Viikko jouluun...

Vähän jo kärsinyt hyasintti :)

Anna täällä hei! Noin yleensä puhelimessa sanon, kun soitan jollekkin tutulle, ja mikäli Mikko sattuu oleen likellä, se repee nauruun. Jostain syystä se ei diggaile tosta mun esittelystä?! :D Hassu äijä. Viikko uudessa työpaikassa oli ja meni. Kovasti se sisälsi ihmetteleyä ja sähläämistä, mutta saatoin mää jotenkin asioista jyvälle päästä, ja ihan mukavalta porukalta vaikutti uudet työkaverit! :) Tällä viikolla oon ollut nyt vanhassa työpaikassani terveyskeskuksen välinehuollossa, ja huomenna on siellä sitten vuorossa viimeinen päivä. Nyyh! Ikävä tulee kyllä sitä paikkaa, ei auta ei. Sopivasti vedin itelleni jonkun lenssun tähän viimeisten päivien kunniaksi (Juu, juurikin minäenkoskaansairastu-Anna), mutta ilman saikkua on selvitty. Tänään töissä oli jouluruokailu, ensimmäiset laatuaan tänä vuonna, ellei kinkkua lasketa: Paistettiin minikinkku Mikon kanssa tapamme mukaan etukäteen ja sillä ollaan tässä herkuteltu ja fiilistelty joulua!

Viime viikonloppuna, lauantaina, olin vanhan kuoroni kanssa esiintymässä kuoronvetäjämme 70-vuotis juhlatilaisuudessa Tampereella, Messukylän kirkossa. Oli todella hieno tunne, kun tuli tekstiviesti jossa pyydettiin saapumaan paikalle, tosin pienoinen paniikki iski, että osaankos mää nyt enää mitään, kun nuotitkin aikanaan katosi silloin, kun muutin tätini luo, eli vuosia sitten. No, onneksi sain sähköpostiini tarvittavat nuotit ja pääsin harjoittelemaan :)  Olo oli varsin kömpelö ja epävarma kirkolle mennessä, mutta sitten kun koko köörin kanssa siinä harjoteltiin, itseluottamus vähän kasvoi ja selvittiin hommasta kunnialla. Lauloimme: Bist du bei mir, Jeesus ei vertaa sulle, Näin Jeesusta vain, Mä seimes ääreen seisahdun ja Psallat scholarum concio. Sanotaanko näin, että parissa kohdassa tyydyin aukomaan suutani, koska en yksinkertaisesti saanut tiettyihin kohtiin sitä "tatsia" :D Kuoroni oli siis Piccolon- A. Lauloimme neliäänisesti , ja itse olin 1. alttona.  Muistan 

kun aikanaan menin kuoron koelauluihin, ja jännitin tapani mukaan ihan hirveesti. Laulu jonka olin itse saanu valita (Leivo), meni mielestäni aivan penkin alle kun ääni tärisi, ja kuoronvetäjän pyytäessä laulamaan eri nuotteja vuorollaan, hänen niitä pianosta näppäilessä, en tajunnut yhtään mitän hän silloin tarkoitti... :D Jotenkin kummallisesti silti selvisin kuoroon mukaan, tosin juurikin alttona, enkä sopraanona, mikä ennen aina kuvittelin olevani kimittäessäni lauluja ;) Ihan hyvä, että asiaan herätys tuli niin nuorena, eipähän ole tarvinnut enää piipittää hauraalla, tärisevällä ja epäpuhtaalla äänellä :D

Laulukeikan jälkeen ystäväpariskuntamme tuli meille istumaan iltaa. Pariskunnan se kauniinpi osapuoli oli myös aikanaan samassa kuorossa kanssani, joten hän oli myös laulamassa kirkossa. Olin valmistellut iltaa varten pippuripihvisetit, vähän samaan tapaan kuin tässä hiljan Mikon kanssa keskenämme teimme. Kovasti ystävämme kehuivat ruokaa, joten taisi se onnistunut setti olla :) Jälkkäriksi oli suklaisia mukikakkuja Kinuskikissan tapaan. Innostuttiin illan aikana oikein kunnolla pelaileen lautapelejä, aina yön pikkutunneille saakka :D Pelit rulaa \m/  Kaiken kaikkiaan viime lauantai oli aivan huikeen kiva ja onnistunut! 

Olin suunnitellut tästä postauksesta semmoista joulu hehkutus- ja hössötystekstiä, mutta ei tästä nyt semmonen tullutkaan :) Tämmöinen teksti tästä nyt tuli, Jari Sillanpään joululevyä kuunnellessa :) No, ei siinä mitän, palataa asiaan vielä ennen joulua! :) Älkäähän liikaa ressaileko joulujärjestelyiden kanssa! <3

Naperomus maximus

Otetaas tähän alkuun turhuuksia ja säästetään se kivempi osuus loppupuolelle! Pakko meinaan hehkuttaa uusista kengistä. Vaikka rakastankin ostoksilla käymistä, yleensä mukaani tarttuu lähinnä lumppuja. Sen sijaan kenkiä/laukkuja ostan oikeasti todella harvoin. Nyt kuitenkin rakkaat ruskea korkkarisaappaani ja rakkaat ruskeat bootsini ovat sanoneet sopimuksensa irti. Korkkarisaappaat on palvelleet n. 5 vuotta ja pari talvea olen mennyt rikkinäisellä vetoketjulla :D Kiinni vetäminen ja aukaisu on tapahtunut näppärästi pikkuisia saksia käyttämällä. Lisäksi tänä vuonna niiden korot on ollu jo tosi huonossa hapessa. Oon niin ahkera noita korkolappuja vaihteleen.

 Bootsit olivatkin vähän tuoreemmat, ostinkohan ne peräti tämän vuoden puolella, mutta ne HAJOS JO NYT. Ja ne oli mun eniten käytetyimmät kengät. Sitten vähän keskustelua Mikon kanssa ja sain luvan tilata parit uudet kengät, jee! Halusin pitää hyväksi havaitun linjan ja tilasin mahdollisimman samanlaiset Zalandosta (IIIIIIIK!!!!!!). Erona on vain hinta. Yleensä kenkäni ovat max. 50 e luokkaa, mutta nyt sorruin astetta tyyriimpiin, mutta kuitenkin vielä järkevässä hinnassa (alle 100 e). Toivottavasti kestääkin sit paremmin... 

...Varsinkin kun poikkesin omasta tiukasta linjastani: Toiset uusista kengistä ovat aitoa nahkaa. Läihnnä siksi, etten tajunnut tilatessani saavani noin "halvalla" aidolla nahkalla varustettua tuotetta. Olivat kuitenkin kamalan mukavat jalassa ja muuten hyvät, niin ajattelin, että mennään näillä nyt sit. Semmossia turhuuksia siis. Lisäksi nyt roudattiin vähän kamoja Mikon porukoitten luota, ihanasti antavat säilyttää luonaan tämmösiä, tänne meidän kämppään: 

Joo-o. Olin ihan fiiliksissä, nyt onnistuu taas musiikin kanssa leikkiminen hienosti. Arvatkaa nyt kaks kertaa menikö se sitten ihan niin hienosti? No ei tietenkään. Kiitos yhden helkkarin adapterin, joka on kadonnut. Tää hauskuus siis siirtyy taas... Vaihdetaanpa nyt kuitenkin tässä vaiheessa siis pääasiaan, eli:

Äää! Hellu parka joutu paparazzin uhriksi tässä viikolla, yks ehtoo. Pikkusta se ei tainnut haitata, otti vaan entistä söpömpää ilmettä ;) Miki on ottanut Hellun ilmestymisen kuvioihin hyvin. Se ei sinällään noteeraa Hellua sen kummemmin, mitä nyt sattuu toisinaan nuuskaseen toisen hanuria, eikä suhtaudu aggressiivisesti. Välillä se komentaa jos Hellu on tiellä tms. syystä mitä me ihmiset ei vaan hiffata, mutta sehän on vaan ihan oikein, että se omalta osaltaan auttaa Hellua kasvamaan kunnon koiraksi.

Makella sen sijaan on ollu selvästi ongelmia. Miki oli ollut meillä 4 kk, kun Make saapui, joten Miki alusta asti on tottunut ikään kuin jakamaan huomion. Make sen sijaan on paistatellut sen juniorin ja hölmöläisen roolissa, tottunut olemaan huomion keskipiste. Nyt sitten kun onkin uusi pentu niin voi että kun me ollaan loukkaantuneita. Tottakai silloin kun ollaan Hellua morjestamassa, me huomioidaan meidän piskit ihan yhtälailla, ellei peräti normaalia enemmänkin ja kehutaan maasta taivaaseen kun tehdään tuttavuutta pikkuiseen. Make kuitenkin oli  aluksi koko ajan korvat sivulle päin taipuneena, eli sen mieli oli aika matalalla. Ei se aggressiivinen ollut, vaan todella masentuneen oloinen.

Makelle siis tämä huomion jakaminen oli varsinkin ekalla ja tokalla käynti kerralla liikaa. Ekan kerran kun käytiin, jätkä kiipes salaa keittiön pöydälle ja alkoi nuolemaan voirasiaa. Ja se jäi siitä ihan vahingossa kiinni, eihän me osattu ees varautua tommoiseen. Se on yhden ainoon kerran kiivenny pöydältä ottaan mitään, silloinkin 10 e seteli, joka oli kamalan kiva repiä kahdeksaan osaan. 

Seuraavalla kerralla kun mentiin kyläileen Mikon porukoille, pöydällä oli puoliksi syöty makaronilaatikko. Olishan se jo ekasta kerrasta pitänyt tajuta, mutta eihän me...Se kiipes taas pöydälle ja veti sen makaronilaatikon kuoren kitusiinsa. Pakko sanoa, että kyllä mua kiukutti sen touhut ihan kauheesti. Samalla kuitenkin pelästyi, että mitä jos se tippuu tuolta alas. 

Kotona Make ei ole jatkanut urpoiluaan, vaan ollut oma ihana itsensä. Kolmannella kerralla kun mentiin vierailulle, varauduttiin ajoissa. Tuolit tiukasti pöydän alle. Make kierteli katselemassa pöytää, mutta luovutti. Samaisella kerralla korvat oli jo normaalimmat ja muutenkin tutustuminen Helluun oli selvästi ottanut ison askeleen eteenpäin. Kerran se päästi sellaisen kimeän rääkäisyn, minkä se yleensä päästää kun pelkää jotain. Usein silloin, jos se näkee mustan koiran. Ajateltiin, että jos se häkeltyi jotenkin Hellun pikimustasta turvasta. Sen jälkeen se oli kuitenkin taas normaali.

Tänään ollaan taas menossa Hellua moikkaan ja kovasti ainakin haluan uskoa, että Maken pahimmat kriisit on jo takana päin. Makesta ja Mikistä vielä sen verran muuta juttua, että niiden painot on viimeisen parin viikon ajan ollut paremmat ja jopa pysyneet alempana. Make 4.9 kg ja Miki 4.5 kg. Huhhuh. 

On nää koiruudet vaan sellasia silmäteriä. Vaikka niiden kanssa saa välillä repiä hiukset päästään, en oo hetkeekään haveillut koirattomasta elämästä. Jatkuva huoli toisista tottakai on kolikon kääntöpuoli. Edelleen saa vaan pelätä mahdollisia myrkyttäjiä ja harmitella kuinka lyhyt ikäisiä koirat on ihmisen ikään nähden. Niin, niihin on varauduttava silloin kun päättää elukan hommata, mutta kamalalta tuntuu silti ajatella. Onneksi meidän piirin piskit on kaikki vielä nuoria ja terveitä kaiffareita, joten vedetään vaan housut kinttuun ja näytetään persettä kaiken maailman myrkyttäjille ja koiravihaajille.

Polttareiden fiilistelyä

Noniin, nyt pääsen aloittamaan kunnolla tämän kirjoittelun! Olemme kotiutuneet pienimuotoiselta häämatkaltamme. Häähumuun on kuulunut kolme vaihetta: Polttarit, hääpäivä ja häämatka. Koska emme ole vielä saaneet hääpäivän kuvia viralliselta kuvaajaltamme, aloitan polttaripostauksesta :) Mennään siis oikeassa aikajärjestyksessä. 

Te, jotka olitte juhlistamassa häitämme, pääsittekin selailemaan polttarikansiomme. Nyt laitan kuitenkin kuvia esille, jotka välttämättä kaikki eivät olleet kansioon niputettuna. 

Edelleen jaksan hämmästellä, miten kaikki se, mitä olin pienessä päässäni salaa haaveillut, tapahtui polttareissani. Huoh. Ihana päivä oli. Parasta oli kuitenkin se, että sain olla rakkaiden ystävieni kanssa. Kliseen kuuloista, mutta totta se on. 

Aloitetaan aivan alusta. Vaikka hävettää myöntääkin, mua jännitti ihan tolkuttomasti polttaripäivä! Päivä oli siis ennalta sovittu, koska meikäläisen tapana on sopia kaikkia menot 10 kk etukäteen ;) Polttareiden aamuna heräsin ilman herätyskelloa jo ennen kuutta. Ei vaan malttanut nukkua. En tiennyt mihin aikaan tai miten mut tultaisiin noutamaan. 

Anne-kaaso ja pörriäinen

Kuten kuvista huomaa, toimin perhosena polttaripäiväni. Ennen puoltapäivää tuli kaksi tuholaistorjujaa noutamaan tämän pörriäisen hyvän vaimon peruskurssille! Side silmillä mut vietiin autoon ja ajeltiin autolla ympäriinsä, lopulta päätyen Tampereen keskustaan.

Pörriäinen ja Minna-kaaso

Suuntasimme Hämeenpuistoon pienimuotoiselle piknikille, johon kuului skumppaa ja suklaata. Eteeni pamautettiin vihko ja kynä. Tehtävänä oli sanoittaa Anne Mattilan Perutaan häät- biisi häämyönteisemmäksi. No, minäpä sitten sanoitin. "Kuvittele mut keittiöön, tekemään lihapataa..." 

Tässä vaiheessa en vielä tiennyt mitä tuleman pitää. Kun olin sanoittanu biisin, minut johdatettiin seuraavaan paikkaan jossa pääsin seuraavaan puuhaan (Huomatkaa keskittynyt ilme):

Jipii! Äänitin siis juuri sanoittamani biisin. Omaan käyttöön, muistoksi. Oaah! Rakastan laulamista niin kamalasti. Se kuinka hyvää se laulaminen on, onkin toinen juttu sitten ;) 

Sanojen kirjoittaminen ja äänittäminen oli siis Hyvä vaimo on luova- rasti. Tämän jälkeen oli vuorossa Hyvä vaimo osaa yllättää- ja Hyvä vaimo osaa taistella-rastit. Eli, tiedossa oli poikkeaminen "aikuistenliikkeeseen", jota seurasi lasersota Megazonessa! Pelattiin kaksi erää kahta vierasjoukkuetta vastaan, jotka mahdollisesti olivat myös polttariseurueita. Voitettiin kumpikin erä! Hyvä minä, hyvä me, hyvä meidän joukkue!

Megazonen jälkeen menimme "taukopaikkaamme". Perillä oli vuorossa Hyvä vaimo mahtuu pieneen tilaan- rasti. Mun piti siis mahtua Citroen C3 peräkonttiin. Heh. Sen jälkeen oli vuorossa perus suihkussa käynnit (Oli muuten piiiiiikkusen hiki taistelun jäljiltä.) ja tälläytymiset + välipala. 

Pikkuserkkuni taiteili naamatauluuni perhosen. Oli ihan kiva vaihteeksi mennä tuollaisella tyylillä, ettei aina vain kamalassa meikkikerroksessa ;) Vaikka ei siinä, nykyisin tulee meikattua niin paljon vähemmän, kuin esimerkiksi 17-vuotiaana. Ehkä se kuului silloin asiaan.

Sitten palasimme takaisin Tampereen keskustaan ja menimme ravintola Comoon syömään. Itse herkuttelin maissikanalla. Nam nam :) Ravintola oli itselleni täysin uusi tuttavuus, vaikka ilmeisesti tuhannesti olen ohi kulkenu. Hämeenkadun varrella se kuitekin sijaitsee ja herkullista ruokaa tarjoaa (runollista). Ainoa miinus siitä, että ruoan saaminen kesti lähemmäs tunnin verran. 

Ruokaa odotellessa ehdin kuitenkin suorittamaan Hyvä vaimo osaa tehdä kravattisolmun- rastin. Siinähän se aika menikin rattoisasti, sillä ennen niin helposti sujunut homma osoittautuikin yllättävä haastavaksi! :D

Voittajafiilis!

Syömisen jälkeen kuljin Hämeenkadulla ja keskustorilla kyselemässä ihmisiltä miehenhoitovinkkejä. Neuvoja tuli jos jonkinlaisia, mutta parhaiten jäi mieleen erään nuoren miehen ohje: Rapsuttele mahasta, sunnuntaisin klo 18 jälkeen n. 10-15 min. Hih :D 

Ilta päättyi Armas-ravintolaan. Kiitos tytöt, ootte ihkuja <3 Ette arvaakkaan kuinka iloiseksi teitte tän rouvan :) (ROUVA, OMG!)

Tässä oli osa 1 hääjutuista. Seuraava postaus ei todennäköisesti tule olemaan hääaiheinen, sillä kuvien saamiseen menee oma aikansa. Jotain muuta kuitenkin on luvassa :)