Joulun jälkeen...

...On kiva fiilistellä tuota ihanaa aikaa. Nyt sitä ollaan joulut jouluiltu taas kerran. Tai, kyllähän joulutunnelmaa edelleen täällä on, joulukuusi tuikkii ja uusi hyasinttinikin avasi kukkansa, tälläin sopivasti pari päivää joulun jälkeen. Koko kämppä tuoksuu taas joululta. Viimeiset kinkunrippeet meni tänään aamupalaksi limpun kera. Eli, jouluruoatkin on tuhottu jo kokonaan. Eilen kun meni ne viimeiset laatikot ja rosollit.

Tipsu-Tonttu

Joulu sujui kaiken kaikkiaan tosi kivasti. Omassa kodissa joulua ei niinkää juhlistettu, mitä nyt päätettiin pistää vieraspatja olkkariin ja siinä ollaan yöt nyt nukuttu :D Vähän jouluhenkeä, kunnon löhöilyä. Pari edellistä iltaa on näppärästi kulunut Supernaturalin 1. tuotantokautta katsoessa!! Joulupukki toi 1-3 kaudet meikäläiselle. Kivaa katsella taas sitäkin sarjaa alusta asti. Toi sarja on taistellut aina ykkössijasta salkkareiden kanssa ;) Supernaturalista kuitenkin takaisin kuitenkin tuohon THE aiheeseen, eli joulunpyhiin. Myöhään aatonaaton iltana kävimme äitini haudalla. Kyseinen hautausmaa on hivenen kauempana, joten aattona emme olisi millään ehtineet sielläkin pyörähtämään. Samalla veimme kynttilät myös mummun ja vaarin, eli äidin vanhempien haudalle. 

Aattoaamuna herättiin suhteellisen ajoissa riisipuuroa syömään ja joulupukin kuumaalinjaa katsomaan. Vaikka itse en ehkä lukeudukaan enää kohderyhmään, on sitä silti ihana katsella, joka ainoa aatto. Kuumalinja päättyi sitten ajallaan ihanaakin ihanampaan jouluklassikkoon, Lumiukkoon. Isäni tykkäsi myöskin tuosta ohjelmasta, erityisesti sen tunnarista: Walking in the air. Ehkä siinä on yksi syy, miksi siitä mullekkin on muodostunut niin kamalan rakas.  Lumiukon loputtua suuntasimme tädilleni syömään. Paikalla meitä joulupöydän ääressä oli 12 henkilöä. Lämmin ja tiivis tunnelma, joka kuuluu jouluun. Menyyyssä oli perinteiset laatikot, kinkkua, rosollia, erilaisia salaatteja ja kaloja sekä vaikka mitä muuta. Syötyämme istuskelimme hetken, jonka jälkeen lähdimme isäni haudalle.

Haudalla käytyämme, siirryimme Mikon vanhempien luo. Siellä oli vuorossa joulusauna. Harmittaa vietävästi, ettei itsellä ole saunaa. Rakastan saunomista niin kamalan paljon, mutta onneksi pääsemme normaali arkenakin, yleensä siis perjantaisin, Mikon vanhemmille saunomaan.

Saunottuamme istuimme jälleen ruokapöydän ääreen, tällä kertaa menyyssä oli Karjalanpaistia, muusia, kinkkua ja rosollia. Ihme kyllä, tänä vuonna vältyin aattona perinteiseltä jouluähkyltäni, vaikka tulikin syötyä aattona kohtalaisen reilusti.

Syömisen jälkeen tuli joulupukki käymään. Mikon veli pisti pukin kamppeet päälle ja jännäiltiin mitä Hellu asiaan sanoo, sille kun tämä joulu oli ensimmäinen. Kaikki kolme piskiä meni ovelle pukkia vastaan, ja eikö mitä. Hellu oli niin kilttiä koiraa ja meidän jätkät räksytti niin helkkaristi. Argh. Niiden piti olla jo vanhoja konkareita tuossa touhussa. Kaikille otuksille oli tottakai omat pakettinsa. Mikillä oli kaikkein parhaiten se homma hallussa, se repi innoissaan omat pakettinsa auki, siinä missä Make ja Hellu vähän oohoilivat.

Loppu aatto siis sujui Mikon vanhemmilla. Kotiin kuitenkin tulimme nukkumaan ja seuraavana aamuna automme nokka suuntasi kohti Päijät-Hämettä.  Olimme siis matkaamassa veljelleni. Perillä odotti myös toinen veljeni, joka oli jo aattona saapunut kyseiseen paikkaan. Veimme mukanamme pukilta tuliaisia, pukilla oli nääs käynyt pieni moka. Osa paketeista oli mennyt veljeni perheen vanhaan osoitteeseen ja me lupasimme hoitaa ne perille uuteen. Veljen lapset olivat luonnollisesti innoissaan ;) Jälleen saimme istua joulupöydän ääreen, ja yllättäen meikäläinen taisi saada taas sen suursyömäri- tittelin. Miksi aina minä?? :D

Päivä kului todella nopeasti ja pian meidän olikin jo aika kääntyä takaisin kotia kohti. Miki ja Make olivat tuon päivän ensi kertaa hoidossa Mikon vanhemmilla, Hellun saapumisen jälkeen. Yökyläilyä ei näin ollen heti arvannut toteuttaa. Kun menimme hakemaan jätkiä, oli Mikon serkku lapsineen kyläilemässä ja joulupäivän loppu kuluikin mukavasti Mikon vanhemmilla.

Tapaninpäivänä rakas lapsuudenystäväni, joka oli myös kaasonani häissä, tuli käymään avokkinsa kanssa meillä. Siitä on taas vierähtänyt ruma tovi, kun edellisen kerran ollaan nähty. He asuvat aivan laittoman kaukana pääkaupunkiseudulla >:( Oli siis aivan ihana nähdä taas pitkästä aikaa. Heidän lähdettyään istuimme oman joulupöytämme ääreen ja tuhosimme jälleen laatikoita, kinkkua ja rosollia. Illalla pyysimme vielä Mikon vanhemmat meillä kylään, pelailemaan pukin tuomia pelejä.

Siinä oli meidän joulunpyhien kuviot. Joulua saa onneksi tässä fiilistellä vielä hyvän aikaa, nimittäin pukin tuomien suklaiden muodossa. Suklaata kertyi n. 3,5 kg kaikenkaikkiaan (Kuvasta puuttuu osa). Hiih! Joulupukki oli muutenkin anteliaalla tuulella, joten iso kiitos kaikille, asiaan jollakin tavalla osallisille <3 Erityisesti kiitos tuolle rakkaalle aviomiehelle, joka muisti minua lämpimästi ensimmäisenä "avioparijouluna" vessaharjalla. Siihen varmasti sisältyi suuria tunteita ja tuoksuja ;) Lisäksi sain veljeltäni erään, tuikitarpeellisen asian:

Avaimiin noi kai on tarkoitettu, mut luulenpa, että veljeni ajatus on nimenomaisesti liittynyt puhelimeen. Maineeni puhelimien ja tietokoneiden (Ja kaikkien muiden elektronisien vehkeiden) kanssa on aivan uskomaton. Sen lisäksi, että ne hajoavat aina käsittelyssäni, on kännykkäni jatkuvasti hukassa. Lähes poikkeuksetta, kotoa johonki lähtiessä, yksi viimeisimmistä lauseistani ovella on: Missähän mun luuri on? No, nyt tarvitsee vain painaa nappia, ja tuo vehje kännykässäni rupee elämöimään. Johan alkaa löytyä. Siihen meteliin kun lisätään Miki, niin puhelin löytyy hetkessä. Miki nimittäin bongaa heti, mistä ääni tulee. Käy törkkimässä ihmeissään kirsullaan, että mikä se siellä mekastaa. Ja, tuolle vehkeellehän on ollut jo jokusen kerran tarvistakin. Oon niin onneton tässä touhussa! :D