Näytetään tekstit, joissa on tunniste Synttärit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Synttärit. Näytä kaikki tekstit

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Kevättä rinnassa

Vaikka tossa pienimuotoinen takatalvi viilenneine keleineen ja lumirippusineen iskikin, on se kevät kuitenkin jo aika kivalla mallilla. Ihana töissäkin päivisin on ollut katsella, kun ikkunoiden takana, pilvien lomasta pilkottaa kirkkaan sininen taivas. Ja voi sitä sirkutuksen määrää, mikä on jo alkanut kuulua, varsinkin aamuisin. Ei se ehkä vielä kovimmillaan ole, mutta muutos parin kuukauden takaiseen on huikee! Omalla pessimistisellä tavallani luonnollisesti tuskailen, että kohta se kesäkin on sitten hurahtanut ohi. Sarjassamme torstai päivien kriisi: Silloin rupeen aina jo miettimään toiveikkaana, että huomenna on jo perjantai. Viikon paras päivä, kun koko viikonloppu on vielä edessä, mutta silloin iskee myös se ahaa- elämys, että hitto, kun perjantai-iltapäivään päästään, niin viikonloppu on samantien jo käytännössä hurahtanut ohi. Huoh, pessimisti ei ikinä pety, vai mitenkäs se menikään..? Oon kyllä kovasti yrittänyt tästä tavasta päästä eroon, ja parannusta entiseen on jo huomattavasti havaittavissa, mutta silti se aina kummittelee :D Vaikka pääosin itseäni kovin positiivisena ihmisenä pidänkin :D




Oon viime aikoina siirtynyt jo ajatuksissani ensi syksyyn, ja haaveillut, että tekisi mieli aloittaa jokin uusi harrastus taas. Semmoinen, jossa voisi edetä jotenki. Semmoinen, missä olisi jokin tietty määränpää. Kuntotanssi ja sulkkis on tosi kivoja juttuja, mutta niissä ei varsinaisesti semmoista grande finalea ole. Aikanaan kun olin show- ja breaktanssissa, oli aina tosi kiva harjoitella lukukauden ajan  joulu- ja kevätesityksiä varten, niissä oli se juttu, tiettekös? Samaten kouluaikana oli aina kiva vartoilla joulu- ja kevätjuhlaa, discoja yms. häppeninkejä, koska meidän musiikkiryhmä aina esitti siellä jotakin, ja meitsi toki oli mikin varressa heilumassa, enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi. Harvoin mitkään esitykset ihan putkeen meni, mutta se harjoittelu ja valmistautuminen oli sika kivaa. Muistuu ihan mieleen eräskin kouludisco, jossa esiinnyttiin, ja mun piti aloittaa Poets of the fallin Lift- kappale, ja kun aloitin kovan jännityksen keskellä kiekumaan, rupes koko discon väki huutamaan, että laula kovempaa, mitään ei kuulu (sekä kaikkea muuta pientä kivaa ;) ) ja silloin kyllä meinasi pienellä kasiluokkalaisella päästä löysät housuun, mutta silti aina uudelleen ja uudelleen piti esityksiin hakeutua :D Koska kivaa. Joku päämäärään tähtäävä musiikki- tai tanssiharrastus ois kuitenkin tosi jees. Muttaaaaa, tosi aikuismaisesti jännäilen yksin uuden harrastuksen aloittamista.

Tosta Lift kappaleesta vielä: "Levytettiin" meidän ryhmän kesken pari biisiä, juurikin tämä Lift sekä I will stay, ja kun tuossa joku aika takaperin löysin tän huikeen levyn, niin oli se kyllä aika järkkyä kuultavaa... :D

Joku kielikurssikin ois kauheen kiva, muu siis kuin englanti. Espanja tai Venäjä... TAI Japani! Venäjästä ois sentään alkeiden alkeet jotenkuten hallussa. Se ois hienoo osata noita em. kieliä. Tiedän tosin sen, että mun pääni ei vaan ole tarkoitettu kielten opiskeluun saati sitten niiden puhumiseen. Varsinkin, kun mun kärsivällisyyteni on tunnetusti niin helvatun pitkä, että sillä harvoin pääsee maaliin asti. Ja taas, tarvisin jonkun kaverin itelleni sinne, ja Mikkoa on turha yrittää semmosiin ruinuta mukaan :D Toisaalta semmoinen kotona itseopiskeltava aineisto vois olla helppo väylä äsken mainitsemani syyn vuoksi, mutta itseni tuntien tiedän, että pari kertaa jaksaisin hommiin perehtyä, ja sitten ne jäis. Vaikeeta on! :D


Tämmöisen pohdintahetken lopuksi on hyvä pistää kuvat viime perjantailta: Mikon synttärikahveilta. Tein Kinuskikissan ohjeen mukaisesti Mississippi mudcaken, täytekakku jäi tällä kertaa väliin. Se onnistu aika kivasti, se ei heti samana päivänä ollut parhaimmillaan, mutta seuraavana päivänä ja siitä eteenpäin se oli erittäin herkullista. Samaten leipasin banaanimaustekakun, joka oli kuivakakuksikin äärimmäisen kuivaa. Maku ihan ok, mutta parempaakin on syöty. Kinkku-juustocroisantit oli ihan suoraa Lidlistä, itseostettuja ;) Mutta hei, palaillaan taas astialle, kivaa loppuviikkoa teille kaikille! :) <3

perjantai 14. marraskuuta 2014

Kakkumaratooni

Noniin valmistautukaa, nyt satelee kakkuja ja PALJON:

KAKKU 1: Ystävän lapsien synttärikakku

Ystäväpariskunnan lapset täyttivät vuosia, ja heidän synttäreitää juhlittiin yhteiskemujen merkeissä. Toiveena oli muumiaiheinen kakku, esimerkiksi Muumipeikko ja Niiskuneiti kakun päälle. Muuten sain aika vapaasti jalostaa idean. Koska sankareina oli sekä tyttö ja poika, halusin tehdä kakusta vaaleanpunaisen ja -sinisen. Päädyin myös kokeilemaan ensimmäistä kertaa tuollaista kakkukuvaa. Ullan unelmasta löysin soman kuvan ja tilasin sen. Kuva oli vohvelinen ja nätti sellaisenaan, mutta kakun päällä se meni kamalille kuhmuroille. Höh, mikähän mahto mennä mönkään?? Lisäksi, yllätys yllätys, mulla oli tappelu kermapursotusten kanssa ja tälläkin kerralla, ottelu kermavaahdon kanssa päättyi 6-0 kermavaahdon eduksi. Tarinan opetus: Ei liikaa vaniljakreemijauhetta kerman sekaan! Täytteenä oli Kinuskikissan mustikkatahnaa sekä kermavaahtoa. (Kuvat ystäväni ottamia!)























KAKKU 2: Isänpäiväkakku

Isänpäivänä olimme ensiksi Mikon vanhempien luona kylässä, jossa pääsimme nauttimaan anopin valmistamasta mutakakusta (NAM!) ja mistä sitten iltapäivällä siirryimme tätini luo, jonne tämän kakun olin tehnyt ja minne myös pappani saapui veljeni saattelemana. Kakku oli siis osa isänpäivälahjaa papalleni ja "uusio-iskälle" eli tätini miehelle. Tästä kakusta tuli taas pitkästä aikaa meikäläisen lempparikakku: Kinuskikissan mehevä suklaakakkupohja ja vaniljavanukastäytettä, suklaakuorrutus ja kermapursotukset. NAM! Se on oikeesti kaikkien aikojen paras yhdistelmä täytekakussa. Sen kummempia kommentteja tämän kakun tekemisestä ei oikeastaan ole, mitä nyt noi kirjaimet oli tosi v-mäiset tehdä! :D




KAKKU 3: Oma synttärikakku

Noh, oma synttärikakku on siinä mielessä aina hauskinta tehdä, kun saa käyttää ihan vapaasti mielikuvitusta sen teossa. Ja noh, kuten tavallista, suuret suunnitelmat muuttuu matkalla jokseenkin AINA. Tein tähän kakkuun alkujaan kolme koristetta: Korkkari, huulipuna ja meikkilaukku. Joista lopulta vain korkkari oli esillä. Täyte ja koristelu muutenkin muuttuivat: Täytteenä piti aluksi olla suklaamoussea, mutta koska ystäväni lasten kakusta jäi aavistuksen yli mustikkatahnaa, hyödynsin sen lopun oman kakkuni toisessa välissä, kermalla jatkettuna. Toiseen väliin tuli sitten valkosuklaamoussea. Koristelu taas...Noh, tilasin hiljan tosiaan sokeripitsimuotin ja pitseihin tarvittavaa ainetta, mutta pitsien valmistus ei kertakaikkiaan ottanut tuulta siipiensä alle. Ajatuksena alkujaan oli, että pinkki kakku, jonka reunalle tulisi valkoinen pitsi, mutta se idea lensi roskakoriin edellisenä päivänä, havaittuani, ettei pitsien teosta tule yhtään mitään. Sitten iski kriisi ja hermoromahdus ja lopputulos on juosten kusten tehty :D





(Nyt rupes löytyy todella mielenkiintosia kuvia kamerasta... :D Mikko asialla... :









)

KAKKU 4, 5, 6 ja 7: Kummisedän 60- v synttärikakut

Kummisedälläni on tänä viikonloppuna syntymäpäivä ja lupasin tehdä juhliin pari täytekakkua ja pari voileipäkakkua, joista toinen on kala- ja toinen lihavoileipäkakku. Täytekakuista päätin suosiolla tehdä samanlaiset keskenään, toisaalta pääsee helpommalla kun on sama suunnitelma molempiin, mutta siinä on oma hauska haasteensa, että onnistuu tekemään saman laatuiset. Mielestäni onnistuin näissä täytekakuissa kivasti, ihan hyvillä mielin sai toimittaa ne perille :) Täytekakuissa täytteenä oli kinuskivaahtoa ja puolukoita. Koristeeksi näpersin "pihlajanmarjoja" ja "pihlajanlehtiä" sekä tietysti kultaisen 60. Numeroita alunperin kumpaankin kakkuun omansa, mutta toiset hajosivat :( Näin ollen täytyi ohjeistaa kummisetää vaihtamaan ekasta kakusta toiseen kakkuun numerot, kun eka kakku loppuisi. Mun piti näihinkin kakkuihin tehdä alunperin ne sokeripitsit, mutta em. syistä johtuen, ne jäivät tosiaan näistäkin pois...












Sitten ne suolaiset, eli kakut nro 6 & 7.

Totuttuun tapaan, nämä voileipäkakut ovat Kinuskikissan ohjeilla tehtyjä. Kyseessähän on siis kinkku-metvurstivoileipäkakku sekä hyydytetty kylmäsavulohikakku. Näistä ei sen kummempaa, ihan neutraaliin tapaan sujui valmistus, ei erityisen huonosti eikä erityisen hienosti :D





Näin ikkään. Ja tosiaan, tää kakkumaratooni alkoi tasan viikko sitten, ja tänään toimitin viimeiset! Nyt Anna Karoliina kiittää ja kuittaa. Leivonta saa olla jäähyllä nyt ainakin pari viikkoo (Tai sitten niin kauan kun glögikakun himo käy ylitsevuotavaksi ;) )