli kaikkea härdelliä ympärillä.

Piirakka.

Lisää piirakkaa.

No, vielä vähän lisää piirakkaa.


Sain jälleen kerran hyvän syy leipoa ja päätin tehdä tuttuakin tutumman ananas-rahkapiirakan (Ohje löytyy Pimeään piristystä postauksesta.). Lähes poikkeuksetta, itse leivotut tuotokset tympivät jo ensimmäisen syöntikerran jälkeen, mutta tämä...Voi nam! En taida kyllästyä tähän ikinä. Ja toinen samanlainen kiusa taitaa olla toi perus mutakakku...:D



Pelailtiin siinä lautapelejä ja höpöteltiin. Juuri tuommosta meikäläisen mieleistä yhdessä oloa :) Ihan kaikessa rauhassa oltiin ja sai vaihtaa kuulumiset sekä tottakai nauraa hölmöille jutuille mm. peleissä. Ja hei, koitettiin aivopestä tätäkin pariskuntaa iskelmämusiikin pariin, milläpä muullakaan kuin Anneli Mattilan levyllä, heh. En tiedä tosin, kuinka hyvin onnistuttiin :D Joka tapauksessa, oli aivan ihana nähdä <3



Viimeistä kuvaa tämän joulukauden tyylistä, äärettömän laadukkaalla kuvalla vieläpä. Koitin houkutella Mikiä pois kuvasta, mutta Herra Jäärä päätti, että hän pysyy kuvassa ja piste. No, eihän siinä sitten auta muuta kuin ite taipua ;)

Sitten kun yritetään vartavasten  Herra Jäärää kuvata, niin tottakai se sitten kääntää  lanttunsa muualle.


Mä meinasin jo lopetella tuohon edelliseen kuvaan tän postauksen, kunnes muistin, että mulla oli ihan asiaakin teille! :D Eli, nyt mä vähän rohkaistun etenemään bloggaamisessa. Haluaisin kovasti tehdä videopostauksen jossa kälkätän jotain tosi tarpeellista. Aluksi ajattelinkin, että pistetään kamera vaan kuvaamaan ja sitten mölistään, mutta eihän siitä tulis mitään, jäätyilisin ja repeilisin itekseni täällä, tulis tosi hyvää materiaalia siis :D
Sitten keksin muista blogeista idean: Vastaus video. Eli, te saatte kysyä meikäläiseltä mitä tahansa (Hyvän maun rajoissa, tottakai!) ja vastailen kysymyksiin videolla. Esim. Lempiruoka, milloin innostuin lavatansseista tai jotain muuta! Saa olla kuinka turhaa ja hassua tahansa :D Vastaus aikaa olis sen verran, kun fiksu määrä kommentteja kertyy, tulis nyt ees pari! Ja jokainen voi useammankin kysymyksen esittää, jos tulee mieleen.

Täällä kamalan moni ei kommentoi kirjallisia kommentteja lainkaan, mutta toivon, että rohkaistuisitte kirjoittamaan, ja esittäisitte kysymykset tähän postaukseen. Kysymyksiä voi pistää myös anonyymina tai sähkärillä oonjuurillain(at)gmail.com. Pliis, lähtekää mukaan tähän! Jos pyydän oikein nätisti :) Ettei tarvitse tuntea itseään ihan mäntiksi, kun tämmösiä höpöjä horisee :D Olisi tosi hauska tehdä tää, mutta se ei onnistu ilman teitä. Pelastakaa tää työtön pöllö tylsyydeltä :D

10 kommenttia:

  1. Miten ootte tavannu sun miehen kans?

    VastaaPoista
  2. Mistä rakkaus juuri perhoskoiriin tuli? Vahingossa vai onko jollain tutulla ollut kyseistä rotua :)

    VastaaPoista
  3. Käyppä tutustuun neitokaiseen nimeltä Jenna Marble. Siitä mallia videoblogiin ja juttuihin.. :D

    VastaaPoista
  4. Hmm...Mitkä ovat kolme suurinta pahettasi?

    VastaaPoista
  5. Jos voisit saada jotain oikein suuressa koossa, mitä haluaisit? ;D

    VastaaPoista
  6. Ootko aina tykännyt iskelmämusiikista?
    Mistä lähtien oot käynyt Mattila-keikoilla, ja kuinka monta keikkaa on takana?
    Mitä kaikkia eläimiä sulla on?
    Onko sulla sisaruksia?

    VastaaPoista
  7. Kakut ja leivonnaiset sulaa suuhun ,pelkistä kuvien katselusta :)
    Oletko käynyt jonkun leipomoalan ammattitutkinnon ,konditoori tai muu sellainen?
    Vaiko vain itse oppien?

    VastaaPoista
  8. Mikä on parasta moottoripyöräilyssä?

    VastaaPoista
  9. Kiitos illasta vielä täälläkin <3 Aion ehdottomasti kokeilla tota ananasrahkapiirakkaa - oli kyllä niin herkkua. Sitten videopostauksessa olisi hauska myös kuulla että mitä ajattelet Tamperelaisuudesta, murteista ja omasta puhetyylistäsi, kun sulla se on sellainen selkeän persoonallinen (hyvällä tavalla ;D).

    VastaaPoista
  10. onko miehelläsi pallo jalassa?

    VastaaPoista