tiistai 16. heinäkuuta 2013

Kesää 2013 from kännykkä

Samsungini päätti alkaa lakkoileen ihan urakalla ja päätin, että nyt on aika viedä vuoden vanha puhelin huoltoon. Tosin, ensimmäisen kerran huoltoon viemistä suunnittelin jo 2 kk puhelimen saamisen jälkeen. Että niin. 
Vuonna 2007 ostettu Nokialainen aloitti tämän huoltokierteen :D Samsungini on nyt neljäs puhelin sen jälkeen, ja kaikki nämä puhelimet on käyneet kerran tai kaksi huollossa. HUOOOOOH. Ei näin. Saa nähdä mikä tuomio on.
Joka tapauksessa, tyhjensin kaikki kuvat kännykän muistista, ja huomasin, että niitähän on kertynyt tältäkin kesältä ihan kivasti. Kokosin niistä + muutamista muista kuvista pienen kesä 2013 yhteenvedon. Siltikin, vaikka kesä on vasta puolillaan. 

Pienet harmistuksen tuhahdukset päästin kyllä tänä aamuna, kun olin matkalla hammaslääkäriin. Tuulen mukana oli jotain syksyn kaikua. Vaikka syksystä pidänkin niin kamalasti, niin kyllä tää kesä on ollut ihanaa aikaa. 

Kesän aikana on...



...Oltu Matin ja Tepon keikalla. Muuten lavatanssit on ollut miinuksella normiin nähden! Menköön häiden piikkiin. Nyt neljä viikkoa eteen päin olisi mahdollisuus semmoiseen keikkaputkeen, että... :)





...Ollaan oltu ulkona ja nautittu kukkaloistosta. Ihanaa kun on paikkoja missä pääsee välillä "luonnonhelmaan" täältä kerrostalosta :) Vaikka tietysti koti on aina koti <3



...Koitettu sisustaa (kuitenkaan mitään kummoista aikaan saamatta) ja käyty Jalokivigalleriassa (Kyllä noissa ylemmissäki kuvissa on sieltä juttuja! Uskokaa pois :D) Alemmassa kuvassa on myös häälahjaksi saamamme Happy memories kehyskirjanen, sekin on jo saanut vähän päivitystä, vaikka se tuossa kuvassa onkin vielä tyhjillään.





















...Oltu ystävien kanssa keilaamassa  (Minä tulin viimeiseksi......) ja istuttu iltaa. Eli, aivan rennosti, höntsyillen oltu.




...Piipahdettu koirakahvila Vainussa fisupaloilla ja vohveleilla. Yllättäen meidän piskit osas olla ihan fiksusti <3 Mami sai olla niin ylpeä pikkusistaan ;)





...On leivottu pavlovaa, samettikakkua ja vähän lisää pavlovaa. Ensimmäinen versio onnistui paljon paremmin kuin toinen...Eri reseptiä kokeilin kumpaankin, ja vaikka niissä ei suuria eroja ollutkaan, niin eipähän tarvi miettiä kumpaa käytän jatkossa. 



...Kiusattu viattomia luontokappaleita kameralla. Onneksi Make on aina ihan messissä tässä touhussa <3


On vietetty aikaa veljien kanssa ja herkuteltu oikein olan takaa. Välillä tuntuis siltä, ettei loppu vuonna tarvi pistää mitään suuhunsa... Mutta kummasti se ruoka vaan aina maistuu uudelleen ja uudelleen ;)

Ja hei, liittykää lukijoiksi taas rakkaat ihmiset :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti