Tässä kävi juuri niin kuin epäilinki, ja kuva saalis oli jättimäinen, kun siirsin kuvat koneellle! Kuvia oli kertyny vaatimattomat 699 kpl koko matkan aikana, hih! :D Onnistuin mielestäni aika hyvin karsimaan kuvia, joita tänne blogiin olisin halunnu pistää. Viime vuonna päädyin tekemään useamman kuvan kollaaseja, mutta itse enemmän tykkään yksittäisistä kuvista. Siltikin näitä kuvia on aikamoinen röykkiö tulossa, joten: Hyvät naiset ja herrat, ottakaahan hyvä asento, rentoutukaa ja valmistautukaa nauttimaan kuvatulvasta! (....Mistä mää ny si aloittaisin?!)
Meitä ei varsinaisesti keleillä hellitty, mutta aina välillä aurinko jaksoi pilkahtaa sadepilvien lomasta. Ja niistä hetkistä otettiin ilo irti, ja oltiin ulkona :)
Ohjelmistoon kuului lähinnä koirien leikittämistä, mutta ehti siinä välillä suhaileen uskollisella minicrossillamme, käymään järvellä, valokuvaamaan ja grillaamaankin. SEKÄ KYTTÄÄMÄÄN PUNKKEJA HITTO VIEKÖÖN!!!
IUK, että mää inhoon noita helkkarin mulgerssoneja! Joka kerta kun kesällä/ syksyllä ollaan tuolla käyty, on jätkiltä löytynyt jommalta kummalta punkki, mutta vain se yksi ainoa, per kerta. Varauduttiin sellaisella elukoille tarkoitetulla punkkikarkoitteella, mikä pistetään iholle niskaan, ja siitä sen pitäisi lähteä leviämään ympäriinsä. Joopa joo. Käytiin kerran poitsujen kanssa rannassa (Ja sitä myötä veneilemässä.), niin sen reissun jälkeen alkoi tää punkkivitsaus. Kun palattiin veneilemästä, touhusin siinä Maken kanssa jotakin, ja pian kiljuinkin täyttä kurkkua, kun näin, että tommonen persläpi kipitteli meidän pikkusen turkissa. Mikko tuli sitten urhoollisesti pelastamaan Maken (Ja siinä sivussa mut :D)!
Kun päästiin takaisin pirtille, niin tutkittiin molemmat koirat ihan kunnolla, ja eikös sieltä sitten Mikistä löytynyt yksi dorka harhailemasta. Mikko pääsi taas asialle, kun itse keskityin kiljumiseen. Sitten mentiin sisälle, ja ruvettiin vaihtaan vaatteita kevyempiin. Mä riisuin hupparini sängylle ja sitten rupesin kattomaan, että ei helvetti, tossa sängyllä menee PUNKKI! Ilmeisesti oli varissu siis meikäläisestä. Ja ei muuta kuin Mikko paikalle pelastamaan tilanne. Haroin mielipuolisesti päätäni sekä hiuksia ja hypin vaan ympäriinsä, että kaikki mahdolliset punkit irtois. Mulla on ihan armoton punkkikammo, meen ihan pois tolalaltani kun puhutaankin vain punkeista.
Sitten kun Mikko oli ko. idiootin teilannut asianmukaisesti polttamalla, se tuli tutkimaan mun pään ja hiukset vielä paremmin. Siinä kohtaa mulla alko tutina ja itkun alkunyyhkäykset pääs ilmoille. Mua ei ötökät muuten pelota, oon lapsesta asti leikkinyt (Lähinnä siis kuljettanu/ pitäny kädessäni.) hämähäkkien, heinäsirkkojen, murkkujen yms. kanssa. Okei, en mä noista kelta-mustaraidallisista kavereistakaan tykkää yhtään, mutta mikään ei ole punkkia kamalampaa. Oon muutenkin aina ollut ihan vainoharhainen pitkässä nurmikossa, oltiin sitten rannalla tai ei, niin arvatkaa vaan oonko nyt kahta kauheempi?! Ja oiskin noi punkkijutut jäänyt tohon...
Lähtöpäivää edeltävänä iltana, Mikko kävi vielä ekstratarkasti jätkien turkit läpi. No, Makeltahan sitten löytyi yksi, joka oli sitten jo ehtinyt kiinnittyä meidän pikkuseen hauvelivauveliin. Onneksi se ei ollu kuitenkaan siinä kauaa ehtinyt olla, sen verran pieni se vielä oli. Ei muuta kun punkkilasso vauhtiin ja punkilta henki pois. Vaikka kuinka eläinrakas muuten olenkin, niin noi munapäät ei multa saa yhtä ainuttakkaan sympatiapistettä. Ei sitten mitenkään!! Voi apua, tulipas pitkä punkkivuodatus. Jatketaan niillä kuvilla...Vaikkapa aiheeseen sopivasti järvikuvilla.
Yllä oleva kuva on otettu juuri hetkeä ennen punkkihysterian alkamista...Joojoo, mää lopetan tän punkeista jauhamisen!! Tänä vuonna veneily meni piskien kanssa paremmin kuin edellisvuonna. Nyt meillä ei ollu hihnojakaan mukana, mutta pojat osas hienosti veneilyetiketin, eivätkä sooloilleet, vaan katselivat nätisti ympärilleen, välillä toki paikkaa vaihtaen. Sääli vain, että se veneily kerta piskien osalta jäi ainoaksi, kiitos näiden idioottien, pikkuisten ötököiden....JOO, OKEI, nyt se aihe loppu!
Sitten grillailua. Itsehän perinteisesti vetelin maissia makkaran sijasta, en ole vieläkään mikään makkaran ystävä, vaikka pikku hiljaa sitä olenkin oppinut pieniä eriä maistelemaan :D En usko, että musta koskaan tulee mitään makkaran suurkuluttajaa, varsinkaan grillatun sellaisen :D
Mutta tässä tulee se yksi huolenaihe, liittyen Makeen, josta aiemmin puhuin. NOH, nyt mua saa katsoa kieroon niin paljon kuin haluaa, ansaitusti, koskan itsekin tajuan munanneeni pahemman kerran. Puolustaudun kuitenkin sillä, että olen nähnyt muidenkin tekevän niin. Aina ei kuitenkaan parane ottaa mallia, mikä saatiin karvaasti huomata. Syötyäni maissin, päätin antaa maissintähkät jätkille, mitä en aiemmin ole siis tehnyt. Makehan kalusi ja natusti tähkää pitkään ja hartaasti, Mikikin aluksi, mutta jätti omansa kesken. Koko ajan kuitenkin vieressä vahdin, koska pelkäsin niiden vetävän liian isoina paloina, mutta niin ei onneksi käynyt, mutta...
Siinä meni sitten jokunen hetki aikaa, kello näytti n. kello kuutta illalla, kun piskeillä alkoi oksentelu. Oksennusta, oksennusta ja vielä vähän lisää oksennusta. Mikiltä oksentelu taukosi, mutta Makella jatkui. Sitten se taukosi vähän, ja aateltiin, että hyvä, se rupee helpottaan ja mentiin nukkuun. Arvelin, että Make saattais vielä yöllä oksentaa, mutta en todellakaan arvannut, että kuinka paljon. Sinä yönä ei nukuttu yhtäkään kokonaista tuntia. Se oksensi pieniä paloja sitä maissintähkää ulos, jatkuvalla syötöllä.
Välillä juotettiin sitä, ettei se kuivu. Se, mikä siinä tilanteessa rauhotti, oli, ettei Make vaikuttanut muuten mitenkään huonokuntoselta, mitä nyt oksensi vaan ja ihan hitosti liikaa. Sen kyllä huomas, että Make oli itsekin vähän ihmeissään, sillä nukuttiin Maken kanssa aivan kiinni toisissamme, mä kyljelläni ja se mun mahaani vasten, tiukasti painautuneena. Mielessäni pyörittelin, että mihinkähän eläinlääkärille sitä osais lähteä viemää...Rukoilin hiljaa, että mua saa purra vaikka kymmenen punkkia (TAAS NE), kunhan vaan Makella tää helpottais pian. Kunnes, aamuyöstä viiden aikoihin se loppui. Siihen se jännitys ei vielä suinkaan loppunut, sillä pelotti, että tuleeko siltä toisesta päästä tavaraa ollenkaan läpi, vai onko sillä tukos. Aamulla Make meni Mikon isän kanssa ulos, mutta tuloksetta. Huoli kasvoi, sillä Make tekee yleensä joka kerta ulkona jöötin. Sitten kun päivemmällä menin sen kanssa uudelleen ulos, niin helpotuksen huokaus kyllä pääsi suusta, kun näin Maken ottavan THE_ASENNON ja ryhtyvän täysistunnolle. Se oli ollu muuten ihan oma, iloinen itsensä koko ton yön yli kestäneen episodin ajan.
Arvaatteko kuinka hirveesti oon soimannut itseäni tosta? Pistin pikkuiseni ihan hirmuseen vaaraan, ihan tajuamattani ja tyhmyyttäni. Koskaan ei parane tehdä jotain, vaan siksi, että joku toinenkin on tehnyt niin. Jos olisin ymmärtänyt ensin pistää googleen haun, niin olisin heti tiennyt, että sitä maissintähkää ei koiralle saa antaa. Mutta ei, aina ei vaan sytytä ajoissa. Onneksi tää loppui onnellisesti, eikä lopulta sitten mitään vakavampaa koitunut. Älkää siis antako koirillenne maissintähkiä, koska siinä voi oikeastikin käydä huonosti. Meillä oli vaan tuuri ja enkelit matkassa. Siirrytään taas kuitenkin kevyempään aiheeseen...
Ja jälleen oli vuorossa mopoilua...Yksin ja yhdessä. Meidän Samurain painorajoitus tosiaan on sen 60 kg, eli periaatteessa vain meikäläinen on meistä sallitunrajoissa, mutta eikö mitä, pitihän meidän yhdessä kakspäällä sillä päästä ajeleen, ja hyvin kulki! ;)
Käytännössä hilluin koko reissun ajan tuossa kivassa neulepaidassa, jonka ostin Tokmannilta :D Sopiva mökkihöntsyilyvaate. Sitten kun tuli kylmempi, vaihtui ylle huppari ja kollarit :D Yhden ainokaisen kerran pärjäsi pelkällä topilla, eli perus Suomen suvi siis.
Punkkipelosta (AGAIN!) huolimatta, päätettiin kerran vielä käydä järvellä, tällä kertaa ilman piskejä. Onneksi otin pidemmän putken kameraan sillä kerralla mukaan, meinaan nähtiin todella paljon erilaisia vesitipusia! Oli telkkää, heinäsorsa pesua, Tiira katiskamerkin päällä...ja JOUTSENIA! :) Kivoja kuvia tuli räpsittyä sillä järvireissulla.
Että semmosia :) Mainitaan tähän loppuun vielä, minkä takia Miki aiheutta huolta: Mikiä oli ilmeisesti jokin ötökkä puraissut korvaan. Se oli yhden illan aivan hurjana, ravisteli ihan jatkuvasti päätään ja hinkkasi itseään mattoa vasten minkä kerkes. Ei pystynyt olemaan ollenkaan rauhassa. Miki läähätti kuin henkensä hädässä. Kuitenkin se oli selvä juttu, että jokin ulkopuolinen haitta korvaan oli iskeny, ettei kyseessä vaikuttanut olevan mikään neurologinenoire. Mitään näkyvää vikaa ei korvasta löydetty, ja siinä kohtaa alkoi taas eläinlääkärille menon harkinta, jos vaikka sattuu oleen korvatulehdus, vieras esine korvassa tms. Muutaman tunnin se ravistelu ja kähinä jatkui, mutta sitten se rupesi rauhoittumaan. Onneksi. Meillä oli kyllä suojelijat matkassa tällä reissulla.
Joka tapauksessa reissu oli muuten kiva ja onnistunut, vaikka eläinten ja ötököiden vuoksi huolta saatiin turhan paljon kantaa. On se vaan aina ihanaa olla maalla, keskellä ei mitään, vieressä järvi ja luonto...Mutta kiva tunne sekin on, kun kaartaa kotipihaan ja pääsee lysähtämään kotisohvalle. Kotimatka meillä sujui ihan rattoisasti, pysähdyttiin tauolle Tiinan tuvalle, missä syötiin munkkeja, kahvia ja (meikäläinen) kaakaota :) Toi Tiinan tupa on tosi idyllinen paikka, hyvät tarjottavat ja loistava asiakaspalvelu! En tiedä oliko kassalla silloin itse "Tiina", mutta ainakin kyseinen rouva oli aivan oikeassa ammattissa, sen näki kilometrin päähän. Kahvion ohessa, oli myös kesäkirppis ja pieni myymälä, josta sai ostaa kaikenlaista matkamuistoa yms. Suosittelen ko. paikkaa kyllä lämpimästi kaikille taukopaikaksi! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti