keskiviikko 5. elokuuta 2015

Anniina & Avenue TRE keskustorilla 1.8.15


Oltiin viime lauantaina Tampereen keskustorilla, Aamulehden  järjestämillä kukkaistansseilla, sillä olihan siellä Anniina Mattila esiintymässä, Avenue orkkansa kanssa. Sää oli koko ajan sellainen, että varrottiin koska saadaan sade niskaamme, mutta yhtäkään tippaa ei tainnut päällemme ropista. Kuivana siis säästyttiin! Matkassa oltiin Mikon ja anopin kanssa kolmeen pekkaan, mutta pian paikalta löydettiin Mikon täti miehensä kera, sekä sen jälkeen bongasimme joukosta yhden tutun keikkakaverin. Porukalla siinä sitten Anniinan keikasta nautittiin. Ekan setin ajan olimme hieman kauempana lavasta, tanssilattian toisella puolella, kun kukaan muukaan ei lavan eteen ollut uskaltautunut. Anniina aloitti neljän jälkeen ekan settinsä, jonka loppupuolella Sambakulkue kulki Hämeenakadun läpi.

Anniinan päätettyä eka settinsä, Sambaajat tulivat esiintymään tanssilattialle. Esityksen jälkeen vartoilimme Anniinaa takaisin (Johtuen Kukkaisviikkojen nettisivuilla löytyneestä ohjelmaluettelosta, jonka mukaan Anniina esiintyisi neljän setin verran, mitä hieman ällisteltiinkin lähteissä), mutta toisen setin soitti Avenue ilman Anniinaa. Hyvin se musiikki silti luisti!



Ilma ei ollut kaikkein lämpimimmästä päästä, ja päätettiin käydä Pyynikin näkötornin munkkikahvilassa, joka sijaitsee siis aivan keskustorin laidalla, heillä on sivupiste siellä, jos joku ei vielä tiennyt :) Sen jälkeen palasimme kytikseen paikoillemme. Anniinan saapuessa toiselle setilleen, hivuttauduimme pikku hiljaa lähemmäksi lavaa kuvien räpsimisen varjolla ;)



Anniina päätti toisen settinsä, ja tuli nopeasti meille parit sanat vaihtamaan, kiirus oli jatkaa matkaa. Todella kiva kuitenkin, että kiireestä huolimatta ehti tulla moikkaamaan! :) Tämän jälkeen oli taas pieni tauko, jonka jäkeen Avenue hoiti vielä yhden setin musiikkia tanssijoille.

























Ai että, mä niin tykkään Anniinan tyylistä, jo pelkästään lauluääni on mahtava ja biisit mainioita, mutta se iloisuus ja ne jutut, huikeeta! Välillä funtsittiin onko tukka ihan pörrössä, tai että mitä tyyliä sitä uskaltaisi laulaa, kun yleisöstä huudeltiin hidasta valssia ja sitten jotain nopeampaa ristiin :D En pistäis yhtään pahitteeks, että pääsis Anniinan keikoille useammin. Itelle jäi ihan mielettömän hyvä fiilis keikasta :) Saattoi taas kerran olla ne poskilihakset vähän hellänä hymyilystä, meillä oli tosi kivaa! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti