lauantai 25. huhtikuuta 2015

Viikon 17 kuulumiset

Heipsan muruset! Tässä samalla kun seurataan illan jännää lätkäfinaalia, on hyvä raapustella pieni blogiteksti taas :) Tapparaa en missään muussa tapauksessa kannattaisi, mutta kun nyt joku Tamperelainen joukkue on finaalissa, niin kannustetaan sitä sitten. Saapi nährä kuinka Tammperreen (Lausutaan konsonantteja korostaen) pojille käy! Sipsiä ja pakastepizzaa täällä natustetaan, eli loisto kisastudio on siis käynnissä. Muuten tähän viikonloppuun on sisältynyt taas kakun leipomista.


Huomenna on meidän maaliskuun kummitytön ristiäiset, ja sinnehän toki tää kakku on menossa. Mulla onkin tän kevään teema selvästi tyttöjen nimenantojuhlienkakut, sillä mulla tuli toukokuun loppuun vielä yksi ritsiäiskakkupyyntö :) Mahtista!




Eilen meillä oli vuorossa kauan odotettu Jenni Vartiaisen konsertti Tamperetalossa. Kyseessä oli Terrakiertueen toiseksi viimeinen konsertti. Samaten toiseksi viimeinen konsertti kuulemma ihan hetkeen, joten olihan se nyt hemmetin hienoa päästä messiin. Edellisen kerran oltiin marraskuussa Jennin konsertissa. Jenni esitti nyt samat biisit kuin silloin, mutta yhtä mykistävän upea show oli silti. Ensimmäinen "erä" oli rauhallisempaa tunnelmointia verrattuna jälkimmäiseen puoliskoon, saimme kuulla mm. Tyttövuodet, Vedenalaista,  Toinen mies,  Suru on kunniavieras, Kaukaa...



Menevämmällä puoliskolla tuli mm. Junat ja naiset, Missä muruseni on, Ihmisten edessä, En haluu kuolla tänä yönä... Sekä "Muistan kirkkauden", joka teki muhun aivan lähtemättömän vaikutuksen. Lisäksi tuli koko joukko muita Jennin hienoja biisejä, sekä tottakai, edelliseltä Vain elämää kaudelta tutuksi tullut Jennin versio laulusta "Kohtalokas Samba". Toi biisi saa mulla vaan niin hymyn huulille, "Kalle Tappinen"...Mun sukunimen tietävät ehkä hoksaavat yhteyden. Hih!

No juu-u, on se peilikuva :D


Konsertin jälkeen jäimme aulaan odottelemaan, josko se Jenni tulisi siellä pyörähtämään, ja tottahan hän tulikin. Kävimme kiittämässä hienosta konsertista, tosin, Anna "lirppuliisa" Karoliina jääty ja sai mumistua vain, että kiitos kivasta konsertista ja sitten mykistyminen. Hah, kai se oli se Jennin suunnaton karisma... ;) Nimmarikortin kanssa poistuttiin kotia kohti, jossa meitä vartoili kaksi hyperenergistä piskiä.

Viikko muuten on mennyt aika tavalliseen malliinsa, kuntotanssin ja enkunkurssin viimeiset kerrat oli tällä viikolla, ja nyt täytyy vaan odotella ensi syksyä, jolloin voi taas sitten ilmoittautua valkeakoskiopiston kursseille, jos vaikka sattuisi ehtimään kurssille ilmoittautua sinä minuutin aikana, jolloin siellä on vielä tilaa....Kiikarissa ensi syksylle olisi jatkaa tätä kuntotanssia ja aloittaa uusi "lavisjumppa", joka on siis lavatansseista vaikutteita ottanutta jumppatanssia. Siistiä!

Nyt kevään ja kesänaikana täytyy vain käydä sulkkista pelailemassa ja kytätä mahdollisesti kivoja jumppia, joita mm. Liikunnanliekki pitää.

Tällä viikolla tuli muuten tämmöinenkin uusi juttu meille:


Jos tiedät mikä tuo on, hieno homma, jos et, se selviää sitten myöhemmissä postauksissa, kun se päätyy oikeisiin uriinsa ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti