torstai 8. tammikuuta 2015

Talvipäivä harjulla

Ollaan siitä onnelisessa asemassa, että meillä on "luontoon" tästä meiltä todella lyhyt matka, vaikka asutaankin tässä suht. keskeisellä paikalla. No, niin keskeisellä, kuin Kangasalan kaltaisessa maalaiskunnassa se on mahdollista (On kuitenkin kaikki tarvittavat palvelut likellä, eli kauppa ja grilli) ;) Joka tapauksessa, tarvitsee kävellä vain muutama sata metriä, kun on jo metsässä, ja nousemassa harjulle. Toinen vaihtoehto on suunnata peltojen keskelle ja järven rantaan, minne on aavistuksen pidempi matka kuin harjulle, mutta sinnekin n. kilometrin verran. Siinä on kaksi meikäläisen lemppari lenkkipaikkaa. Joka päivä piskien kanssa ei tule lähdettyä "luontoon", jolloin luonnossa kulkemisen korvaa lähiteillä tepastelu. Se vaan ei ole yhtään niin kivaa kuin se luonnonhelmassa hengailu. Oon koko ikäni viihtynyt metsissä ja järvien läheisyydessä (VAIKKA, inhosinkin yli
kaiken suunnistamista ja hiihtoa koulussa!) ja niillä on ihanan rauhoittava vaikutus tänäpäivänäkin. Mulla on siis hyvin kiinteä side luontoon ja sen ihmeisiin. Pienenä viihdyin hyvin itsekseni leikeissäni, erityisesti mummoloissani, jotka kummatkin sijaitsivat syvällä maaseudulla, Jumalan selän takana ja joissa luonto oli likellä.

Juttelin puille ja kasveille ihan perus kuulumisiani ja pakenin mielikuvitukseni turvin ties mihinkä fantasiamaailmoihin, silloin kuin kotonakin oli hankalaa. Olin vakuuttunut, (Okei, myönnetään, oon ehkä edelleenkin ;) ) että luonto kuhisee tonttuja, haltioita ja keijuja, kuten myös koko maailmankaikkeus kaikkea semmoista, mitä tiede ei ole tänäpäivänä vielä hyväksynyt. Noniin okei, mä lopetan tän hörhöilyn taas heti alkuunsa, muuten saan kuulla vinoilua tolta ukkelilta taas loppu illan ;) (MUTTA, tätä mieltä mää olen, sanokoot ja aatelkoot muut mitä haluavat!)

Syy, mistä tää aihe kumpusi, on eilisessä: Ystäväni tuli meille, ja lähdettiin lenkille harjuun piskien kanssa. Harjuun mentäessä, on suuntavaihtoehtojakin ties kuinka paljon: Keskusta, asema, lukko... Itse oon kyseisessä metsässä talsinut koko ikäni, (Oon tässä lähellä asunut 19 vuotta 23 ikävuodestani, ja ne 4 vuotta mitä olin muualla, asuin maalla, pellon pielessä.), joten tunnen metsän reitit läpikotaisin. Päädyttiin lähtemään keskustaa kohti, mutta jättäydyttiin erään montun reunalle katselemaan kaunista Kangasalaa. Kangasalaa, joka eilen kylpi viehättävässä harmaudessa.



Liian harva nykyään osaa arvostaa luontoa, ja haluaa vaan päästä kaupungin viliskeeseen. Monelle metsä on vain puita täynnä oleva paikka, eikä sen enempää. ("Ei näe metsää puilta" sopiikin tähän väliin;) ) Tai, moni näkee peltojen keskellä vaan tylsyyden, kun mitään hulinaa ei ole ympärillä. Se on sääli, tosi sääli. Mulle kaupunki on viho viimeinen paikka missä asuisin. Vaikka siellä kaikki olisikin käden ulottuvilla, en viihtyisi alkuunkaan siellä. Kun aikanaan etsittiin Mikon kanssa kämppää itellemme, haettiin asuntoja myös Tampereelta, ja yksi varteenotettava asunto siellä olis ollutkin, mutta onneksi se jäi. Täällä, omilla juurilla on hyvä olla (Jos nyt muutamaa päättäjien tekemää päätöstä ei lasketa.....)  :) On vähän semmonen tunne, että toistan täällä itseäni, mutta olkoon, tärkeä aihe mulle + mun blogi= Saman pastillin jauhantaa kesät talvet ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti