Huhuu täällä ollaan!

Joo, elikkäs moi vaan kaikille! Täällä ollaan vietetty kunnon blogikoomailua huikeat puolitoista viikkoa. Tai, pitäisikö sanoa ennemminkin Oon juurillain -blogin koomailua. Oon tuhertanu itelleni (TAAS KERRAN) 2. blogia, johon pistän laajemmin leipomuksistani kuvia. Tää tuntuu tosiaankin tuulimyllyjä vastaan kamppailulta, onhan tämä jo tänä vuonna toinen toisen blogin yritys. Olipas höhlä lause btw... Ensimmäinen toisen blogin yritys kariutui heti ensi metreille, valokuvablogi siis, mutta ehkä joskus hamassa tulevaisuudessa sekin vielä siivilleen taas nousee. Nyt kuitenkin on kakkugalleriablogi pystyssä: PAAKARIPERHONEN. Katotaan ny si kuinka pitkälle sen siivet kantaa. Yritystä kuitenkin on pakko olla ;) Tännekkin edelleen tulevaisuudessa pistän kuvia tuotoksistani, mutta Paakariperhoseen  tulee enemmän kuvia ja samalla vähän sepustuksia tarkemmin.

Tänään maailmalle lähti taas kaksi kakkua, toinen oikein kivasti onnistunut ja toinen sitten vähän vähemmän onnistunut:

Oktonauttikakusta löyty TÄÄLTÄ juttua & lisää kuvia ja paloautokakusta löytyy puolestaan TÄÄLTÄ.

Jos kakkuihin liittyviä asioita ei lasketa, elämä on vallan muuten pyörinyt töiden, sulkapallon, tanssin, Mikon ja elukoiden ympärillä (Ja ehkä ihan piiiikkiriikkisen autonkin, sillä toi herra uhras viikon kokonaan autonsa kiillottamiselle... En minä vaan jaksais ;) Vaikkakin, totesimme yhdessä, että hänelle se auton puunaus on samanlaista kuin mulle vaikka kakkujen teko. Niinpä niin, mitäs siihen nyt sitten muutakaan sanois :) ) Tämmöisen se nyt sitten sai siitä aikaiseksi:

Aika makeen näkönen peili siitä tuli eiks jeh? :)

Viikolla ei kyllä tosissaan oikeasti jaksa raahautua harrastuksia pidemmälle, sulkkispaikan onneksi nyt näkee suoraa meidän ikkunasta, että sinne ei nyt ole pitkä matka alkuunkaan, ja tanssiinkin on vain muutama hassu kilometri. Mutta muuten on veto pois täysin. Tässä taas on oman terveyden kanssa ollut pieni mutkia matkassa, liittyen mm. jo aikaisemmin täällä esillä olleeseen "pala kurkussa" juttuun, eikä tää homma nyt ota vaan edetäkseen.

Tää viikko meni todella laiskasti ruoanlaitonkin suhteen, eikä siivoaminen käy mielessäkään. Kuukkelinmunat sanon minä, mistä mää repäsen itelleni lisää energiaa, kysynpähän vaan! :) Pahoitteluni siis kaikille läheisilleni, jos täältä päin ollaan pikkuisen vaisuja ottamaan yhteyttä. En tee sitä välinpitämättömyyttäni.

Mutta mikä on kuitenkin tärkeintä: Make on oma kaheli ittensä taas. Antibiootit tepsi ja nyt ollaan jo niinkuin mitään ei olisi koskaan ollutkaan vialla. Pikkuisten hyvinvointi on kuitenki kaikki kaikessa :) Miki ja meidän turbogerbiilimme Taunokin porskuttelevat eteenpäin hyvissä voimissa. Phuuh.

Tietysti meikäläisen alituiseen väsymykseen voi olla osittain jo ihan tämä vuodenaika syynä, kevät kun tuppaa olemaan mulle ikävien asioiden tapahtumisen aikaa, joten eipä nyt ihmekkään jos se alkaa verottaan voimia. Sen kuitenkin oon tässä elämän varrella oppinut, että ikäviä tunteita ei parane padota sitten ensinkään, se kostaantuu vain myöhemmin. Silti kuitenkaan ei saa painua itsesäälin liian syviin syövereihin, koska se ei palvele ketään, vähiten omaa itseään, ja sieltä voi olla tosi haastavaa nousta taas ylös.  Tärkeätä on kuunnella omaa mieltään ja kehoaan, että mitä ne sanoo mistäkin asiasta, eikä väkisin yritä "pahoinpidellä" niitä menemällä hampaat irvessä eteenpäin. Eli, lippu korkealla eteen päin, mutta täysin rehellisenä itselleen, eikä koita ollakkaan mitään muuta kuin sitä, miltä sillä hetkellä tuntuu :)

Ja just nyt tuntuu taas, että SULKKIS!

(No, jaksoin mä sentään äänestämässä käydä! Eli, kansalaisvelvollisuus suoritettu, nyt saa taas rutista kaikesta hyvällä omallatunnolla ;) )