tiistai 27. toukokuuta 2014

Taas kerran yksi pyyntö!

Pyyntöni esitän postauksen lopussa, videon muodossa. Käsitellään ensin miljoona kertaa tärkeämpi asia:

Miki 10 viikkoisena <3

Meidän Mickey alias Miki täytti viime sunnuntaina 3 vuotta! Ja mää olin niin helvatun skunkki, enkä muistanu mainita sitä sunnuntaina tekemässäni postauksessa. Tällä kertaa ei pidetty koirasynttäreitä, johon suurin syyllinen oli ajan puute. Miki sai kuitenkin lahjansa (Hieno, isohko pehmo-apinapötkö), jonka se hajotti 15 minuutissa. Jätkät veti yhteistuumin sillä köyttä.. No, ei maha mittään, täytyy vielä koittaa paikata se :D Osattiin vanhastaan varautua tämmöiseen mahdolliseen tapaturmaan.

 Lahjan lisäksi Miki, ja Make toki siinä samalla, sai spesiaali aamiaisen ja päivällisen, kotoisa tuoreateriat, kun normaalisti meillä syödään noita hemmetin laihdutusnappuloita. Käytiin me myös parin heiton verran keppiä noutamassa tossa lähi kentällä. Lämpöä oli kuitenkin siinä määrin, että kovin montaa hetkee tätä touhua ei arvattu harjoittaa, vaikka nähtävästi piskeillä virtaa ois riittänytkin... :D

4 päivää vajaa 3 vuotias <3


Joka tapauksessa, nyt Hänen HerkkäHipiäinen Täydellisyytensä on  taas vuoden vanhempi, mihin tää aika kuluu niin vauhdilla? Mamman rakas Hibiskus, oma pikku poitsu, joka ei onneksi ole kuitenkaan ton vanhempi <3 Pysythän täällä meidän ilonamme vielä monia, monia vuosia? <3

4 kommenttia:

  1. Harrastukset, maininta kaikista harrastuksista jota on ollut?

    VastaaPoista
  2. Onnea ihanalle koissulle!! <3 Meillä on jo 9,5 vuotias oma koiramme, ja valitettavasti yhteiset ajat alkavat käymään vähiin.... :( Muistahan siis halailla omaa koiruuttasi joka päivä & kiittää jokaisesta yhteisestä päivästä!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnittelut Mikille välitetty ;) Voi, kunpa te saisitte pitää vielä pikkuista lähellänne hyvän aikaa <3 Se on näiden otuksien huono puoli, että niihin kiintyy ihan luvattoman paljon, ja sitten kun aika on, se riipasee kamalan syvältä.

      Joka päivä koitan itselleni muistuttaa, että ei ole itsestään selvyys, että noi piskit tuossa vieressä pyörii ja oon niin älyttömän kiitollinen, että oon saanut ne elämääni mukaan, edes sitten hetkeksi :)

      Poista